Luo tunnus!
Kirjaudu
sunnuntai, 12.02. 2012 @ 05:01
 
Lisää Facebook-sivustolle

Kreikassa iskuja ja yhteenottoja

Kreikassa oli viikonloppuna useampia yhteenottoja mellakkapoliisien ja anarkistien/antiautoritäärien välillä. Thessalonikissa Helexpo -messujen aikaan nähtiin jälleen vuosittaisia levottomuuksia ja Ateenan Exarchiassa hyökättiin kadulla olleen mellakkakyttäpartion kimppuun. Lisäksi Kreetalta tullut tiedote kertoo useista iskuista viimeisen muutaman viikon aikana.


Thessalonikin Helexpo -messut

Thessalonikissa järjestetään joka vuosi suuret Helexpo -messut, joissa vierailee politiikan kerma pääministeriä myöten, ja sen ulkopuolella eri poliittiset järjestöt ja ammattiliitot osoittavat mieltään hallitusta vastaan. Tänäkin vuonna oli kaikenlaista hässäkkää.

Lauantaina keskipäivällä joukko teollisuustyöläisiä sulki lentokentältä kaupunkiin vievän tien puoleksi tunniksi. Iltapäivällä kokoontui eri puolille kaupunkia mielenosoituksia, kuten ammattiyhdistysten suurimpien kattojärjestöjen mielenosoitus, johon osallistui poliisiammattiliiton jäseniä ja jossa isänmaalliset työläiset heiluttivat kreikan lippuja; toisaalla kokoontui kommunistipuolueen mielenosoitus ja sitten oli vielä kolmas mielenosoitus, joka koostui syndikalistisista liitoista, ympäristöjärjestöistä, ja joistain antiautoritaareista ja vasemmistolaisista. Yhteensä mielenosoituksiin osallistui noin 10 000 ihmistä, ja kaduilla oli noin 2500 kyttää, jotka sulkivat katuja Helexpon pitopaikan ympäriltä.

Mielenosoitusten aikana poliiseja heiteltiin kivillä ja pulloilla; pankkien, uskonnollisten kauppojen ja kalliiden putiikkien ikkunoita hajotettiin kaupungin keskustassa Egnatia -kadulla; teleyhtiön myymälä ja pankkiautomaatti sytytettiin palamaan Agias Sofias -kadulla. Kirkkoja ja muita seiniä spraymaalattiin. Kommunistien mielenosoituksen lähtöpaikkana toimineen YMCA -aukion lähellä antiautoritaarit ja KKE -puolueen stalinistit ottivat yhteen pulloilla ja kepeillä, kun jälkimmäiset yrittivät estää edellisiä pääsemästä Helexpon lähelle. Lopulta kyseinen yhteenotto päättyi stalinistien voittoon. Tämän jälkeen toinen vasemmistopuolue MERA teki paikalla teatraalisen "aidanpuskemisen".

Lisäksi hyökättiin pulloilla ja kivillä suurimpien kattojärjestöjen mielenosoitukseesa univormuissa marssinutta poliisiblokkia vastaan. 3-4 kyttää loukkaantui, jonka jälkeen mellakka- ja sivarikytät hyökkäsivät antiautoritaareja vastaan, jolloin syntyi kyynelkaasuntäytteinen takaa-ajo Kamaran kapeilla kujilla. Tsimiski -kadun lähellä mellakkapoliisien kyynelkaasuhyökkäyksen seurauksena sivarikytät onnistuivat pidättämään kymmenkunta ihmistä. Myöhemmin oli vielä yhteenottoja ja barrikadeja yliopistolla.

Yhteensä pidätettiin 13 ihmistä, jotka saavat syytteet "julkisrauhan häirinnästä".

Hyökkäys mellakkakyttiä vastaan Ateenan Exarchiassa

Tiedote:

    "Hyökkäsimme MAT-mellakkapoliisien partion kimppuun PASOK -sosialistipuolueen toimiston edustalla Harilaou Trikoupi -kadulla. Kyttiä loukkaantui polttopulloistamme ja kivistämme, sillä he olivat rentoutuneet itse luomansa terroristisen ilmapiirin mukavuuteen...

    Kun pomot, heitä suojelevat valtion koirat, ja heidän vasikkansa ja palvelijansa, päättävät hyökätä tovereita ja katuvastarintaa tekeviä ihmisiä vastaan, me olemme valmiita käyttämään poliittista väkivaltaa ja heidän tulisi olla valmiita ottamaan vastaan materiaalisia ja ihmistappioita.

    Hyökkäyksemme ei pysähdy tähän vaan jatkuu kunnes kaikki autoritaariset ja riistävät instituutiot ja mekanismit on kokonaan tuhottu..."

Iskuja Kreetan Chanialla

Tiedote:

    "Otamme vastuun kahteen hallitukselle kuuluneeseen autoon kohdistuneesta iskusta (toisessa niistä oli kulttuuriministeriön tunnukset) 19. elokuuta, hyökkäyksestä kivillä ja maalilla postitoimistoa vastaan 25. elokuuta (vaikkakaan emme saanut aikaan toivomaamme vahinkoa, mutta sitä sattuu), vakuutusyhtiön toimiston ikkunoiden rikkomisesta 4. syyskuuta, ja toisen vakuutusyhtiön toimiston ikkunoiden rikkomisestaja kahden teleyhtiölle kuuluneen auton hajottamisesta seuraavana päivänä. Poliisi tai paikallismedia ei ole maininnnut sanallakaan näitä iskuja.

    Uskomme että kohteidemme valinta kuvastaa tahtoamme. Meille mikä tahansa valtiolta tuleva, ajoneuvoista kaikkien valtion rakennusten kiiltäviin lasi-ikkunoihin (oli kyse sitten armeijan ja poliisin kaltaisesta murhaavasta sortoinstituutiosta tai ilmeisen neutraalista palvelusta), on kohde joka ansaitsee tulla tuhotuksi. Mitä vakuutusyhtiöihin tulee, ne muodostavat valtion kanssa sutenööriparin kattamaan kansalaisten oletettuja "mahdollisia tarpeita", kasaten samalla itselleen suunnattomia omaisuuksia.

    Niiden on aika alkaa kattaa todellisia vahinkoja - omiaan.

    Näille iskuille ei ole mitään erityistä syytä, tai ei ainakaan sillä tavalla miten voisivat luulla ne, jotka ovat oppineet ajattelemaan sen mukaan mitä valtio ja media esittää 'uutisina'. Jokainen hetki on loistava tilaisuus hyökätä ja tuhota sen mikä tuhoaa sinut. Maakuntien kaupungit eivät ole metropoleissa raivoavan sodan "tulitauon alueita". Päätös hyökätä löytää tiensä kaikkialle ja kaikkina aikoina, niin pitkään kun on olemassa ihmisiä jotka päättävät toteuttaa sitä.

    Yritimme tuoda esiin joitain kohteitamme. Mutta vihollinen on kaikkialla kaupungissa, jokaisessa autoritaarisen maailman rakenteessa ja ilmaisussa. Mutta ensinnäkin ja pääosin, se on yhteiskunnan enemmistön yleisessä apatiassa ja jatkuvuudessa; enemmistön joka on tottunut vain "tekemään työtään", suostuen näin vallitseviin rakenteisiin ja suunnitelmiin. Uskollisena vallankumoukselliselle sodalle, ryhdymme vastahyökkäyksiin horjuttaaksemme turvallisuuteen ja uskollisuuteen vajoavaa kaupunkia... Palautamme laittomasti osan siitä laillisesta ja institutionalisoidusta väkivallasta jota saamme kokea joka päivä.

    Omistamme nämä iskut vangituille anarkistitovereillemme Jannis Dimitrakisille, Giorgos Voutsis-Vogiatzisille, Vaggelis Botzatzisille ja Polikarpos Georgiadisille. Jos vapaus, vastarinta ja kunnia on rikoksia, niin olemme heidän rikoskumppaneitaan. Jokaisena päivänä kun he ovat vankeina, me huomaamme olevamme vahvempia ja päättäväisempiä. Tulemme takaisin.

    "Yöllinen hyvitys"

Lähteet:
Clashes at helexpo trade fair (Direct Action News from Greece)
Riot police brigade under attack in Exarcheia (Direct Action News from Greece)
Series of attacks and communique (Direct Action News from Greece)

Tiedotteessa mainituista vangeista:
Kirje anarkisti Jannis Dimitrakisilta kreikkalaisesta vankilasta (11.7.2007)
Tue kreikkalaista ekoanarkovanki Vaggelis Botzatzisia! (27.2.2008)
Kaksi kirjettä anarkistivanki Giorgos Voutsis-Vogiatzisilta (17.3.2008)
Kreikka: Kolme toveria pidätetty sieppauksesta (29.8.2008)

0 kommentti(a)

Yleistä sivuista

Takku on tee-se-itse mediaprojekti, joka sanojen voimalla haluaa rohkaista meitä tavallisia ihmisiä välittömään, puolue-, ammattiliitto- ja järjestötoiminnasta riippumattomaan kapinaan (itse)tuhoisaa (epä)todellisuutta vastaan... Lue lisää

Miten osallistua

Takun toiminta perustuu käyttäjien lähettämään sisältöön. Kuka tahansa voi osallistua sisällön tuottamiseen ilman käyttäjäksi rekisteröitymistä... Lue lisää

Käyttäjiä paikalla

Vieraita sivustolla: 10

Tapahtumat

Ei tulevia tapahtumia

Miete

Government is that which claims and exercises the Monopoly of Crime.
Albert Jay Nock

Oma tunnukseni





Rekisteröidy uutena käyttäjänä
Unohtuiko salasana?

-


Mediakeskus


Uutisia ja ajankohtaista maailmalta

15M Suomi

15M Suomi

Vallattomia ääniä Tampereen kaduilta banneri

Vallattomia ääniä Tampereen kaduilta -feed

JKLDiy

fifi

Hyökyaalto

Vallankumouksen hedelmiä

Väärinajattelija

Wikikko

Mustan Kanin Kolo

Hirvitalo

Vastavirta