Tämä on henkilökohtainen raportti Berliinin toimintapäiviltä autonomisten tilojen puolesta. Raportti kuvastaa kirjoittajiensa ajatuksia ja mielipiteitä. Kyseessä ei siis ole minkään kampanjan kollektiivinen mielipide, vaikka muutkin saattavat olla monista asioista samaa mieltä.
"Jos emme halua löytää itseämme maailmasta jossa kukaan ei todella elä, jossa kukaan ei todella tunne ketään toista, jossa kaikista on tullut pelkkiä koneen osia, jotka kytkeytyvät toisiin osiin säilyen kuitenkin yksinäisinä, meillä täytyy olla voimaa hyökätä kaikin keinoin vieraantumista vastaan."
"Uskomme että ollakseen aidosti autonominen, tila täytyy ensin vapauttaa. Vapautettu ei tässä mielessä tarkoita pelkästään kapitalistilta pois otettua (pelkkää rakennuksen anastusta), vaan tilan ottamista ja sellaisten keinojen etsimistä joilla sitä voidaan käyttää aseena Valtiota ja Pääomaa vastaan."
Viime viikolla anarkistit asettivat omat päivämääränsä yhteenotolle Valtion ja Pääoman kanssa. Haluttomana lannistumaan sen kasvavan sorron alla - joka kohtaa tiloja joissa me elämme, punomme juonia ja joista käsin taistelemme - Toimintapäivät autonomisten tilojen puolesta saivat Berliinin kaaokseen.
Kesselbergissä, maaseudulla Berliinin lähellä, järjestettiin 'Interspace' -tapaaminen 24.-27. toukokuuta. Monet lähtivät sieltä Berliiniin pistääkseen teorian käytäntöön kaduilla. Infopiste pystytettiin Köpiin, ja erilaiset radikaalivasemmistolaiset projektit pitivät huolen siitä että koko viikoksi riitti ruokaa kansankeittiöstä. Lisäksi järjestettiin erilaisia teoreettisia ja käytännöllisiä työryhmiä.
Mutta mikä tärkeintä, sadat ihmiset Berliinistä ja muualta pistivät hyökkäysvaihteen päälle ja toteuttivat kuuden päivän ajan moninaisia ja usein militantteja tempauksia. Kaupungissa, jonka talonvaltausten vastainen linja on yksi Euroopan kovimmista ja talot voidaan häätää nopeasti ja brutaalisti, ihmiset näyttivät olevansa alistumattomia.
Toimintapäivät keskittyivät monin tavoin puolustamaan tiettyjä uhan alla olevia konkreettisia paikkoja. Tapahtuneiden iskujen moninaisuus osoittaa kuitenkin ettei taistelu rajoitu vain tiettyjen rakennusten seiniin. Venyttämällä määritelmäämme sille mitä tarkoitamme "vapaalla tilalla", voimme laajentaa hyökkäystämme näiden konkreettisten tilojen ulkopuolelle hyökkäykseksi kapitalistisen logiikan peruskivenä toimivaa sosiaalista kontrollia vastaan - autonomisista tiloista vapautettuun tilaan.
Viikon kohokohtia uutislennättimestä:
Lisäksi toimi piraattiradio, joka oli alunperin pystytetty huhtikuun toimintaviikonloppua varten, sekä reaaliaikainen uutislähetin internetissä tarjoamassa viime hetken tietoa mielenosoituksista, aktioista, pidätyksistä, kyttien sijainneista, ja yksityiskohtaisia kuvauksia sivarikytistä ja niiden autoista.
Siviilikyttäautojen jatkuva pörrääminen ympäriinsä ja Kreuzbergiin huhujen mukaan laitetut 250 sivarikyttää (kuten myös "poliittisesti motivoituneiden rikosten" tutkintaosasto) eivät saaneet estettyä ihmisiä toimimasta. Eivätkä siinä onnistuneet myöskään poliisin raa'at hyökkäykset mielenosoittajia vastaan tai "Platzverweise" - kenelle tahansa 'autonomisen' näköiselle toimitettu määräys olla menemättä tietyille alueille - jonka oikeusistuin totesi myöhemmin viikolla laittomaksi. Pieksämisistä ja pidätyksistä huolimatta kytät eivät lopulta onnistuneet hillitsemään, hallitsemaan eivätkä lannistamaan viikon kestäneen kapinan henkeä, energiaa ja rohkeutta.
Vuosien ajan ne jotka vastustavat vapaiden tilojen -ja vapauden kokonaisuudessaan- tukahduttamista, ovat vain reagoineet instituutioiden, hallitusten ja kauppatapaamisten asettamiin päivämääriin, mutta tämän myötä heidän energian- ja voimantuntonsa on elpynyt. On saatu aikaan keskusteluja ja analyysejä; on herännyt intoa luovaan, autonomiseen osallistumiseen ja kasvokkain tapahtuvaan yhteistoimintaan. Ennen kaikkea näistä tekijöistä on syntynyt ja niitä kaikkia pohjustaa hyökkäävä toiminta, joka on päästänyt valloilleen mielikuvituksemme ja vastarintamme.
Toivomme ettei tämä jää tähän. Toivomme että hyökkäysten laatu ja moninaisuus jatkuu kaikkialla, kuten myös syvenevä ymmärrys siitä mitä tarkoittaa vapauttaa tilaa kapitalismin kovan kouran puristuksista.
Kaaosta Berliiniin! Kaaosta kaikkialle!
Yksi surullinen ja raivostuttava tapaus viime viikolta on 18 vuotiaan pojan kuolema poliisiputkassa 29. toukokuuta. Hänellä ei ilmeisesti ollut aiempia yhteyksiä autonomiskeneen, mutta hänet pidätettiin kahden ystävänsä kanssa hyökkäyksistä liikennevaloja ja autoja kohtaan. Puoli kahdelta aamuyöstä, vain kolme tuntia kiinnioton jälkeen, hänet löydettiin hirttäytyneenä sellistään. On epätodennäköistä että kyseessä olisi itsemurha, kuten kytät väittävät, koska Tempelhofin sellit on suunniteltu sen estämiseksi, ja vain vähän aikaa oli kulunut jos otetaan huomioon poliisiasemalle kuljettamiseen ja siellä käsittelyyn kulunut aika.
Lisätietoja kamppailusta vapaiden tilojen puolesta Berliinissä: wba.blogsport.de
Uutislennätin löytyy osoitteesta ticker.so36.net
Alkuteksti: Berlin - In Chaos! (Indymedia UK)
Lue myös:
Berliini: Toimintapäivät vapaiden tilojen puolesta (Valtamedia 2.6.)
Interspace: Kansainvälinen tapaaminen vallattujen ja autonomisten tilojen puolesta (Takku 23.4.)