Luo tunnus!
Kirjaudu
keskiviikko, 8.02. 2012 @ 19:49
 
Lisää Facebook-sivustolle

Uusi Ungdomshuset hyväksyttiin virallisesti

Kööpenhaminan kaupunginvaltuusto päätti tänään viimeisessä kesätaukoa edeltävässä kokouksessaan virallisesti uuden Ungdomshusetin luovuttamisesta osoitteesta Dortheavej 61. Päätös syntyi kahden tunnin keskustelujen jälkeen äänin 38-13.

Vuonna 1982 avattu vanha Ungdomshuset osoitteessa Jagtvej 69 häädettiin maaliskuun ensimmäinen päivä 2007, jonka jälkeen häätöä vastustaneet mellakat ja protestit ovat aiheuttaneet valtiolle ja kaupungille noin 150 miljoonan kruunun laskun. Dortheavejn uusista tiloista päästiin sopimukseen huhtikuun alussa, kun tilaa vaatineet nuoret uhkasivat saartaa poliitikot sisälle kaupungintaloon mikäli uutta Ungdomshusetia ei kuulu.
Ungdomshusetin väki otti uuden tilan vastaan iloisesti, mutta salissa oli paikalla myös joitakin kymmeniä tulevan talon naapureita, jotka suhtautuvat varauksella nuorisotaloon naapurustossaan. Vastustajat keräsivät viiden ja puolen tuhannen nimen addressin Ungdomshusetia vastaan ja myös mielenosoituksia on nähty. Monet vastustajista pelkäävät talon tuovan mukanaan levottomuuksia, graffiteja ja omaisuuden arvon alenemista.

Nuorilla on kuitenkin myös runsaasti kannattajia naapurustossa. He ovat myös koko ajan korostaneet halukkuuttaan keskusteluun taloa vastustavien naapureiden kanssa ja uskovat että pelot kyllä hälvenevät kunhan toiminta uusissa tiloissa saadaan käyntiin.

Uusi Ungdomshuset tulee entisen Kulturhusetin tiloihin osoitteeseen Dortheavej 61. Kulttuuritalon väki ehdotti alunperin itse tilaa, sillä tilat olivat vajaakäytössä. Sopimuksen mukaan Ungdomshuset saa kokonaan talon lisärakennuksen, sekä puolet päärakennuksesta. Lisärakennukseen nuoret muuttavat 1. heinäkuuta, ja päärakennuksen puolikkaaseen seuraavan vuoden aikana.

Häädöstä lähtien on joka torstai järjestetty mielenosoitus uuden talon saamiseksi. Mielenosoitukset tulevat nuorten mukaan jatkumaan siihen asti kunnes heillä on kaikki luvatut tilat käytössään.

Lähteet:
Ungdomshus får ny adresse (Politiken)
Ungdomshuset: ṠVi skal nok blive gode naboerḋ (Politiken)
Nyt Ungdomshus stopper ikke demonstrationer (Politiken)
Unger-modstandere vil hive kommunen i retten (Modkraft)
ṠNabo-kampagneḋ mod nyt ungdomshus fortsætter (Modkraft)

Lisää aiheesta Takun Ungdomshuset-osiossa:
takku.net/ungdomshuset

2 kommentti(a)

Allaolevista kommenteista on vastuussa vain niiden kirjoittaja. Sivusto ei ole vastuussa niistä.
Uusi Ungdomshuset hyväksyttiin virallisesti
Anonyymi, torstai, 12.06. 2008 @ 12:41
Ihan mahtavaa!

\o/
Uusi Ungdomshuset hyväksyttiin virallisesti
Anonyymi, perjantai, 13.06. 2008 @ 10:23
Loistavaa!

Yleistä sivuista

Takku on tee-se-itse mediaprojekti, joka sanojen voimalla haluaa rohkaista meitä tavallisia ihmisiä välittömään, puolue-, ammattiliitto- ja järjestötoiminnasta riippumattomaan kapinaan (itse)tuhoisaa (epä)todellisuutta vastaan... Lue lisää

Miten osallistua

Takun toiminta perustuu käyttäjien lähettämään sisältöön. Kuka tahansa voi osallistua sisällön tuottamiseen ilman käyttäjäksi rekisteröitymistä... Lue lisää

Käyttäjiä paikalla

Vieraita sivustolla: 14

Tapahtumat

Pääkalenteri

lauantai 11.02.2012

Miete

Networks do great harm by appearing enough like real communities to create expectations that they can manage human social and psychological needs. The reality is that they cannot. Even associations as inherently harmless as bridge clubs, chess clubs, amateur acting groups, or groups of social activists will, if they maintain a pretense of whole friendship, ultimately produce that odd sensation familiar to all city dwellers of being lonely in the middle of a crowd. Which of us who frequently networks has not felt this sensation? Belonging to many networks does not add up to having a community, no matter how many you belong to or how often your telephone rings.
John Taylor Gatto
We Need Less School, Not More 

Oma tunnukseni





Rekisteröidy uutena käyttäjänä
Unohtuiko salasana?

-


Mediakeskus


Uutisia ja ajankohtaista maailmalta

15M Suomi

15M Suomi

Vallattomia ääniä Tampereen kaduilta banneri

Vallattomia ääniä Tampereen kaduilta -feed

JKLDiy

fifi

Hyökyaalto

Vallankumouksen hedelmiä

Väärinajattelija

Wikikko

Mustan Kanin Kolo

Hirvitalo

Vastavirta