Luo tunnus!
Kirjaudu
lauantai, 11.02. 2012 @ 23:02
 
Lisää Facebook-sivustolle

Kreikassa yhteenottoja poliisiasemilla

Korfun saarella Lefkimmissä on paikalliset asukkaat olleet jo pitkään kiistassa viranomaisten kanssa uudesta kaatopaikasta. Toukokuussa asukkaiden mielenosoitus muuttui mellakaksi, ja nainen kuoli jäätyään poliisin pamputtaman moottoripyöräilijän alle. Sunnuntaina tapahtui jälleen yhteenottoja mellakkapoliisien ja paikallisten välillä kaatopaikan lähellä, sekä hyökkäys poliisiasemalle. Seuraavana päivänä hyökättiin poliisiasemalle toisaalla Kreikassa, kun paikallisen miehen pidätyksestä suivaantuneet asukkaat kerääntyivät Rethymonissa poliisiasemalle ja rikkoivat paikkoja.


Lefkimmin mellakat saivat alkunsa kun noin 150 asukasta kokoontui omien sanojensa mukaan kaivamaan kastelukanavia pelloilleen, sillä kaatopaikan rakennustyömaa oli sotkenut aikaisemmat kastelujärjestelmät. Poliisi oli sitten karkottanut heidät pampuilla, kyynelkaasulla ja paukkuvalokranaateilla.

Poliisin mukaan he käyttivät kyynelkaasua ja paukkuvalokranaatteja kun joukosta irroittautuneet 30-40 ihmistä hyökkäsi heidän kimppuunsa heittelemällä polttopulloja ja kiviä, sekä ampumalla ritsoilla kiviä ja muttereita. Noin puoli tuntia tämän jälkeen porukka, joka poliisin mukaan ei ollut ollut kaatopaikkakähinässä mukana, hyökkäsi kivillä Lefkimmin kehätien varteen pysäköidyn poliisiauton kimppuun. Kuljettaja joutui pakenemaan juosten paikalta, minkä jälkeen auto tuhottiin polttopulloilla täysin.

Reilun puolentoista tunnin kuluttua, hieman ennen yhtätoista illalla, noin 150 pääosin naamioitunutta ihmistä hyökkäsi Lefkimmin poliisiasemalle polttopulloilla ja kivillä, sekä ampumalla muttereita ja luoteja ritsoilla. Kolmesta poliisiautosta hajosi tuulilasi. Hyökkäys hajotti poliisiaseman ikkunoita, ja poliisit onnistuivat vaahtosammuttimilla sammuttamaan polttopullojen aiheuttamat palot. Kolme kyttää loukkaantui. Hyökkääjistä ei loukkaantunut kukaan. Kaksi paikallista pidätettiin. Toinen heistä on opiskelija, jonka poliisit väittivät tunnistaneensa heittelemässä asemaa kivillä huivi kasvojen edessä. Toinen pidätetyistä on paikallinen pappi, joka poliisin mukaan oli yllyttänyt ihmisiä hyökkäämään poliisiasemalle ja polttamaan sen.

Asukkaat ovat vastustaneet uuden kaatopaikan rakentamista jo pitkään. Toukokuun lopulla puhjenneissa mellakoissa nainen kuoli jäätyään poliisin pamputtamisesta pyörän hallinnan menettäneen moottoripyöräilijän alle. Toinen henkilö halvaantui samassa välikohtauksessa. Kesäkuun puolivälissä tapahtui uusia yhteenottoja kun asukkaat yrittivät vallata rakennustyömaan. Poliisi hyökkäsi kyynelkaasulla ja kumiluodeilla ja syntyneessä mellakassa loukkaantui kolme poliisia. Kolme ihmistä pidätettiin ja heitä hakattiin poliisiasemalla.

Heinäkuun lopulla nähtiin myös levottomuuksia kun asukkaat vaativat rakennustöiden keskeyttämistä ja poliisin siirtämistä pois alueelta. Kahtena päivänä peräkkäin mielenosoittajat saartoivat paikallisen sataman, jonne laiva toi rakennusmateriaalia työmaalle. Laivan merimiehet kuvasivat mielenosoittajia, jolloin nämä valtasivat koko laivan, synnyttäen yhteenottoja satamapoliisin ja mielenosoittajien välille. Laivan kapteeni käynnisti moottorin ja osa mielenosoittajista lensi mereen, josta kalastajat auttoivat heidät pois. Jupakassa onnistuttiin kuitenkin upottamaan myös yksi poliisiauto.

Asukkaat saartoivat poliisiaseman Rethymonissa

Tämän viikon maanantaina sattui välikohtaus myös Rethymonissa, jossa poliisi oli pidättänyt 23-vuotiaan henkilöautossa matkustajana olleen miehen kuljettajan paettua paikalta. Matkustajana olleelle miehelle annettiin nippu syytteitä liikennerikkomuksisat ja uhattiin jopa kolmen tuhannen euron sakoilla.

Miehen isä saapui paikalle neljän muun kyläläisen kanssa ja vaati saada tietää miksi hänen poikansa on pidätetty, vaatien samalla hänen vapauttamistaan. Samalla isä kertoi poliisille näkemyksiään jatkuvista poliisikontrolleista joissa paikallisille jaetaan sakkolappuja. Lopulta poliisit vapauttivat pojan, mutta pidättivät isän syytettynä lainvalvojien solvaamisesta.

Tämän jälkeen miehen sukulaisia ja ystäviä alkoi kerääntyä poliisiasemalle vaatimaan miehen vapauttamista. Jotkut paikalle tulleista ihmisistä alkoivat heitellä asemaa kivillä, uhkaillen kyttiä jotka eivät uskaltaneet tulla ulos. Porukka yritti kahdesti vallata poliisiaseman, mutta kytät onnistuivat pitämään heidät loitolla kyynelkaasulla ja paukkuvalokranaateilla.

Tämän jälkeen paikalle kokoontui jopa 200 kyläläistä, jotka hyökkäsivät poliisiasemaa vastaan ja hajottivat poliisin moottoripyöriä sekä partioautoja. Tuntien piiritys laukesi vasta kun paikallinen syyttäjä, pormestari ja muita viranhaltijoita puuttui tilanteeseen. Nuoren miehen isää syytetään kuitenkin edelleen solvauksesta ja tietoisesta vahingon aiheuttamisesta.

Lähteet (Direct Action News from Greece):
Clashes at Lefkimmi's police station
Anogeia police station sieged by residents
Lefkimmi residents keep on sabotaging the disposal centre works
Residents clash with riot police against dump construction

Aiheeseen liittyen:
Hyökkäys poliisiasemalle Ateenassa (23.7.)
Kaatopaikkakähinä myös Kreikassa (30.5.)

0 kommentti(a)

Yleistä sivuista

Takku on tee-se-itse mediaprojekti, joka sanojen voimalla haluaa rohkaista meitä tavallisia ihmisiä välittömään, puolue-, ammattiliitto- ja järjestötoiminnasta riippumattomaan kapinaan (itse)tuhoisaa (epä)todellisuutta vastaan... Lue lisää

Miten osallistua

Takun toiminta perustuu käyttäjien lähettämään sisältöön. Kuka tahansa voi osallistua sisällön tuottamiseen ilman käyttäjäksi rekisteröitymistä... Lue lisää

Käyttäjiä paikalla

Vieraita sivustolla: 8

Tapahtumat

Pääkalenteri

lauantai 11.02.2012

Miete

I'll kill no innocent if I kill the first bourgeois I meet.
Leauthier
French anarchist, at his trial in 1893for .attempting to kill a diplomat he passed on the street 

Oma tunnukseni





Rekisteröidy uutena käyttäjänä
Unohtuiko salasana?

-


Mediakeskus


Uutisia ja ajankohtaista maailmalta

15M Suomi

15M Suomi

Vallattomia ääniä Tampereen kaduilta banneri

Vallattomia ääniä Tampereen kaduilta -feed

JKLDiy

fifi

Hyökyaalto

Vallankumouksen hedelmiä

Väärinajattelija

Wikikko

Mustan Kanin Kolo

Hirvitalo

Vastavirta