Kirja anarkiasta tekeillä

tiistai, 1.07. 2008 @ 16:29

Kutsu kirjoittamaan!

Olemme tekemässä anarkiaa käsittelevää kirjaa, joka koostuu lyhyehköistä esseistä. Kirjalle on tiedossa ulkopuolinen kustantaja, ja kirja olisi tarkoitus saada kasaan vuoden 2008 loppuun mennessä. Kirjan kokonaisuus on vielä muotoutumassa, mutta yleisenä ajatuksena on keskustella nykyajan anarkismista/anarkiasta ja sille tärkeistä kysymyksistä. Toivomme mukaan myös esseitä, jotka osallistuisivat anarkistisesta näkökulmasta yleiseen yhteiskunnalliseen keskusteluun (mm. ”vasemmiston kriisi” ja puolueiden uudistamispyrkimykset).

Haluamme osoittaa, ettei puolueiden takaisin valtaaminen riitä maailman muuttamiseksi. Kritiikitön suhtautuminen valtioon jättää useat ongelmat koskemattomiksi, vaikka ”hyvät tyypit” valtaisivatkin puolueet takaisin keskustapakoisuudelta. Kirjassa tullaan käsittelemään ainakin puolue- ja valtiokritiikkiä, anarkian käsitettä ja aatehistoriaa, nationalismia, anarkististen liikkeiden kritiikkiä ja vastakkainasetteluiden hedelmättömyyttä, tämän hetken anarkistista toimintaa ja anarkistisia utopioita, konkreettisia esimerkkejä siitä, mikä on ongelmallista valtion toiminnassa sekä työtä.

Siistiä olisi, jos saataisiin kirjoituksia myös yhteisöistä, talouden merkityksestä, toiminnan teoriasta (miten asioita muutetaan?), vapaudesta/hierarkioista ja vaikkapa siitä, miksi puolueiden nuorisojärjestöt vetävät jengiä puoleensa. Muita aiheita voi ilman muuta ehdottaa myös! Kirjoitusten ei tarvitse olla synkassa keskenään, vaan tekstit saavat hyvin olla keskenään ristiriitaisia. Mikäpä paremmin haastaisi ajattelemaan itse?

Jos mielessäsi siis on aihe, josta haluaisit kirjoittaa tai jota haluaisit ideoida, ota yhteyttä! Oiko- ja kommentointilukuapu, kuvat yms. ovat myös varsin tervetulleita!

Kutsua ei saa levittää.

Terveisin a-kirjakollektiivi

yhteydenotot:
aura (at) oikeuttaelaimille (piste) net

0 kommentti(a)


Takku
http://takku.net/article.php/20080626112951406