Anarkisteja pidätetty Venäjällä lentolehtisten levittämisestä

keskiviikko, 25.06. 2008 @ 12:36

Kaksi anarkistiopiskelijaa pidätettiin Penzan kaupungissa torstaina 19. kesäkuuta lentolehtisten jakamisesta! Lentolehtisissä luki "Valtio on ihmisten vankila. Ryhdy anarkistiksi ja vapauta itsesi!" Kytät yrittävät nyt nostaa rikossyytteet Oslav Kirosheyeviä ja Vitaly Bakhmasterovia vastaan. Heitä uhkaa yliopistosta erottaminen sekä mahdollinen vankeus.

Kyseessä on äärimmäisen vakava juttu, sillä virkavalta yrittää käyttää ääriryhmien vastaisia lakeja kieltääkseen kaiken julkisen anarkistitoiminnan, jopa lentolehtisten levittämisen. Aivan kuten vanhaan totalitaarisen yksipuolueen aikaan, ajatusrikoksesta rankaistaan vankeudella.

Penza on hieman yli puolen miljoonan asukkaan kaupunki. Tällaisissa paikoissa joissa ei ole suurta järjestäytynyttä anarkistiliikettä, viranomaiset kuvittelevat voivansa vapaasti käyttää kaikkea voimaansa murskatakseen kenet tahansa joka edes yrittää käynnistää anarkistiliikettä. Meidän täytyy lähettää selvä viesti ettemme hyväksy tätä, ja yrittää tukea kahta syytettyä, sillä valtio koittaa selvästikin alistaa ja pelotella nuoria ihmisiä etteivät he vaan pystyisi käynnistämään anarkistista järjestäytymistä.

[Infoshop News]

1 kommentti(a)


Takku
http://takku.net/article.php/2008062512361353