Luo tunnus!
Kirjaudu
lauantai, 4.02. 2012 @ 19:00
 
Lisää Facebook-sivustolle

Jokikadun juhannus

Raportti Autonomisen kulttuurikeskus Jokikadun juhannusjuhlista.

Juhannusjuhlat aloitettiin grillaamalla ihmisten nyyttärimeiningillä tuomia ruokia talon omassa pienessä pallogrillissä. Pikkujoulukausi saatiin avattua vegaanisten piparkakkujen ja glögin kera.

Noin kymmenen aikaan illalla hankittiin viimeiset tarvikkeet juhannuskokkoa varten.

Yhdentoista aikoihin keskityttiin juhannusjuhlien kohokohtaan, eli talon pihan betonilaatalla poltettiin vaikuttava rovio, jossa paloi kaikki osallistujien mielestä vääräuskoinen materiaali. Rovioon heitettiin käypää valuuttaa; ruokaohje, joka sisälsi lihaa; Gilda oli neito-niminen seksistinen romaani; Suomen lakitieto-sarjan kaksi osaa; Cosmopolitan; Raamattu; Barbie-nukke; Martti Kuitusta (Turun tilalaitoksen johtaja) sekä Jarkko Virtasta (Turun kaupungin apulaiskaupunginjohtaja) esittävät voodoonuket; NCC:n mainoskyltti sekä koko rovion vaikuttavimmat osat: NCC:n sininen mainoslippu ja Suomen valtion lippu (se, jossa on keskellä Suomen valtion vaakuna).
Vartiointiliike ISS:n vartija sattui paikalle ensimmäisen kerran kun roviota oltiin polttamassa, ja vartijan silmien edessä poltettiin näyttävästi Suomen valtion lippu. Vartija lähti pian pois, ja seuraava vartija saapui paikalle hetkeä myöhemmin, kun rovio oli jo palanut miltei loppuun. Tämä vartija vain tuijotti peloissaan eteensä kun kaksi juhlien osallistujaa yritti keskustella hänen kanssaan.

Rovion hiipuessa avattiin talon ovi. Kun osa ihmisistä oli sisällä tarkastamassa paikkoja ja yrittämässä avata ovia, oli talon vierestä kulkevalla tiellä poliisiauto ajanut sivuun, kaikki valot päällä tarkastanut pihan ja ajanut pois.

Seuraava vartija saapui kun juhlakansa oli talon alapihalla grillaamassa, eikä ollut huomaavinaan samaa miestä, joka jälleen yritti avata keskusteluyhteyttä.

Tämän jälkeen yläpihalle ajoi paloauto valot vilkkuen sammuttamaan rovion viimeisetkin hiillokset talon pihalla olleilla vesiämpäreillä.

Hetki tästä ja pihaan saapui poliisi, joka partioauton kutsumana oli tullut katsomaan, että kaikki on kunnossa. Rovio oli jo palokunnan toimesta sammutettu ja kaikki oli ok, joten partio jatkoi vain matkaansa kohti uusia tehtäviä.

Viimeisenä paikalle saapui jälleen yksi ISS securityn auto, josta vartija vain kehotti ihmisiä poistumaan alueelta.

Summa summarum: Autonominen kulttuurikeskus Jokikatu on taas auki, ja uudelleen avaamista juhlistettiin varmasti kaikkien aikojen vapauttavimmalla juhannusjuhlalla!

8 kommentti(a)

Allaolevista kommenteista on vastuussa vain niiden kirjoittaja. Sivusto ei ole vastuussa niistä.
Jokikadun juhannus
Anonyymi, maanantai, 23.06. 2008 @ 17:23
Kirjan nimi oli "Gilda oli pimu" :)
Jokikadun juhannus
Anonyymi, perjantai, 4.07. 2008 @ 18:07
"Yhdentoista aikoihin keskityttiin juhannusjuhlien kohokohtaan, eli talon pihan betonilaatalla poltettiin vaikuttava rovio, jossa paloi kaikki osallistujien mielestä vääräuskoinen materiaali."

Tämä kommentti paljastaa selkeämmin kuin mikään muu sivustolla esitelty soopa, mistä näiden anarkistipeikkojen touhuissa on pohjimmiltaan kysymys: ei mitään muuta kuin yhdensorttista fasismia. Kaikki totalitaariset liikkeet toitottavat tietävänsä "harhaanjohdettua suurta massaa" paremmin, kuinka oikeasti tulee elää ja ajatella - ja ovat valmiita ohjaamaan muutkin oikealle tielle vaikka sitten kieltämällä ja tuhoamalla "vääräuskoista materiaalia". Samaan rovioon heitetään loppupeleissä sitten ne vääränlaiset ihmisetkin - totalitarismin muodosta riippuen tämä oikeutetaan leimaamalla heidät taantumuksellisiksi, vääräuskoisiksi, fasisteiksi, kansanvihollisiksi, yms yms...

Jokikadun juhannus
Anonyymi, perjantai, 31.10. 2008 @ 18:22
Tai sitten elämään voisi suhtautua vähän vähemmällä vakavuudella, niin ei otsasuoni puhkea kiihkoillessa. "Vääräuskoisen" materiaalin polttaminen oli sarkasmia, kai sitä anarkistitkin saa joskus pitää omaa kivaa. Helsinkiläiset polttaa autonrenkaita kadulla, me lippuja pihalla, eikä sillä taida kukaan sen suuremmin kuvitella tuhoavansa kapitalismia tms. Antaisit ihmisten pitää kivaa keskenäsi ja jättäisit ton fasismi-läpän vähemmälle niin voisit tajuta että jotkut teot on muutakin kuin miltä ensimmäisenä vaikuttaa :)

peace&flowers&happiness
Jokikadun juhannus
Anonyymi, perjantai, 31.10. 2008 @ 18:40
hauskanpitonahan hyvin useasti sitä seksismiäkin puolustellaan (esim vaikka jotain pillu-räppiä tms), kuten myös rasismia (vaikka tv-ohjelmissa), joten ei muuta kuin itsekkin soveltamaan tuota relampaa asennetta sitten jatkossa...

tai sitten voisit(te) vaihtoehtoisesti tajuta tuon teidän "hauskan" tempauksenne ääliömäisyyden ja poliittisen tarkastelun kestämättömyyden, ja pitää jatkossa turpaa hieman pienemmällä.
Jokikadun juhannus
Anonyymi, perjantai, 31.10. 2008 @ 18:50
Noh noh.. kylläpäs sitä nyt joku on vetänyt lounaaksi kiukkupillereitä sitruunamehulla...

Mikäs tuossa "ei kestä poliittista tarkastelua" tai on "ääliömäistä"? Onko se barbi, voodoonuket, ncc:n kyltti, lakikirja, käypä valuutta... vaiko kenties, hui kauhistus sentään, suomen tasavallan lippu jossa on se leijona keskellä?

Fasismikortin heiluttelu tässä yhteydessä taitaa kertoa enemmän heiluttajasta kuin turkulaisten juhannuksesta (go turku!).

Ja nää netissä huutavat yhteiskunnan tukipylväät vois kanssa pitää turpaansa välillä vähän pienemmällä... ei jaksa aina sitä kun tyypit jotka pohjimmiltaan tuntuvat rakastavan nationalistista ja kuria ja järjestystä (?) alkavat itkemään "fasismia" aina kun joku tekee jotain joka uhkaa vallitsevaa kuria ja järjestystä... hohhoijaa...
Jokikadun juhannus
Anonyymi, perjantai, 31.10. 2008 @ 19:09
Fasismikortin heiluttelu tässä yhteydessä on täysin validia (voidaan tietty vaihtaa termi myös stallarikortiksi) kun kuitekin teko "vääräuskoisen materiaalin poltto" on hyvin vahvasti fasistista toimintaa, eikä varmasti vain minun silmissäni.

Yhteiskunnan tukipylväiksikö heti leimataan anarkisteja kritiseeraavat ja otaksutaan että kommentoijia kauhistuttaisi ensisijassa siniristilipun häpäisy?

Älä nyt viitti, miten jos olisikin niin etteivät kaikki anarkistit ja autonomit olisikaan yhtä mieltä näistä asioista?

"alkavat itkemään "fasismia" aina kun joku tekee jotain joka uhkaa vallitsevaa kuria ja järjestystä..."

Eiköhän tässä ollut kuitenkin enemmän kyse siitä mitä tuollaiset touhu symbolisoi, sillä tuonkaltainen toiminta ei nyt kuria ja järjestystä uhkaa kovinkaan konkreettisesti.

Jokikadun juhannus
Anonyymi, perjantai, 31.10. 2008 @ 19:29
"Fasismikortin heiluttelu tässä yhteydessä on täysin validia (voidaan tietty vaihtaa termi myös stallarikortiksi) kun kuitekin teko "vääräuskoisen materiaalin poltto" on hyvin vahvasti fasistista toimintaa, eikä varmasti vain minun silmissäni."

Eikös tuollainen täydellinen huumorintajuttomuus ole enemmänkin lähempänä fasismia ja stallariutta, kuin tapahtuma jossa ihmiset voivat heittää tuleen sen minkä he kokevat tässä yhteiskunnassa vastenmielisenä? Vai onko tässä nyt ongelmana sana 'vääräuskoinen' (joka on ilmiselvä kieli poskessa tehty huumoriheitto), vaiko se että juhannuskokossa on poltettu asioita? Sitten saadaan analogia siitä että anarkistit on fasisteja, ja kyseessä on "suuren massan johtamiseen pyrkivä totalitarismi"? Miten tuntuu että aasin silta on nyt tehty vähän huterista tikuista...

"Älä nyt viitti, miten jos olisikin niin etteivät kaikki anarkistit ja autonomit olisikaan yhtä mieltä näistä asioista?"

Itse asiassa todennäköisyydet ovat aika suuret sille että anonyyminä netissä tuollaista läppää heittävä on jonkinlainen patrioottitukari, mutta hyvä jos näin ei ole.

"Eiköhän tässä ollut kuitenkin enemmän kyse siitä mitä tuollaiset touhu symbolisoi, sillä tuonkaltainen toiminta ei nyt kuria ja järjestystä uhkaa kovinkaan konkreettisesti."

Eihän se uhkaa, mutta tuonkaltainen toiminta voi kyllä edesauttaa sellaisten vastakulttuurien syntymistä, jotka tulevat uhkaamaan järjestystä kovinkin konkreettisesti.

Tuli jossa poltetaan noinkin paljon auktoriteetin ja läpeensä hierarkisen yhteiskunnan symboleja osana yhteistä juhlaa kuvastaa kyllä ainakin itselleni jotain ihan muuta kuin fasismia... sen sijaan en tiedä miten pitäisi kutsua tällaista auktoriteettien symbolisen tuhoamisen pakonomaista torjumista naurettavilla perusteilla siitä että kohta ollaan polttamassa vääränlaisia ihmisiä? Vai onko kyse mahdollisesti siitä että auktoriteetteja ei saa tuhota edes symbolisesti, vaan ne tulee ottaa haltuun?
Jokikadun juhannus
Anonyymi, lauantai, 1.11. 2008 @ 21:36
""vääräuskoisen materiaalin poltto" on hyvin vahvasti fasistista toimintaa"

Mikähän sitten on miedosti fasistista, tai keskivahvasti, jos tuo on hyvin vahvasti fasistista toimintaa?

Yleistä sivuista

Takku on tee-se-itse mediaprojekti, joka sanojen voimalla haluaa rohkaista meitä tavallisia ihmisiä välittömään, puolue-, ammattiliitto- ja järjestötoiminnasta riippumattomaan kapinaan (itse)tuhoisaa (epä)todellisuutta vastaan... Lue lisää

Miten osallistua

Takun toiminta perustuu käyttäjien lähettämään sisältöön. Kuka tahansa voi osallistua sisällön tuottamiseen ilman käyttäjäksi rekisteröitymistä... Lue lisää

Käyttäjiä paikalla

Vieraita sivustolla: 12

Uutta

Artikkeleita


Kommentteja 4 päivää


Kirjasto 7 päivää

Ei uutuuksia kirjastossa

Linkit 7 päivää

Ei uusia linkkejä

Wiki 14 päivää

Ei mitään uutta

Tapahtumat

Ei tulevia tapahtumia

Miete

I'll kill no innocent if I kill the first bourgeois I meet.
Leauthier
French anarchist, at his trial in 1893for .attempting to kill a diplomat he passed on the street 

Oma tunnukseni





Rekisteröidy uutena käyttäjänä
Unohtuiko salasana?

-


Mediakeskus


Uutisia ja ajankohtaista maailmalta

15M Suomi

15M Suomi

Vallattomia ääniä Tampereen kaduilta banneri

Vallattomia ääniä Tampereen kaduilta -feed

JKLDiy

fifi

Hyökyaalto

Vallankumouksen hedelmiä

Väärinajattelija

Wikikko

Mustan Kanin Kolo

Hirvitalo

Vastavirta