Luo tunnus!
Kirjaudu
sunnuntai, 12.02. 2012 @ 07:03
 
Lisää Facebook-sivustolle

Albert Woodfoxin tuomio kumottu - 36 vuoden eristyksen jälkeen


Herman, Robert ja Albert vuonna 2001 ennen Robertin vapauttamista.

Torstaina 25. syyskuuta Yhdysvaltojen liittovaltion tuomari kumosi Albert Woodfoxin, 61, vanginvartijan murhasta 1972 saaman elinkautistuomion perusteettomana. Woodfox oli eristyksissä vuodesta 1972 tämän vuoden maaliskuuhun, 36 vuotta.

Woodfox on entinen Musta Pantteri ja yksi "Angolan kolmosista", joka on ollut Angolan vankilassa Louisianan osavaltiossa 60-luvun lopulta lähtien. Vuonna 1971 hän perusti Robert King Wilkersonin ja Herman Wallacen kanssa Mustien Pantterien jaoston vankilaan, ja alkoivat rakentamaan vankien keskuuteen liikettä taistelemaan rasismia ja järjestelmällistä väkivaltaa vastaan.
Kolmikko siirrettiin eristykseen 1972 sen jälkeen kun he olivat järjestäneet useita lakkoja parempien vankilaolojen puolesta, ja saaneet osavaltion viranomaiset kiinnittämään huomiota järkyttäviin olosuhteisiin vankilaksi muutetulla entisellä orjaplantaasilla.

Woodfox ja Wallace tuomittiin elinkautiseen syytettynä vartijan puukottamisesta hengiltä 1972. Tuomio perustui kahteen muun vangin todistukseen ja ainoan tutkinnan tapauksesta teki vankilaviranomaiset. Alkuperäisessä oikeudenkäynnissä salattiin kokonaan vankilanjohtajan toiselle todistajalle lupaama armahdus palkkiona todistuksesta Wallacea ja Woodfoxia vastaan.

Sarjaraiskauksista tuomittu vanki armahdettiin ja vapautettiin myöhemmin. Toinen todistaja oli skitsofreenikko, joka vartijan murhan aikaan oli vahvan lääkityksen alaisena. Fyysisiä todisteita Wallacea ja Woodfoxia vastaan ei ollut, mutta heidän asianajajansa ovat selvityksissään löytäneet useita vakavia puutteita, väärinkäytöksiä ja rikkeitä vankilan toiminnassa murhan selvittelyn suhteen.

Robert King Wilkerson vapautettiin 2001 hänen istuttuaan 29 vuotta eristyksissä. Sen jälkeen hän on kiertänyt maailmaa ja kampanjoinut kahden muurien sisään jääneen vankitoverinsa puolesta.

Selviämisestä eristyssellissä hän sanoi: "Siihen ei oikeastaan totu, eikä sopeudu. Vakuutin itselleni että vaikka olin vankilassa, en sallisi vankilan tulla minuun. Uskon että tosiasia syyttömyydestäni auttoi minua. Luin, kirjoitin ja treenasin paljon. Rakastan ajattelua... nämä ovat asioita jotka auttoivat minua selviämään nuo 31 vuotta, joista 29 eristyksissä."

Wallace ja Woodfox siirrettiin eristyksestä muiden vankien pariin vasta tämän vuoden maaliskuussa. Kolmikko on haastanut osavaltion oikeuteen sillä perusteella että kolmen vuosikymmenen eristys on ollut "julma ja epätavallinen" perustuslain vastainen rangaistus. Miesten asianajaja Nick Trenticosta sanoi ettei hän ole löytänyt toista tapausta jossa vankeja olisi pidetty eristyksissä näin pitkään.

Louisianan osavaltion korkein oikeusviranomainen kumosi Wallacen tuomion vartijan murhasta jo marraskuussa 2006, mutta osavaltion syyttäjät käynnisivät valitusprosessin päätöksestä.

Nyt saatu päätös on ensimmäinen liittovaltion tasolta tullut, mutta osavaltion syyttäjät ovat jälleen ilmoittaneet valittavansa päätöksestä.

"Valtio on jo varastanut lähes neljä vuosikymmentä Albert Woodfoxin elämästä. Tähän tapaukseen liittyvä epäoikeudenmukaisuus on käsittämätöntä. Miten Louisiana voi jatka 61-vuotiaan miehen vangitsemista sen jälkeen kun liittovaltion tuomari on antanut päätöksen että häntä ei olisi pitänyt tuomita alun perinkään? Albert täytyy vapauttaa," sanoi Trenticosta.

Albertille ja Hermanille voi kirjoittaa:

Herman Wallace
#76759, CCR Upper B Cell #14
Louisiana State Penitentiary
Angola, LA 70712
USA

Albert Woodfox
#72148, CCR Lower B Cell #3
Louisiana State Penitentiary
Angola, LA 70712
USA

Lähteet:
EXCELLENT NEWS! ALBERT WOODFOX CONVICTION OVERTURNED! (Indybay)
angola3.org
Angola 3 (Wikipedia)
Lawyers call for release of "Angola 3," nearly 36 years after guard's murder (nola.com)

0 kommentti(a)

Yleistä sivuista

Takku on tee-se-itse mediaprojekti, joka sanojen voimalla haluaa rohkaista meitä tavallisia ihmisiä välittömään, puolue-, ammattiliitto- ja järjestötoiminnasta riippumattomaan kapinaan (itse)tuhoisaa (epä)todellisuutta vastaan... Lue lisää

Miten osallistua

Takun toiminta perustuu käyttäjien lähettämään sisältöön. Kuka tahansa voi osallistua sisällön tuottamiseen ilman käyttäjäksi rekisteröitymistä... Lue lisää

Käyttäjiä paikalla

Vieraita sivustolla: 11

Tapahtumat

Ei tulevia tapahtumia

Miete

I'll kill no innocent if I kill the first bourgeois I meet.
Leauthier
French anarchist, at his trial in 1893for .attempting to kill a diplomat he passed on the street 

Oma tunnukseni





Rekisteröidy uutena käyttäjänä
Unohtuiko salasana?

-


Mediakeskus


Uutisia ja ajankohtaista maailmalta

15M Suomi

15M Suomi

Vallattomia ääniä Tampereen kaduilta banneri

Vallattomia ääniä Tampereen kaduilta -feed

JKLDiy

fifi

Hyökyaalto

Vallankumouksen hedelmiä

Väärinajattelija

Wikikko

Mustan Kanin Kolo

Hirvitalo

Vastavirta