Kaikki harhaluulot tulessa – Los Angelesin kapinat 1965/1992

1965

13.-16. elokuuta 1965: Los Angelesin mustat kapinoivat. Välikohtaus liikennepoliisin ja jalankulkijoiden välillä kehittyi kahden päivän spontaaniksi mellakoinniksi. Huolimatta joukkojen vahvistamisesta, järjestysvoimat eivät kyenneet saamaan katuja hallintaansa. Kolmanteen päivään mennessä mustat olivat aseistaneet itsensä ryöstämällä asekauppoja, minkä seurauksena he kykenivät ampumaan jopa poliisihelikoptereita kohti. Tarvittiin tuhansia poliiseja ja sotilaita – mukaan lukien kokonainen panssarivaunujen tukema jalkaväkidivisioona – rajoittamaan mellakointi Wattsin alueelle, ja vielä useampi päivä katutaisteluita ennen kuin tilanne saatiin hallintaan. Tuhansia kauppoja ryöstettiin ja poltettiin. Viralliset tilastot kirjasivat 32 kuollutta (heistä 27 mustaa), yli 800 loukkaantunutta ja 3000 pidätystä...
Ryöstely on luonnollinen vastaus kulutettavien kauppatavaroiden runsauden luonnottomaan ja epäinhimilliseen yhteiskuntaan. Se horjuttaa välittömästi kauppatavaraa itsessään, ja paljastaa mitä ne pohjimmiltaan tarkoittavat; armeijaa, poliisia. Mikä poliisi on? Se on kulutusyhteiskunnan aktiivinen palvelija, jonka tehtävä on pitää huoli siitä, että tietty ihmistyön tuote säilyy kauppatavarana, ja säilyttää maagisen ominaisuutensa että siitä täytyy maksaa, sen sijaan että siitä tulisi pelkkä jääkaappi tai kivääri – passiivinen eloton objekti, käytettäväksi kenelle tahansa, joka keksii sille käyttöä. Torjuessaan nöyryytyksen poliisin alistamana olemisesta, mustat torjuvat samaan aikaan nöyryytyksen alistumisesta kauppatavaroille.

Bobbi Hollon, naapurustossa elänyt nuori musta, sanoi seuraavaa saman vuoden lokakuussa mellakoiden jälkeen: ”Aiemmin ihmiset häpeilivät sitä, että he asuivat Wattsissa. He mumisivat sen. Nyt he sanovat sen ylpeänä. Pojat, jotka kulkivat ympäriinsä paidat auki, ja jotka olisivat voineet pilkkoa sinut palasiksi puolessa sekunnissa, tulivat nyt joka aamu seitsemältä organisoimaan ruoanjakoa. Tietenkään ei ollut mitään hyötyä edes yrittää teeskennellä etteikö ruoka ollut ryöstettyä. Kaikkea sitä kristillistä pälätystä on käytetty liian pitkään mustia vastaan. Nämä ihmiset voisivat ryöstellä kymmenen vuotta, eivätkä he siltikään saisi takaisin puolia siitä rahasta, mitä kaupat ovat ryöstäneet heiltä kaikkien näiden vuosien aikana.... Minä, olen vain musta pikkutyttö.” Bobbi, joka on vannonut ettei koskaan pese pois verta, joka roiskui hänen sandaaleilleen mellakoinnin aikana, lisää: ”Nyt koko maailma seuraa Wattsia”.

(Ote tekstistä ”Watts 1965 – The Decline and fall of the Spectacle-Commodity Economy”, joka on alunperin ilmestynyt Situationistisen Internationaalin antologiasta. Englanninkielinen käännös ja toimitus Ken Knabb (Bureau of Public Secrets, USA, 1981)

1992

”On ero siinä onko tyytymätön lakiin vai hyökkääkö suoraan laillista järjestelmäämme vastaan.” - George H.W. Bush, 3. toukokuuta 1992.

Ensimmäiset kivet alkoivat lentää kun neljä Rodney Kingin hakannutta kyttää ja heidät vapauttanut valamiehistö oli poistumassa Simin Laakson oikeustalolta. Pian sen jälkeen kun kytät vapautettiin syytteistä 29. huhtikuuta 1992, tuhansia ihmisiä alkoi virrata Los Angelesin kaduille. Muutamassa tunnissa mellakointi levisi koko LA:n metropolin alueelle. Olosuhteet alkoivat pian muistuttaa sisällissotaa. Poliisi vetäytyi merkittävimmiltä taistelualueilta, luovuttaen kadut kapinoiville köyhille. Alkoi kapitalististen liikeyritysten järjestelmällinen polttaminen. Yli 5500 rakennusta poltettiin. Ihmiset ampuivat kaduilla kyttiä kohti, sekä poliisin ja median helikoptereita. Seitsemäntoista valtion rakennusta tuhottiin. Los Angeles Timesin toimitukseen hyökättiin ja se ryöstettiin tavaroista. Palavista rakennuksista tullut savu peitti Los Angelesin laakson. Lennot LA:n lentokentältä peruttiin ja tulevat lennot jouduttiin ohjaamaan muualle savun ja tarkka-ampujien takia.

Mellakointi oli kaikista väkivaltaisin yksittäinen sosiaalisen levottomuuden tapahtuma Yhdysvalloissa 1900-luvulla, ohittaen selvästi 1960 -luvun kapinat - sekä puhtaassa tuhoamisvoimassaan, että ollessaan köyhien monikulttuurinen kapina. Mellakoiden alkuvaiheessa poliisi jäi nopeasti alakynteen, eikä armeija tullut paikalle ennen kuin mellakointi oli laantunut.

New York Times pani merkille: ”Joillain alueilla oli katujuhlien tunnelma, kun mustat, valkoiset, latinot ja aasialaiset asukkaat sekoittuivat keskenään jakamaan ryöstelykarnevaalin. Kun vahvasti alakynteen jäänyt poliisi katseli vierestä, kaiken ikäiset (ja sukupuoliset) ihmiset, joista jotkut kantoivat pieniä lapsia, kulkivat supermarketteihin sisään ja ulos kantaen ostoskasseja ja sylikaupalla kenkiä, viinaa, radioita, ruokatavaroita, peruukkeja, autonosia, purukumiautomaatteja ja aseita”.

Tuhansien neliömetrien armeijan värväyskeskus kaikille Etelä-Kalifornian piirikunnille poltettiin maan tasalle ensimmäisen yön aikana. Valtio esitti mellakoinnin sokeana sekasortona, jossa mellakoijat hyökkäilivät toistensa kimppuun kuin raivokkaasti ruoasta taistelevat hait. Ihmisiin kohdistuvat rikokset, kuten raiskaukset ja ohiajavista autoista tehdyt ammuskelut, katosivat käytännössä kokonaan, kun aiemmin erilleen pilkotut eriväriset ja -etniset alaluokat yhdistivät voimansa joukkokollektiiviseen väkivaltaan, proletaariseen shoppailuun ja tuhon juhlaan, jossa vauraus jaetaan uudestaan[1]. Raiskauksia ja pahoinpitelyitä tapahtui vähemmän mellakoiden aikana kuin normaalin järjestyksen vallitessa. Varovaisten arvioiden mukaan yli 100 000 kapinoivaa köyhää suur-LA:n alueella on nyt yhteisöllisesti kokenut tuhopoltot, ryöstelyn ja väkivallan poliisia vastaan, väkivallan älykkään käytön poliittisena aseena. Kapinaan osallistuneiden ihmisten lukumäärä on helposti kuusinumeroinen. Tiedämme että pidätyksiä tehtiin noin 11 000 (5000 mustaa, 5500 latinoa ja 600 valkoista) ja suuri enemmistö osallistujista selvisi tapahtumista ilman mitään seurauksia.

Maan kulttuuripääkaupungin näytettyä mallia, massojen spontaani mellakointi levisi kymmeniin kaupunkeihin eri puolilla Yhdysvaltoja. San Franciscossa ryöstettiin yli tuhat kauppaa ja hyökättiin rikkaiden alueille. Nuorisojoukko rikkoi ikkunat yhdestä kaupungin suuresta luksushotellista huutaen samalla ”Rikkaiden täytyy kuolla”. Mielenosoittajat marssivat Interstate -valtatielle aiheuttaen massiivisia ruuhkia, jotka vaikuttivat satoihin tuhansiin autoilijoihin. San Josessa opiskelijat hyökkäsivät poliisiautoja vastaan ja ryöstivät niistä tavaroita. Poliiseja ammuttiin Floridan Tampassa, ja Las Vegasissa aseistetut mellakoijat polttivat valtion ehdonalaisviraston. Aseistettuja yhteenottoja poliisin kanssa esiintyi Las Vegasissa seuraavan 18 päivän ajan. Seattlessa palava poliisiauto työnnettiin kyttärivistöä kohti, ja kaupungin keskustassa tapahtui runsaasti ryöstelyä, sekä paikkojen hajottamista ja polttamista. Samanlaisia tapahtumia oli kaikkialla Yhdysvalloissa.

Toukokuun toinen päivä 5000 Los Angelesin poliisilaitoksen kyttää, 1000 sheriffintoimiston tyyppiä, 950 piirikunnan poliisia, 2300 liikennepoliisia, 9975 kansalliskaartin sotilasta, 3500 armeijan ja merijalkaväen sotilasta panssaroiduilla ajoneuvoilla, 1000 liittovaltion poliisia, FBI -agentteja, sekä rajavartioston erikoisjoukkoja tunkeutui kaupunkiin palauttamaan järjestyksen ja vartioimaan ostoskeskuksia. Satoja loukkaantui. Suurin osa kapinassa kuolleista ihmisistä kuoli tukahduttamisvaiheen aikana. Runsaan tappelun ja yhdysvaltojen historian suurimman massapidätyksen jälkeen Los Angelesin kapina 1992 tuli päätökseensä.

Los Angeles ja maanlaajuinen mellakointi osoittaa selvästi, kuinka kaikista realistisin, käytännöllisin ja välittömin tapa, jolla köyhät voivat voittaa sisäistetyn rasismin ja rotujaot keskuudessaan, löytyy yhteisestä taistelusta yhteistä vihollistamme vastaan – kyttiä, bisnesluokkia, rikkaita ja markkinataloutta.

(Otettu artikkelista ”We All Hate the Cops”, joka ilmestyi Anarchy – A Journal of Desire Armed -lehdessä, no. 34. Syksy 1992)

Suomentajan viitteet:

1. Potlatch. Kyseessä on Pohjois-Amerikan länsirannikon intiaanien parissa yleinen juhlakäytäntö. Siinä perhe tai yhteisöjohtaja järjestää juhlat, jossa ruokaa ja tavaroita jaetaan ilmaiseksi. Tarkoitus on paitsi tasata vaurautta, myös uusintaa yhteisöjen valtasuhteita, niin että arvostus ja arvovalta kasvaa mitä enemmän jakaa ruokaa ja tavaroita muille. Yhdysvaltojen ja Kanadan valtiot tekivät Potlacheista ja niihin osallistumisesta laitonta 1800-luvun lopulla, sillä sitä pidettiin hyödyttömänä, haaskaavana ja tuottamattomana tapana, jolla ei ole tekemistä sivistyneiden arvojen kanssa, ja joka muodostaa esteen intiaanien kristillistämiselle ja sivistämiselle. [http://en.wikipedia.org/wiki/Potlatch]