Luo tunnus!
Kirjaudu
lauantai, 11.02. 2012 @ 01:32
 
Lisää Facebook-sivustolle

"Ilmassa on suuren urheilujuhlan tuntua!"

Raportti Kansainvälisen epäjärjestyspäivän 35.5. vietosta Turussa.

Turussa Kansainvälistä epäjärjestyspäivää 35.5. vietettiin tänä vuonna Olympiateemalla. Epäolympialaisiin kuului Paavo Nurmen stadionilta lähtenyt kulkue, jota johti kulkueen musta blokki kantaen mustaa lippua. Kulkueeseen ottivat osaa myös rumpali, megafonin avulla tapahtumista kertova selostajalegenda, valkoiseen kaapuun kietoutunut epäolympiasankari, sinistä ristiä selässään kantava Jeesus myöskin valkoisessa toogassa, punainen ja valkoinen adonis kantamassa marmorikuulia sekä epäolympialaisten virallinen tuomari mustassa puvussaan kantamassa tyhjää kylttiä. Mukana oli myös lukuisia urheilijoita värikkäissä verkkareissaan, ja kaikilla kulkueen osanottajilla oli esillä virallinen kilpailijanumero.


Kulkue saapui Turun kauppatorille kesken Turun sanomien Treffi-liitteen tapahtuman ja virallinen palkintojenjako keskeytettiin väkivaltaisesti yli-innokkaan tapahtumajärjestäjän toimesta. Poliisin kanssa käydyn keskustelun jälkeen epäolympialaiset saivat jatkua torin toisella laidalla. Selostajalegenda ei missään vaiheessa lopettanut puheen vuolasta virtaa.

Muun muassa mielikuvitusjalkapallon ja horisontaalitolpan kiipeämisen merkeissä vietetyt epäolympialaiset saivat paljon ansaitsemaansa huomiota ohikulkijoilta, ja muutamaan otteeseen päästiin selittämään koko tapahtuman yksinomaan kannustavan epäjärjestykseen itse kunkin elämässä. Epäolympiasankarin tuntemattomalla kielellä pidetty puhe yhdessä myyrä-hymnin kanssa päättivät epäolympialaiset niiden ansaitsemalla arvokkuudella.

1 kommentti(a)

Allaolevista kommenteista on vastuussa vain niiden kirjoittaja. Sivusto ei ole vastuussa niistä.
"Ilmassa on suuren urheilujuhlan tuntua!"
Anonyymi, perjantai, 20.06. 2008 @ 14:18
Jos tätä ei vielä olla käännetty englanniks niin voisko joku kielitaitoinen sen tehdä?

Aivan mahtavaa! :D :D

Yleistä sivuista

Takku on tee-se-itse mediaprojekti, joka sanojen voimalla haluaa rohkaista meitä tavallisia ihmisiä välittömään, puolue-, ammattiliitto- ja järjestötoiminnasta riippumattomaan kapinaan (itse)tuhoisaa (epä)todellisuutta vastaan... Lue lisää

Miten osallistua

Takun toiminta perustuu käyttäjien lähettämään sisältöön. Kuka tahansa voi osallistua sisällön tuottamiseen ilman käyttäjäksi rekisteröitymistä... Lue lisää

Käyttäjiä paikalla

Vieraita sivustolla: 11

Tapahtumat

Pääkalenteri

lauantai 11.02.2012

Miete

Love and violence, properly speaking, are polar opposites. Love lets the other be, but with affection and concern. Violence attempts to constrain the others freedom, to force him to act in a way we desire, but with ultimate lack of concern, with indifference to the other's own existence or destiny. We are effectively destroying ourselves by violence masquerading as love.
R.D. Laing

Oma tunnukseni





Rekisteröidy uutena käyttäjänä
Unohtuiko salasana?

-


Mediakeskus


Uutisia ja ajankohtaista maailmalta

15M Suomi

15M Suomi

Vallattomia ääniä Tampereen kaduilta banneri

Vallattomia ääniä Tampereen kaduilta -feed

JKLDiy

fifi

Hyökyaalto

Vallankumouksen hedelmiä

Väärinajattelija

Wikikko

Mustan Kanin Kolo

Hirvitalo

Vastavirta