Luo tunnus!
Kirjaudu
sunnuntai, 12.02. 2012 @ 04:08
 
Lisää Facebook-sivustolle

Katujuhla muuttui mellakaksi Malmössä

Malmön keskustassa eilen järjestetty kapitalismia ja ilmastonmuutosta vastustanut katujuhla muuttui illan mittaan mellakaksi. Osa katujuhliin osallistuneesta väestä alkoi heitellä poliiseja kivillä ja pulloilla, rikkoivat ikkunoita mm. pankista, sekä sytyttivät ainakin yhden auton palamaan. Yhden mielenosoittajan sanotaan tarvinneen hoitoa katukivestä saamaansa vammaan. Noin kymmenen pidätettiin.
Aiemmin päivällä oli useita rauhallisia mielenosoituksia muun muassa asetehdasta ja energiateollisuutta vastaan. Myös suomalaisia rauhanaktivisteja osallistui mielenilmauksiin. Poliisi teki myös iltapäivällä 16 "ennaltaehkäisevää" pidätystä rautatieasemalla. Brittien indymediassa olleen artikkelin mukaan juhlaväessä kiertäneet uutiset pidätyksistä toimi yhtenä yllykkeenä mellakkaan.

Ruotsalaisten poliisien lisäksi kaduilla oli poliiseja myös Norjasta, Tanskasta ja Saksasta. Videokuvaajan haastattelema saksalaispoliisi sanoi heidän olevan mukana mielenosoituksessa "estämässä väkivaltaisuuksia" ja sanoivat perusteluksi mielenosoittajien joukossa olevan Saksan kansalaisia.

Malmössä järjestetään viikonloppuna vasemmistolaisten puolueiden, kansalaisjärjestöjen ja ay-liikkeiden Euroopan Sosiaalifoorumi. Huomenna on tarkoitus järjestää ESF:n päämielenosoitus, johon odotetaan noin kahtakymmentätuhatta mielenosoittajaa.

Kaksi vuotta sitten Ateenassa järjestetyn foorumin aikana nähtiin myös mellakoita, kun sadat anarkistit ja antiautoritäärit hyökkäsivät useita eri ylivaltaa edustavia kohteita vastaan sosiaalifoorumin järjestysmiesten estelyistä huolimatta.

Videoita Youtubessa: 1, 2, 3, sekä SVT:n sivuilla.

Ateenan sosiaalifoorumista 2006 ja sosiaalifoorumeista yleisesti:
VALTION- JA KAPITALISMINVASTAISIA TAISTELUITA EI VOI ALISTAA EIKÄ OHJAILLA, NE EIVÄT TEE KOMPROMISSEJA, SAATI PYYTELE ANTEEKSI! (16.1.2008)

Lähteet:
Gripande vid stenkastning i Malmö (SVT)
Riots and 20 arrests at ESF Malmo (UK Indymedia)
Mielenosoittajat kivittivät poliisia Malmössä (HS)
Mielenosoitus äityi mellakaksi Malmössä (YLE)
Mielenosoitus muuttui raivoksi Ruotsissa (MTV3)

Foorumilla:
Mielenosoitus äityi mellakaksi Malmössä (YLE, HS)

0 kommentti(a)

Yleistä sivuista

Takku on tee-se-itse mediaprojekti, joka sanojen voimalla haluaa rohkaista meitä tavallisia ihmisiä välittömään, puolue-, ammattiliitto- ja järjestötoiminnasta riippumattomaan kapinaan (itse)tuhoisaa (epä)todellisuutta vastaan... Lue lisää

Miten osallistua

Takun toiminta perustuu käyttäjien lähettämään sisältöön. Kuka tahansa voi osallistua sisällön tuottamiseen ilman käyttäjäksi rekisteröitymistä... Lue lisää

Käyttäjiä paikalla

Vieraita sivustolla: 11

Tapahtumat

Ei tulevia tapahtumia

Miete

The only radical function for art we know of is the one proposed by Bakunin in the Dresden insurrection of 1849 when he advocated, without success, taking the paintings out of the museums and putting them on the barricades at the entrance of the city to see if this would have stopped the firing of the oncoming soldiers.

Oma tunnukseni





Rekisteröidy uutena käyttäjänä
Unohtuiko salasana?

-


Mediakeskus


Uutisia ja ajankohtaista maailmalta

15M Suomi

15M Suomi

Vallattomia ääniä Tampereen kaduilta banneri

Vallattomia ääniä Tampereen kaduilta -feed

JKLDiy

fifi

Hyökyaalto

Vallankumouksen hedelmiä

Väärinajattelija

Wikikko

Mustan Kanin Kolo

Hirvitalo

Vastavirta