Luo tunnus!
Kirjaudu
lauantai, 11.02. 2012 @ 12:58
 
Lisää Facebook-sivustolle

Yksi Itävallan eläinoikeusvangeista pääsi vapaaksi!

Itävaltalainen eläinoikeusvanki Chris Moser päästettiin vapaalle odottamaan oikeudenkäyntiä keskiviikkona pidetyssä oikeudenkäynnissä. Valitettavasti samassa istunnossa käsitelty Martin Balluchin vapauttamisvaade hylättiin, ja Martin joutuu olemaan yhä tutkintavankeudessa. Chrisin vapauttaminen on kuitenkin erittäin tervetullut uutinen, sillä kolmen lapsen isälle kahden ja puolen kuukauden vankeus erossa perheestään on ollut henkisesti erittäin raskasta.

Syyttäjä on kuitenkin valittanut vapauttamispäätöksestä, mutta Chris pääsee perheensä pariin ainakin kahdeksi viikoksi ennen valituksen käsittelyä. Chrisin vapauttaminen viittaa kuitenkin siihen että syyttäjien rakentama korttitalo alkaa sortua.
Itävallassa vangittiin toukokuun lopulla 10 eläinoikeusaktivistia terrorismin vastaisten lakien nojalla syytettynä "rikollisjärjestön muodostamisesta". Syyttäjäviranomaiset eivät kuitenkaan ole kyenneet yksilöimään mitään tiettyjä rikoksia josta vangittuja epäiltäisiin, vaan heidät on vangittu puhtaasti sillä perusteella, että he ovat aktiivisia Itävallan menestyksekkäässä eläinliikkeessä, joka on saanut jo kiellettyä muun muassa turkistarhat ja häkkikanalat. Ratsiat tehtiin juuri ennen kuin oli alkamassa kampanja eläinten oikeuksien saamiseksi perustuslakiin.

Vaikka Chris on nyt vapaana, yhdeksän aktivistia on yhä vankilassa. He tarvitsevat tukeamme ja ottavat mielellään vastaan tukikirjeitä.

Osoitteet:

Martin Balluch, (JA Josefstadt), Justizanstalt Wr. Neustadt, Maximiliang. 3, 2700 Wr. Neustadt, Itävalta.

Christoph, Antirep 2008, Postfach 101, 1070, Wien, Itävalta.

Jürgen Faulmann, Justizanstalt Wr. Neustadt, Maximiliang. 3, 2700 Wr. Neustadt, Itävalta.

Felix Hnat (JA Eisenstadt), Justizanstalt Wr. Neustadt, Maximiliang. 3, 2700 Wr. Neustadt, Itävalta.

Jan, Antirep 2008, Postfach 101, 1070, Wien, Itävalta.

Kevin Kroemmer, Antirep 2008, Postfach 101, 1070, Wien, Itävalta.

Leo, Antirep 2008, Postfach 101, 1070, Wien, Itävalta.

Sabine, Antirep 2008, Postfach 101, 1070, Wien, Itävalta.

Elmar Völkl (JA Eisenstadt), Justizanstalt Wr. Neustadt, Maximiliang. 3, 2700 Wr. Neustadt, Itävalta.


Lähde:
One Animal protectionist Released from Remand! (vgt.at)
Earth Libertion Prisoners Support Network

Lue myös kirje vankilasta;
Some Thoughts from our Prisoners (vgt.at)

Aiemmin aiheesta:
Eläinaktivistien vankeutta jatkettu Itävallassa (23.7.)
Vangittuja eläinaktivisteja syytetään kuvitteellisesta tuhopoltosta Itävallassa (1.7.)
Kirje eläinoikeusvanki Martin Balluchilta kansainväliselle liikkeelle (16.6.)
Itävallan menestyksekästä eläinliikettä kohtaan suunnattiin laaja isku 21.5.2008 (Oikeutta Eläimille)

0 kommentti(a)

Yleistä sivuista

Takku on tee-se-itse mediaprojekti, joka sanojen voimalla haluaa rohkaista meitä tavallisia ihmisiä välittömään, puolue-, ammattiliitto- ja järjestötoiminnasta riippumattomaan kapinaan (itse)tuhoisaa (epä)todellisuutta vastaan... Lue lisää

Miten osallistua

Takun toiminta perustuu käyttäjien lähettämään sisältöön. Kuka tahansa voi osallistua sisällön tuottamiseen ilman käyttäjäksi rekisteröitymistä... Lue lisää

Käyttäjiä paikalla

Vieraita sivustolla: 13

Tapahtumat

Pääkalenteri

lauantai 11.02.2012

Miete

That is why we maintain there is a need for the formation of small groups based on the concept of affinity, even tiny groups made up of very few comrades who know each other and deepen this knowledge because there cannot be affinity if one does not have knowledge of the other. One can only recognise one’s affinities by going into the elements that determine one’s differences, by frequenting each other. This knowledge is a personal fact, but it is also a question of ideas, debate, discussions. A small group of comrades, a small group who simply meet in the evening to have a chat would not be an affinity group but a group of friends, pub-mates who meet in the evenings to talk about anything under the sun. On the contrary, a group that meets to discuss things and in discussing prepares itself for doing and through that doing contributes to developing discussion that transforms itself into discussion about things to be done, this is the mechanism of the affinity group. So how then can affinity groups enter into contact with others where the deepened knowledge that exists in the single group does not necessarily exist? This contact can be assured by informal organisation.
Alfredo M. Bonanno
The Anarchist Tension 

Oma tunnukseni





Rekisteröidy uutena käyttäjänä
Unohtuiko salasana?

-


Mediakeskus


Uutisia ja ajankohtaista maailmalta

15M Suomi

15M Suomi

Vallattomia ääniä Tampereen kaduilta banneri

Vallattomia ääniä Tampereen kaduilta -feed

JKLDiy

fifi

Hyökyaalto

Vallankumouksen hedelmiä

Väärinajattelija

Wikikko

Mustan Kanin Kolo

Hirvitalo

Vastavirta