Luo tunnus!
Kirjaudu
lauantai, 11.02. 2012 @ 23:46
 
Lisää Facebook-sivustolle

Chilessä mellakoita sotilasvallankaappauksen vuosipäivänä

Chilessä mellakoitiin viikonloppuna rajusti vuoden 1973 sotilasvallankaappauksen 35-vuotispäivänä.

Kymmeniä loukkaantui ja satoja pidätettiin perjantain ja lauantain välisen yön mellakoissa. Yhteenottoja oli pääkaupunki Santiagon lisäksi neljässä muussa merkittävässä kaupungissa. Hallituksen mukaan 22 poliisia ja yhdeksän siviiliä loukkaantui yhteenotoissa. 18-vuotias nuori joutui sairaalaan erittäin vakavasti loukkaantuneena.

Santiagon mellakoissa kivillä, kepeillä, polttopulloilla ja tuliaseilla varustautuneet mielenosoittajat ottivat tuntien ajan yhteen poliisien kanssa, rakensivat palavia barrikadeja, ryöstivät kauppoja ja heittivät ketjuja sähkölinjoille. Sähköt katkesivat noin 200 000 taloudesta.
Pudahuelin kaupunginosassa noin 200 käsiaseilla ja kivääreillä varustautunutta mielenosoittajaa otti yhteen valtion joukkojen kanssa. Ainakin poliisin ajoneuvot saivat osumia.

Sunnuntaina tuhannet ihmiset marssivat Santiagon päähautausmaalle muistamaan kenraali Pinochetin hallinnon uhreja.

Naamioituneet mielenosoittat ryöstivät ja hajottivat kauppoja (joukossa yksi huoltoasema), sekä polttivat roskalaatikoita ja liikennemerkkejä kaduilla barrikadeina. Poliisi kävi mielenosoittajien kimppuun vesitykeillä ja kyynelkaasulla, mielenosoittajien hyökätessä poliisia vastaan kivillä, pulloilla ja polttopulloilla. Lisäksi mielenosoittajat polttivat Yhdysvaltojen lippuja muistutuksena CIA:n roolista Pinochetin hallinnon tukijana. Kytät pidättivät 19 ihmistä.

35 vuotta sitten tapahtuneessa vallankaappauksessa CIA:n tukema kenraali Augusto Pinochet syrjäytti vaaleilla valitun sosialistipresidentti Salvador Allenden, jonka sanotaan tehneen itsemurhan vallankaappauspäivänä. Yhdysvaltojen tukeman diktaattori Pinochetin hallinto oli erittäin brutaali. Se tappoi tuhansia ja kidutti kymmeniä tuhansia. Hallinto kesti vuoteen 1990 saakka. Pinochet kuoli 91-vuotiaana joulukuussa 2006.

Lue myös:
Chilessä Musta Syyskuu kyttien murhaamien ihmisten muistoksi (Takku 10.9.2008)

Lähteet:
Bombs and Shields
Clashes mark 35th anniversary of coup in Chile (CNN)
30 injured, 234 arrested on Chile coup anniversary (Sindh Today)
Chileans remember Pinochet victims (Press TV)
Clashes in tribute to Pinochet victims (PR-inside.com)

0 kommentti(a)

Yleistä sivuista

Takku on tee-se-itse mediaprojekti, joka sanojen voimalla haluaa rohkaista meitä tavallisia ihmisiä välittömään, puolue-, ammattiliitto- ja järjestötoiminnasta riippumattomaan kapinaan (itse)tuhoisaa (epä)todellisuutta vastaan... Lue lisää

Miten osallistua

Takun toiminta perustuu käyttäjien lähettämään sisältöön. Kuka tahansa voi osallistua sisällön tuottamiseen ilman käyttäjäksi rekisteröitymistä... Lue lisää

Käyttäjiä paikalla

Vieraita sivustolla: 8

Tapahtumat

Pääkalenteri

lauantai 11.02.2012

Miete

The most dangerous form of insurrection is that of the anarchist group which set out to eliminate all political structures and the social fabric associated with them.
British Army
Counter Insurgency Operations (Strategical and Operational Guidelines)  (2007)

Oma tunnukseni





Rekisteröidy uutena käyttäjänä
Unohtuiko salasana?

-


Mediakeskus


Uutisia ja ajankohtaista maailmalta

15M Suomi

15M Suomi

Vallattomia ääniä Tampereen kaduilta banneri

Vallattomia ääniä Tampereen kaduilta -feed

JKLDiy

fifi

Hyökyaalto

Vallankumouksen hedelmiä

Väärinajattelija

Wikikko

Mustan Kanin Kolo

Hirvitalo

Vastavirta