Luo tunnus!
Kirjaudu
lauantai, 11.02. 2012 @ 13:52
 
Lisää Facebook-sivustolle

CIA ihmeissään salaisten piirustusten alkuperästä

Luotettava Tietotoimisto

(Pentagon) Tuore epäily siitä, että kansainvälinen salakuljetusrinki olisi kaupitellut ydinkärjen rakennusohjeita, on osoittautunut vääräksi hälytykseksi. Salaiset piirustukset löytyivät vuonna 2006 sveitsiläisten liikemiesten tietokoneilta. Vuodosta epäiltiin pakistanilaisen ydinase-ekspertti Abdul Qadeer Khanin johtamaa salakuljetusrinkiä. Tutkimuksissa kuitenkin paljastui että kaupan olleet piirustukset olivat peräisin CIA:lta itseltään. Lisäksi näyttää siltä että ne olisivatkin sisältäneet vain partavaahtopurkin rakennusohjeita.
Myös tiedot poliisitutkinnan vaiheista ovat viestimissä olleet ristiriitaisia. Uutistoimisto Reutersin mukaan Donald Rumsfeld olisi unohtanut paperit Abdulin hotellihuoneeseen heidän ollessaan viettämässä yhteistä yötä Venetsiassa. Washington Post taas kertoi piirustusten olleen peräisin maan alle siirretystä USA:n puolustusministeriön Strategisen vaikuttamisen virastosta. Poliisin pommiryhmä joka tapauksessa räjäytti paperit.

"Varmuuden vuoksi", toteaa tutkintoja johtava ylikomisario Vladimir H. Berlusconi Interpolista.

Poliisin toimivaltuuksia sekä kansalaisten valvontaa ja tarkkailua ehdittiin tapauksen johdosta lisäämään entisestään.

"Se on ihan kaikkien meidän tavallisten kansalaisten turvaksi. Näillä keinoin pystymme paremmin paljastamaan kaikenlaisia hämäriä rinkejä", Berlusconi selittää.

Partavaahtoa valmistava yhdysvaltalainen Gillette puolestaan on tarkistanut doktriiniaan vuodon johdosta.

"Kyllä me aiomme ottaa nyt aggressiivisemman roolin Lähi-Idän markkinoilla. Olemme laskeneet kynnystämme ennaltaehkäisevään strategiseen iskuun, ja uusia parturiliikkeitä perustetaan ainakin Irakiin, Saudi-Arabiaan ja Omaniin. Aiomme ajaa koko alueen posliiniksi ennenkuin ne ruokottomat risuparrat ehtivät levittämään likaisia karvojaan kaikkialle maailmaan. Tarkoitus olisi aloittaa Iranista vielä tämän vuoden puolella", kertoo 'partaimperiumin ensimmäiseksi mieheksi' itseään leikkisästi tituleeraava Adam III Gillette World Shaving Headquartersista.

3 kommentti(a)

Allaolevista kommenteista on vastuussa vain niiden kirjoittaja. Sivusto ei ole vastuussa niistä.
CIA ihmeissään salaisten piirustusten alkuperästä
Anonyymi, sunnuntai, 15.06. 2008 @ 17:33

Pentagon plans propaganda war

As part of George Bush's war on terrorism, the military is thinking of planting propaganda and misleading stories in the international media.

A new department has been set up inside the Pentagon with the Orwellian title of the Office of Strategic Influence.

It is well funded, is being run by a general and its aim is to influence public opinion abroad. (...)

The Pentagon is well versed in what it calls "psyops", dropping leaflets and using radio broadcasts to undermine enemy morale.

But these kind of activities have always been confined to the battlefield, such as Afghanistan.

Using covert tactics on media outlets of friendly countries is much more controversial.

Koko juttu: BBC (2002)

Lafka tosin virallisesti lakkautettiin kun tieto siitä oli tullut julkisuuteen.

CIA ihmeissään salaisten piirustusten alkuperästä
Anonyymi, keskiviikko, 18.06. 2008 @ 17:46
Ruotsin poliisi ihmeissään ydinvoimalahälytyksen aiheuttajasta
http://www.hs.fi/ulkomaat/artikkeli/1135237039589
CIA ihmeissään salaisten piirustusten alkuperästä
Anonyymi, tiistai, 2.11. 2010 @ 13:19

Ruotsin poliisi ihmeissään ydinvoimalahälytyksen aiheuttajasta

9.6.2008 17:53 | Päivitetty: 9.6.2008 21:00

Ruotsalaisen ydinvoimalan toukokuinen sabotaasiepäily johtui väärästä hälytyksestä. Kahta hitsaajaa epäiltiin vaarallisen TATP–räjähteen salakuljettamisesta Oskarshamnin voimalaan, mutta epäilyille ei löytynyt poliisitutkinnassa todisteita.

Keikkatyöntekijöitä ei enää epäillä sabotaasista, syyttäjä Gunilla Öhlin kertoi tiedotusvälineille maanantaina.

 

Poliisi ei maanantaina osannut antaa yksiselitteistä syytä sille, mikä hälytyksen aiheutti. Hälytyksen epäiltiin johtuneen työntekijän mukana olleesta partavaahtopakkauksesta, joka sisälsi jäämiä räjähdeaineista.

Tutkimuksissa paljastui kuitenkin, että ainoat räjähdeainejäämät olivat peräisin poliisilta itseltään.

Samaa merkkiä oleva partavaahto testattiin myös myöhemmin hälytyslaitteilla eikä se aiheuttanut enää hälytystä.

Myös tiedot poliisitutkinnan vaiheista olivat Ruotsin viestimissä ristiriitaisia.

Uutistoimisto TT:n mukaan räjähderyhmä räjäytti partavaahtopurkin, ja räjäytyksestä jäi jäämiä partavaahtopurkkiin.

Aftonbladet taas kertoi räjähteen olleen peräisin poliisin pommiautosta.

 

Virhe maksoi Oskarshamnin voimalalle joka tapauksessa sata miljoonaa kruunua eli noin 10,7 miljoonaa euroa. Sabotaasiepäilyjen takia ydinvoimalan kunnostustyöt viivästyivät ja yhden reaktorin toiminta keskeytettiin kolmeksi päiväksi.

Oskarshamn on ainoa Ruotsin ydinvoimaloista, jossa ei ole pysyviä laitteita räjähdysaineiden havaitsemiseksi.

Yleistä sivuista

Takku on tee-se-itse mediaprojekti, joka sanojen voimalla haluaa rohkaista meitä tavallisia ihmisiä välittömään, puolue-, ammattiliitto- ja järjestötoiminnasta riippumattomaan kapinaan (itse)tuhoisaa (epä)todellisuutta vastaan... Lue lisää

Miten osallistua

Takun toiminta perustuu käyttäjien lähettämään sisältöön. Kuka tahansa voi osallistua sisällön tuottamiseen ilman käyttäjäksi rekisteröitymistä... Lue lisää

Käyttäjiä paikalla

Vieraita sivustolla: 12

Tapahtumat

Pääkalenteri

lauantai 11.02.2012

Miete

Even road-building, arguably a comparatively simple task in industrial society, is a highly complex process. To take into account the production and supply of materials, the relationship of the road to its destinations, its durability and the effects its construction will have on society as a whole, is not a simple question of political decision-making followed by an obedient execution of the will of "the People," unless every one of these processes - from the mining and production of the materials to the secondary effects of the road on the neighborhoods or ecosystems it passes through - could be thoroughly discussed, decided, and eventually regularly overseen by the assemblies, which would surely condemn people to endless meetings and paralyze society altogether.
David Watson
Beyond Bookchin - Preface for a Future Social Ecology  (1996)

Oma tunnukseni





Rekisteröidy uutena käyttäjänä
Unohtuiko salasana?

-


Mediakeskus


Uutisia ja ajankohtaista maailmalta

15M Suomi

15M Suomi

Vallattomia ääniä Tampereen kaduilta banneri

Vallattomia ääniä Tampereen kaduilta -feed

JKLDiy

fifi

Hyökyaalto

Vallankumouksen hedelmiä

Väärinajattelija

Wikikko

Mustan Kanin Kolo

Hirvitalo

Vastavirta