Luo tunnus!
Kirjaudu
maanantai, 21.05. 2012 @ 22:32
 
Lisää Facebook-sivustolle

Münchenissä vangitut talonvaltaajat vapautettava!

27. kesäkuuta vuosi sitten 17-19 vuotiaat Steffi, Sven ja Lukas olivat tyhjässä rakennuksessa Münchenin Westendstrassella. Suurin osa kadun rakennuksista on ollut tyhjänä jo kauan aikaa, ja joissain niistä on hengannut punkkareita ja muita. Tuona päivänä heidät kaikki pidätettiin, ja tämän vuoden tammikuussa heidät tuomittiin viideksi vuodeksi vankeuteen, oikeuden luokiteltua kivien heittämisen murhayritykseksi.

Tuona iltana Baijerin poliisin erikoisjoukot tekivät rynnäkön taloon ilman minkäänlaista etukäteisvaroitusta. Normaalisti talon punkkareiden luona säännöllisesti vierailevat sosiaalityöntekijät oli pakotettu olemaan hiljaa. Kolmikko puolusti taloa kivillä panssaroituja ja aseistautuneita poliiseja vastaan. Kivet oli kerätty taloon aiemmin mahdollisen häädön varalle. Yksi kytistä loukkaantui saatuaan pienen murtuman selkänikamaan, väitetysti heitetystä kivestä. Asiantuntijaraportin mukaan vamma tuli aidan yli hyppäämisestä eikä lentävästä kivestä.

Syyttäjä ei luokitellut kivien heittämistä julkisrauhan häirinnäksi ja pahoinpitelyksi, kuten yleensä on tapana, vaan murhan yritykseksi. Vaatimuksia kovemmista tuomioista alkoi kuulua Rostockin G8-kokousten vastaisten mellakoiden jälkeen 2. kesäkuuta 2007. Kyseisessä mellakassa kytät saivat niskaansa helvetisti kiviä.

Tässä tapauksessa valtio yrittää tehdä ennakkotapauksen, jolla tulisi olemaan vaikutuksia meihin kaikkiin. Sillä yritetään lähettää myös viestiä yhteiskuntaan vastarinnan toivottomuudesta.

Vankien osoitteet:

Lukas Winkler
Sudetenlandstrasee 200
86633 Neuburg
Germany

Stephanie Träger
Am Neudeck 10
81541 München
Germany

Sven Maurer
Stadelheimerstr. 12
81549 München
Germany

Lisätietoja: http://squatterbenefit.de.vu

0 kommentti(a)

Yleistä sivuista

Takku on tee-se-itse mediaprojekti, joka sanojen voimalla haluaa rohkaista meitä tavallisia ihmisiä välittömään, puolue-, ammattiliitto- ja järjestötoiminnasta riippumattomaan kapinaan (itse)tuhoisaa (epä)todellisuutta vastaan... Lue lisää

Miten osallistua

Takun toiminta perustuu käyttäjien lähettämään sisältöön. Kuka tahansa voi osallistua sisällön tuottamiseen ilman käyttäjäksi rekisteröitymistä... Lue lisää

Käyttäjiä paikalla

Vieraita sivustolla: 9

Tapahtumat

Pääkalenteri

perjantai 18.05.2012 -
keskiviikko 23.05.2012
tiistai 22.05.2012
torstai 24.05.2012
perjantai 25.05.2012 -
sunnuntai 27.05.2012
perjantai 25.05.2012
perjantai 25.05.2012 -
sunnuntai 27.05.2012
perjantai 25.05.2012
torstai 31.05.2012 -
maanantai  4.06.2012
perjantai 15.06.2012

Miete

Ongelmia on tulossa, ja ne ovat myöhässä.
eleven o\'clock alchemy

Oma tunnukseni





Rekisteröidy uutena käyttäjänä
Unohtuiko salasana?

-


Mediakeskus


Uutisia ja ajankohtaista maailmalta