APPO kahden vuoden jälkeen: Mihin Oaxacan liike on menossa?
"He näkevät meidät polvillamme vain kuolleidemme haudalla kertomassa...'voitimme'"
Tämä syksy on Oaxacassa täynnä muisteluita. Jo nyt kaupungin läpi on marssittu kaatuneiden APPOn jäsenten Jose Jimenez Colmenaresin ja Lorenzo San Pablo Cervantesin muistolle. Kulkueet pysähtyivät niillä paikoilla joissa heidät murhattiin 2006. Heidän muistolleen on myös pidetty seremonioita tuomiokirkossa. Seuraavina kuukausina on luvassa vielä kaksikymmentäneljä vastaavaa kulkuetta. Niiden lukumäärä tulee vielä kasvamaan, kun nyt pyritään tunnistamaan ainakin kahdeksan ruumista, jotka hiljattain löydettiin piilotetuista haudoista Oaxacan päähautausmaalta.
Kaksi vuotta on elinikä yhteiskunnallisille liikkeille, mutta vain silmänräpäys historian pääkirjassa. Hieman päälle tuo kaksi vuotta on kulunut siitä, kun Oaxacan ihmiset ryhtyivät spontaaniin mutta sitkeään kapinaan kuvernööri Ulises Ruiz Ortizin (URO) barbaarista hallintoa vastaan, sekä kaikkea sitä vastaan mitä hän edustaa. Vain päiviä sen jälkeen, kun URO:n iskujoukot hyökkäsivät kaupungin keskustaan 14. kesäkuuta 2006 yrittäessään lopettaa lakkoilevien opettajien leiriytymisen sinne (koottuaan joukkonsa, opettajat ja heidän tukijansa ottivat keskustan - zocalon - uudestaan haltuun), perustettiin Oaxacan Ihmisten Yleiskokous (APPO). Pohjimmiltaan APPO oli yhteisymmärrykseen pyrkivä horisontaalinen ryhmä, jonka juuret olivat tuhansia vuosia vanhoissa intiaanien kokoontumiskäytännöissä. David Venegas, APPOn osanottaja ja anarkistiryhmä VOCALin jäsen, kirjoitti hiljattain Oaxacan päivälehti Noticiasissa kuinka "Oaxacan Ihmisten Yleiskokous on, luonnollisesti, valtaa vastaan, koska horisontaalisuus, kunnioitus yhteisymmärrykselle ja kohteliaalle vuoropuhelulle, ovat yleiskokouksen perustavanlaatuisia periaatteita."[1] Yli viiden kuukauden ajan APPO hallitsi Oaxacan kaupunkia ja suurta osaa osavaltiosta. Vasta kun Vicente Fox, yhtenä viimeisistä teoistaan presidenttinä, lähetti paikalle puolisotilaalliset liittovaltion poliisit 25. marraskuuta, sai URO alueen jälleen "hallintaansa". Voisi tosin olla tarkempaa sanoa että APPO menetti fyysisen hallinnan. Paljon on kirjoitettu ja kerrottu noista "vapauden päivistä", kuten yksi ystävä niitä kutsui, joten niitä ei tarvitse tässä käsitellä. Suosittelemani tyhjentävä kertomus siitä on Nancy Daviesin "The People Decide: Oaxaca's Popular Assembly", joka löytyy osoitteesta NarcoNews.com.
Mitä Oaxacassa on jäljellä nyt kaksi vuotta myöhemmin? Onko APPO kutistunut kaatuneidensa muistelukoneistoksi? Pitääkö paikkansa, kuten URO jatkuvasti epileptisellä tarmolla vakuuttaa, että täällä "ei tapahdu mitään"? Vai näemmekö liikkeen koteloituneena, kokoamassa voimiaan, ilmestyäkseen uudestaan yhtä elinvoimaisena, mutta jopa viisaampana kuin aiemmin?
Selvästikin nähtävissä on ristiriitaisia viestejä, eikä mitenkään voida ennalta tietää mitä tulee syntymään. Tilanteesta voidaan helposti maalata kolkko kuva. Ensinnäkin, kaikissa käytännön tarkoituksissa ja merkityksissä APPOa ei enää ole. Ei ole yleiskokousta joka tapaa, tekee kollektiivisia päätöksiä, ja toimii niiden pohjalta. Kuitenkin, monet APPOn osana olleet organisaatiot käyttävät yhä kyseistä nimeä toimintakutsuissa tiedotteissa, joissa ironisesti - tai traagisesti - usein tuomitaan toisia samaa nimikettä käyttäviä APPOn jäsenenä olleita organisaatioita. Selvästikin tämä luo parhaimmillaankin hämmennystä, ja pahimmillaan masennusta ja pettymystä.
Selkeitä jakoja ei ole, mutta konflikti voidaan jotenkuten jakaa kahteen yleiseen leiriin. Niihin, jotka ovat päättäneet käyttää APPOn poliittista ja sosiaalista painoarvoa osallistuakseen nykyiseen poliittiseen järjestelmään, ja saadakseen sieltä mitä voivat; ja niihin, jotka torjuvat kaikki suhteet järjestelmään, joka aiheutti useiden toverien kuoleman ja katoamisen 2006. Kuten OaxacaLibre.orgin toimittaja Kiado Cruz sanoo, tämä on aiheuttanut sosiaalisen liikkeen sisällä "yleistä halvaantumista" [2], eikä liikkeen nykyisessä muodossa ole mitään toivoa eteenpäin menemiseen. Tämä tukkanuottasilla olo on johtanut APPO -nimikkeen alla tapahtuvan sosiaalisen liikehdinnän kutistumiseen, ja ikään kuin se ei riittäisi, nämä kahden leirin väliset riidat tapahtuvat usein julkisesti.
Yksi esimerkki tästä vastavuoroisesta vihamielisyydestä tapahtui 10. elokuuta pidetyn Jose Jimenez Colmenaresin murhan muistomielenosoituksen aikana. Kun kulkue pysähtyi kohdalle johon Jimenez kaatui, anarkopunkkarit spraymaalasivat sen rakennuksen seiniä josta Jimenez ammuttiin. Muutama iskulause piti sisällään Zenen Bravon arvostelua. Seinät huusivat: "Kaatuneemme eivät mahdu vaaliuurnaan. Ymmärrä se, Zenen!" Bravo, entinen APPOn neuvoston jäsen ja Marxilais-Leninistis-Stalinistisen Vallankumouksellisen Kansanrintaman (FPR) organisaattori, on tätä nykyä valtion edustuselimissä Oaxacassa. Hänet valittiin vuoden 2007 vaaleissa, ja päätös mennä yhteiselle listalle keskustavasemmistolaisten puolueiden kanssa oli merkittävä isku APPOn yhtenäisyydelle, joka yleissääntönä torjui osallisuuden poliittisiin puolueisiin ja vaalipolitiikkaan. Myöhemmin saman marssin aikana toisen FPR:n johtajan German Mendoza Nuben pitäessä puhetta, alkoi kuulua "petturi" -huutoja. FPR:n jäsenet ryntäsivät huutajien luokse - jotka olivat anarkopunkkareita, anarkistiryhmä VOCALin jäseniä ja muita - ja APPOn sisäisen katutappelun puhkeaminen oli erittäin lähellä.
Seuraavana päivänä media mainitsi riidan, ja myös FPR:n jäsenen pyörittämä APPOn "virallinen" nettisivu liioitteli välikohtausta ja tuomitsi VOCALin. Seuraavalla viikolla oli mielenosoitus toisen murhatun APPOn jäsenen Lorenzo San Pablon muistolle. Marssin järjesti VOCAL, eikä APPOn "virallinen" nettisivu nähnyt aiheelliseksi edes mainita siitä.
Kun riita on käynnissä kaduilla ja internetissä, APPOn vallanhimoiset jäsenet jatkavat tanssiaan entisten sortajiensa, nykyisten kollegoidensa, kanssa. Samaan aikaan ne jotka pyrkivät säilymään rehellisenä APPOn alkuperäisille päämäärille, yrittävät rakentaa jotain uutta. Monet uskovat tämän vahvistumisen, pohdinnan ja jälleenrakentamisen vaiheen enteilevän menestyksekästä yhteiskunnallista liikettä.
Viime viikkoina on tehty monia aloitteita jotka osoittavat tätä uutta suuntaa:
- Viisipäiväinen kansalaisfoorumi pidettiin yläluokkaisella Reforman asuinalueella elokuun alussa. Sen innoittajana toimi yhteisön onnistunut kamppailu Wal-Martin tapaisen Chedraui -tavaratalon rakentamisen estämiseksi. Rakentamisen tieltä ehdittiin jo kaataa kaksisataa puuta. Foorumi ei vain keskittynyt siihen mitä tehdä riisutulla alueella, vaan myös "osallistavaan demokratiaan, millaista kaupunkia haluamme"[3], sekä ongelmiin joita jokainen naapurusto kaupungissa kohtaa ja mitä toimia, riippumattomina poliittisista puolueista ja hallituksesta, voidaan kollektiivisesti tehdä näiden ongelmien käsittelemiseksi.
- Juuri tällä hetkellä on käynnissä VOCALin järjestämä "paljasjalkaisten tutkijoiden" -seminaari ja vaihtoehtoinen koulutusprojekti Universidad de la Tierra (Unitierra). Tämä vapaa ja avoin hanke tapaa kahden viikon välein viisi tuntia usean kuukauden ajan voidakseen, muiden asioiden ohella, sitoutua tekemään "kansallisesta ja kansainvälisestä näkökulmasta järjestelmällisen selvityksen Oaxacan taloudellisesta, sosiaalisesta ja poliittisesta tilanteesta, painotuksella autonomisiin sosiaalisiin liikkeisiin; eli siis niihin jotka kamppailevat ruohonjuuritasolta käsin muuttaakseen yhteiskuntaa ottamatta valtaa."[4]
- Hiljattain pidettiin ensimmäinen yhteisö- ja vapaa/piraattiradioasemien yleistapaaminen. Siellä osanottajat loivat pysyvän neuvoston yhteisö- ja intiaaniradioasemien edistämiseksi ja suojelemiseksi. Asemat ovat yksi tärkeimmistä työkaluista valtion jatkuvien hyökkäysten kohteena olevalle yhteiskunnalliselle liikkeelle.[5]
Hiljattaisessa Noticias -lehden haastattelussa Gustavo Estevan, Unitierran neuvoston puheenjohtajan ja jo kauan aikaa sosiaalisia liikkeitä tutkineen akateemikon, kuvailtiin panneen merkille 50 vuotta kestäneestä Oaxacan sosiaalisen tilanteen tarkkailusta seuraavaa: "En ole koskaan nähnyt tällaista alhaalta rakentunutta liikettä ja pirteyttä", jonka tulisi huolestuttaa hallitusta... Hän selitti tämän sosiaalisen pirteyden olevan "näkymätöntä medialle, koska siinä ei ole mitään spektaakkelimaista; sitä ei määritä marssit, vaan uuden sosiaalisen kudoksen luomiseen pyrkivien aloitteiden vakiinnuttaminen". [6]
Kiado Cruz kutsuu tätä uutta liikettä "kommunalokratiaksi". "On tärkeää pohtia toimintaamme, jos liikkeemme pyrkii todella menemään ideologioiden tuolle puolen, tai jos aiomme todella olla liike, jolla on kasvot ja sydän, joiden tiedämme vaistonvaraistesti pohjautuvan syvälle niihin tapoihin, joilla ajattelemme, tunnemme ja toimimme, ja jotka olemme perineet esivanhemmiltamme... Tällä vaistolla voimme olla varmoja siitä että voimme keskuudestamme kehittää rakentavia toimintatapoja."[7]
Se jää nähtäväksi mitä näistä foorumeista, seminaareista ja neuvostoista seuraa. Joka tapauksessa on selvää, että vaikka APPO saattaa olla hajalla - yhtä paljon sisäisistä hajaantumisista kuin hallituksen sorrosta johtuen - ihmisten tahto jatkaa taistelua ei ole hävinnyt. Keskittyminen suoraan kasvokkaiseen, horisontaaliseen yhteisöorganisoitumiseen, ja kieltäytyminen kanssakäymisestä poliittisten puolueiden, valtion ja hierarkisten organisaatioiden kanssa, vaikuttaa erittäin lupaavalta. Se takaa sen, että se mitä syntyy on aidosti Oaxacan ihmisten liike. Liike jonka suunta, toimet ja voitot kuuluvat ihmisille.
Ja kuten David Venegas kirjoittaa, "Valta, siinä missä se nuolee niitä pinnallisia haavoja joita ihmisten kapinalliset toimet aiheuttivat vuonna 2006, ja vaikka se maalaa ja koristelee itseään sanoilla sosiaalisesta rauhasta, sovinnosta ja karmean rakenteensa kehittämisestä, se ei kykene parantamaan itseään siitä syvimmästä haavasta jonka ihmiset aiheuttivat 2006; haavasta, joka luotiin sen vahvuuden juuresta, sillä tietoisuudella jonka ihmiset saivat kestämättömästä tilanteesta, ja tarpeesta taistella väsymättömästi todellisen oikeuden, vapauden, arvokkuuden ja rauhan saavuttamiseksi. Se on tämä kuolettava haava, joka on vallan sydämessä ja josta se ei tule koskaan toipumaan."[8]
Scott Campbell asuu vakituisesti San Franciscon seudulla, mutta on tällä hetkellä Oaxacassa. Hän kirjoittelee huomioitaan ja käännöksiään Oaxacaan liittyvistä jutuista osoitteeseen http://angrywhitekid.blogs.com/weblog.
Viiteet:
1. Venegas, David. "El equilibrio del poder." Noticias - Voz e Imagen de Oaxaca. 13/8/08. Noticias ei julkaissut tätä netissä.
2. Cruz, Kiado. "Dar vuelta a la esquina." Oaxacalibre.org. 24/8/08.
3. http://www.kaosenlared.net/noticia/oaxaca-ciudad-de-ciudadanos
4. http://www.kaosenlared.net/noticia/diplomado-investigadores-descalzos
5. http://oaxacalibre.org/oaxlibre/index.php?option=com_content&task=view&id=2096&Itemid=1
6. Matias, Pedro. "Incompetentes juegan con fuego": Gustavo Esteva." Noticias - Voz e Imagen de Oaxaca. 3/8/08.
7. Katso ylempänä Cruz, Kiado.
8. Katso ylempänä Venegas, David.
Alkuteksti:
The APPO two years on: Where now for Oaxaca's social movement? (Angry White Kid)
Lue myös:
Tältä näyttää kapinan haltuunotto: Oaxacan kapina ja APPO (Takku 24.11.2006)
