Uutisia Kööpenhaminan kamppailuista vapaiden ja yhteisten tilojen puolesta

tiistai, 24.06. 2008 @ 17:55

Päivitetty 25.6. @ 13:45 Refshalevejn tilanteesta

Alueen omistaja on ilmoittanut että sen laittomana pitämä vapaatila Christianian kupeessa Refshalevejllä tullaan häätämään. Valtaajien käskettiin poistua keskiviikon puoleen päivään mennessä. Kaupungin toisella puolen Nörrebron ja Fredriksbergin välissä olevalle Åboulevardille taas on kevään ja alkukesän aikana noussut tyhjälle tontille uusi yhteisöpuutarha. Viime torstaina jokaviikkoinen Ungdomshuset -demo juhli 24 tuntia eri puolilla kaupunkia, sillä kyseessä oli 69:s kerta kun mielenosoitus järjestettiin sen jälkeen kun vanha Ungdomshuset purettiin osoitteessa Jagtvej 69.

Refshalevej häädetään

Christianian kupeessa noin kuukausi sitten vallattu Refshalevej häädetään. Näin ilmoitti alueen omistavat kaupunki ja valtio. Paikalla kävi tiistaina 24.6. poliisit sanomassa, että jos ei alue ole tyhjä keskiviikon puoleen päivään mennessä, tullaan se tyhjentämään voimalla. Alueen valtaajat ovat ilmoittaneet vastustavansa häätöä passiivisesti, ja valtaavansa alueen uudestaan heti kun siihen tulee mahdollisuus. Tämä ei kuitenkaan tarkoita etteikö häädön yhteydessä voisi puhjeta levottomuuksia.

Viime viikon keskiviikkona kytät otti kiinni 18 ihmistä, sen jälkeen kun Christianiassa liikkunutta peruspartiota vastaan oli keskellä päivää hyökätty kivillä ja ilotulitteilla. Kaksi kiinniotetuista oli vain 14-vuotiaita, ja nuorimpien mellakointiin osallistuneiden arveltiin olevan vielä pari vuotta siitä nuorempia. Vain kaksi päivää aiemmin oli vapaakaupungissa edellisen kerran heitelty kivillä poliisipartiota. Päivien välissä annettiin ilmoitus Refshalevejn alueen häädöstä.

Refshalevej vallattiin toukokuun lopussa, ja sinne on kuukauden aikana käynnistynyt kymmeniä rakennusprojekteja, kun valtaajat ovat rakentaneet erilaisia tönöjä ja rakennelmia niin maalle kuin veteen.

Tiistaina 24.6. järjestettiin noin 200-300 henkeä kerännyt mielenosoitus, joka kulki Christiansborgin linnoitukselta Refshalevejlle osoittamaan tukeaan alueen valtaajille.

Åboulevardilla Mini-Christiania

Fredriksbergin ja Nörrebron välissä kulkevalle Åboulevardille on avattu "Sininen puutarha" -niminen antikapitalistinen yhteistila, jota on kutsuttu myös "Mini-Christianiaksi".

Paikalla sijaitsi 2002-2003 vallattu "Sininen Talo", joka häädettiin keväällä 2003. Siitä asti tontti on ollut tyhjillään, kunnes huhtikuussa sinne perustettiin urbaani yhteisöpuutarha maailmanlaajuisen vapaiden tilojen puolesta järjestetyn toimintaviikonlopun aikana.

Paikalle on istutettu monenlaista puuta, pensasta, kukkaa ja kasvia; rakennettu nuotiopaikka, esiintymistila, lampi eläimille, hiekkalaatikko sekä puuveistoksia. Tämän lisäksi aluetta reunustavaan aitaan on tehty monenlaisia maalauksia. Paikalla villinä kasvavaa sientä koristaa merirosvolippu.

"Puutarha ei ole vielä valmis. Se on käyttäjistä kiinni millainen siitä tulee. Mutta kun nuotiopaikka ja esiintymistila saadaan valmiiksi voidaan paikalla järjestää keikkoja," sanoi paikan puhehenkilö David Balleby-Røndbach. Hänen mukaansa sekä naapuruston asukkaat, lapsiperheet ja nuoret ovat löytäneet tilasta rentoutumis- ja leikkipaikan. Paikalla on pidetty iltaisin myös rahvaankeittiötä, josta ohikulkijat ovat voineet käydä hakemassa edullista iltapalaa.

"Kapitalismi ei ole olemassa vain fyysisissä tiloissa, vaan myös tietoisuuksissamme. Tämä puutarha on merkkinä siitä, että voidaan luoda sellaista arvoa, jota ei voida mitata pääomalla," sanoi Balleby-Røndbach.

Osoitteessa Åboulevard 37 sijaitsevan puutarhan väki toivottaa kaikki tervetulleeksi toteuttamaan Utopiaa.

Ungdomshuset-demo numero 69

Viime torstaina järjestettiin uutta Ungdomshusetia vaatinut mielenosoitus 69:ttä kertaa. Siitä asti kun poliisin terrorismin vastaiset erikoisjoukot hyökkäsivät pormestarin kaupungin nuorille 1982 antamaan taloon torstaina 1. maaliskuuta 2007, on joka torstai järjestetty uutta taloa vaativa mielenosoitus. Koska heti häädön jälkeen puretun vanhan talon osoite oli Jagtvej 69, oli mielenosoitus numero 69 samalla juhlademo, joka päätettiin pitää 24 tuntia kestävinä yhtäjaksoisina katujuhlina.

Mielenosoituksen takana oli 80-luvulla talonvaltausliikkeessä toimineita veteraaneja, ns. "Harmaa blokki". Katujuhlat pitivät sisällään keikkoja, ruokaa, elokuvia, tiesulkuja ja aamu-uintia. Kaupungintalon ohi kulkeneet juhlijat koristivat poliitikkojen päämajaa graffiteilla, minkä lisäksi järjestettiin punk-keikkka pääpoliisitalon edustalla terveisinä kaupungin poliisikomentaja Hanne Bech Hansenille.

Juhlat sulkivat useita kertoja pääteitä, ja monta kertaa tuli poliisin kanssa erimielisyyksiä, mutta juhlijat pääsivät joka kerta jatkamaan matkaa haluamaansa suuntaan.

Juhlien oli tarkoitus päätyä Christianiaan, mutta 21 tunnin jälkeen poliisi sai tarpeekseen ja saartoi juhlijat Vesterbron Enghave Pladsille, jossa esiintyjien siivittämät juhlat jatkuivat kolmisen tuntia kunnes vuorokausi juhlia sateessa, paisteessa, valossa ja pimeydessä tuli täyteen.

Lähteet:
Sidste udkald for Refshale-besættere (Modkraft)
News from the battles for free space in Copenhagen (Indymedia UK)
Refshalevej to be evicted (Indymedia DK)
Christiania-udvidelse skal ryddes snarest (Politiken)
Refshalevej skal ryddes (Modkraft)
Politiet anholder 14 på Christiania (Politiken)
Børn i forreste geled ved Christiania-uro (Politiken)
Blå have skudt op på Frederiksberg (Politiken)
Mini-christiania åbnet på Åboulevarden (Politiken)
Ungdomshusbevægelse i maraton-demo (Modkraft)
Politiet opløser ungdomshusdemo (Modkraft)

Aiemmin Takussa:
Christianian kupeeseen syntyi uusi vapaatila (10.6.)
Uusi Ungdomshuset hyväksyttiin virallisesti (12.6)

Lisää Ungdomshuset-uutisia Takun Ungdomshuset -osiossa

0 kommentti(a)


Takku
http://takku.net/article.php/20080624175555223