Taideslummi Turussa 24.-31.8.
Tapahtumat | lauantai, 23.08. 2008 @ 19:44
Katselukertoja: 535
Turku kohtelee taiteilijoitaan ala-arvoisesti. Jo vuosia esillä olleeseen työtilaongelmaan ei löydy ratkaisua päättäjien ollessa välinpitämättömiä kulttuurin tekijöiden ahdingosta. Taiteilijajärjestöt joutuvat vuokraamaan kohtuuttoman kalliita tai työtiloiksi sopimattomia pieniä tiloja ympäri kaupunkia. Vaihtoehtoiselle, omaehtoiselle kulttuurille ei löydy minkäänlaista tilaa, fyysistä tai henkistä, itseään kulttuurikaupunkina markkinoivasta Turusta. Autonominen kulttuurikeskus Jokikatu häädettiin puolentoista kuukauden aukiolon ja valtaisan suosion jälkeen Tilalaitoksen toimesta. Korvaavaa tilaa kulttuuritoiminnalle ei ole osoitettu, eikä aiotakaan osoittaa.
Jos meille ei anneta Jokikatua, ei meille jää muita vaihtoehtoja kuin viedä kulttuurimme slummeihin, sinne Turku itse taiteilijansa ajaa.
Turun alakulttuuriväki vetää siis jälleen työhanskat käteen ja rakentaa sen, mitä tarvitsee. Toivomme suoran toiminnan johtavan myös päättäjätasolla suoriin toimiin tilanteen ratkaisemiseksi. Vaadimme Turkua lopettamaan harjoittamansa kulttuuriterrorismin ja kerrankin toimivansa taiteilijoidensa hyväksi!
Toivotamme kaikki tervetulleiksi mukaan rakentamaan Slummia sekä tekijöiksi ja kokijoiksi Taideslummin monimuotoisessa tarjonnassa. Viikon ohjelma tulossa näille sivuille piakkoin, luvassa ainakin taidenäyttelyitä, työpajoja, keikkoja, esittävää taidetta, puistojuhlia sekä kasvisruokaa. Otamme mieluusti vastaan ohjelmatarjouksia, ideoita ym.
Ensimmäinen Taideslummi nousi turkulaisten iloksi ja päättäjien kauhistukseksi Itsenäisyydenaukiolle vuoden 2007 syyskuussa. Kuvia ja lisää tietoa ensimmäisestä Taideslummista http://keosto.org/taideslummi.
Tervetuloa vuoden omaehtoisimpaan kulttuuritilaan!
Su 24.8.
-
Klo 14 --> Taideslummin rakennustalkoot alkavat! Tule visioimaan millainen nykymuseosta tulee sekä mitä rakentuu ympäröivään Slummiin.
Ma 25.8.
- Rakennustalkoot jatkuvat
- Suvi Auvinen: Alakulttuurin nousu ja uho
- Antti Oksanen: Arvosta minua vielä kun olen elävä
17:00 Taideslummin ja Turun vaihtoehtoisen taiteen nykymuseon näyttelyiden avajaiset
- Näyttelyt:
Näyttelyt ovat avoinna koko Taideslummin ajan. Paikalle pystytetään myös Runoseinä, johon jokainen voi tulla runoilemaan lehtileikkeiden innoittamana
19:00 Urbaanin kulttuurin työpaja: Näkymätön teatteri kaupunkitilassa. Tutkimme kuinka teatterin keinoin voimme hämmentää ihmisten arkipäivää ja teemme yllättäviä tempauksia kaupunkitilassa.
22:00 Yö-dyykkaus-suunnistus. Haluatko dyykata? Muttet ole koskaan kokeillut etkä tiedä mistä aloittaa? Lähde mukaamme yö-dyykkaus-suunnistukseen ja ota kaupunki haltuun! Myös dyykkausta aiemmin harrastaneet ovat tervetulleita ekskursiolle. Taskulamput ja omat kassit mukaan.
Ti 26.8.
15:00 Lautapeli-ilta/päivä. Shakkia, Carcassonne -turnaus ja muita pelejä. Tule ja haasta!
17:00 Acai-capoeira ryhmän avoimet harjoitukset. Luvassa akustista musiikkia, liikettä ja ilmaisun iloa! Tule mukaan liikkumaan tai seuraamaan capoeiran kiinnostavaa maailmaa.
19:00 Urbaanin kulttuurin työpaja: Kantaaottava katumaalaustaide. Keskustellaan maalaustaiteesta julkisissa tiloissa sekä tehdään muutamia harjoitustöitä Slummiin.
Ke 27.8.
17:00 Aktivistien käsityökerho. Banderolleja, kudottuja graffiteja, kankaanpainantaa ja mitä tahdotkaan.
19:00 Urbaanin kulttuurin työpaja: Romukasan svengi - soittimia romusta. Omaa romua mukaan, rakennetaan yhdessä innovatiivisia soittimia ja musisoidaan.
22:00 Taideslummi NoStars-bändin ensimmäiset treenit ja vapaat jamit. Bändi on avoin kaikille kiinnostuneille.
To 28.8.
17:00 CAFÉ VIMMA (Aurakatu 16): Paneelikeskukstelu "Ratkaisu taiteilijoiden tilaongelmiin?" Tutustumme työtilatyöryhmän mietintöön aiheesta ja keskustelemme kulttuuripääkaupunki Turun arvostuksesta kulttuuriväkeään kohtaan.
19:00 Työryhmä Kuuma Ankanpoikanen: Kuolleet neitsyet, nuo seksuaalikasvatuksen pioneerit jo vuodesta 2007 (otteita nukketeatteriesityksestä Fragile, ensi-ilta Vimmassa 30.9.)
19:15 Urbaanin kulttuurin työpaja: Koruja kierrätysmateriaalista. Ota mukaan materiaalia josta haluaisit rakentaa persoonallisia koruja.
22:00 Seanssi. Paikalla ouija-lauta ja asiasta kiinnostuneita henkilöitä. Tule kutsumaan Puolalanpuiston aaveet esiin.
Pe 29.8.
18:00 Urbaanin kulttuurin työpaja: Neulegraffitit. Omat kutimet ja langat mukaan.
20:00 Runo-ilta. Tule lausumaan omia runojasi ja kuulemaan mm. runoilija Tommi Parkon runoutta
22:00 Singer/songwriter Frej Grönholmin akustinen keikka
Yllätysohjelmaa
La 30.8.
13:00 Ulkopelejä. Tule pelaamaan jalkapalloa sekä tasamaalla että rinteessä ja ottamaan osaa mm. Mölkkyotteluihin
14-18 Työpaja: Johdatus nukketeatterin maailmaan. Nukketeatteritaiteilija Tessa Lepistön työpaja aloittelijoille, asiasta kiinnostuneille ja ammattilaisille.
18:00 Urbaanin kulttuurin työpaja: Vaatteita nopeasti kierrätysmateriaalista.
19:00 Kierrätysmateriaalimuotinäytös
20:00 Kasvisruokaa kaikelle kansalle, tai ainakin nopeimmille
21:00 Radionova - konkreettinen post-industrial konsertti
21:30 Hilla Väyrynen soittaa ja laulattaa Slummin väkeä
22:00 Emma Ecksteinin piina - nukketeatteritaiteilija Niina Lindroosin paperiteatteriesitys
22:30 Panorobotti 2013 - punk-keikka
23:00 Taideslummi NoStars - keikka
Su 31.8.
12:00 Brunssi ja Taideslummin purku













