Madhusree Mukerjee: Alastomien ihmisten maa

Ongeilla on parannuskeinot moneen muuhunkin vaivaan. Ne juontuvat heidän läheisestä suhteestaan ympäristöön. Heitä on siunattu "sellaisella kasvien ja eläinten tuntemuksella, että se tuntuu lähes synnynnäiseltä. Ja he tietävät kasvien ja eläinten ominaisuuksia joista meillä ei ole hajuakaan," kirjoitti antropologi Cipriani. "He osasivat kertoa minulle mitkä puut kukkivat milloinkin, koska he tiesivät sen vaikuttavan hunajan sijaintiin ja laatuun, ja he tiestivät millä kasveilla ja juurilla oli lääkinnällisiä vaikutuksia." (Vaikkakin hänen tietolähteensä olivat miehiä, todellinen kasvitiedon kirjasto oli parantajat - naiset. He eivät tietenkään pystyneet hoitamaan tuberkuloosin kaltaisia tulokkaiden tuomia sairauksia, joihin tarvittiin ulkopuolisten lääkkeitä.)
Mutta puiden kaatamisen myötä tämä apteekkina toiminut viidakko oli katoamassa. Ongeille viidakko oli suunnaton joukko puita, köynnöksiä ja pensaita, joista kaikilla oli kausittain vaihtuva luonteensa, ainutlaatuiset kukkansa ja lehtensä ja hedelmänsä, tuoksunsa, makunsa ja lääkinnälliset voimansa. Ulkopuolisille se oli pelkkä epämääräinen ja läpitunkematon ryteikkö. Ulkopuoliset harjoittivat usein viljelyä hakkuiden jättämissä tyhjissä tiloissa, istuttaen mukanaan tuomiaan puita. Kummallista kyllä, Cipriani itse aloitti hankkeen metsien kaatamiseksi kookospalmujen viljelyn tieltä: "Jotta kookospuita saatiin istutettua saarelaisten hyödyksi, piti minun tehdä se kokonaan itse. Niin täysin tietämättömiä he olivat viljelystä; meidän täytyi jopa poistaa koko aluskasvusto ja valmistella maaperä. Onget katsoivat kummissaan vierestä mutta muuten heitä ei tuntunut kiinnostavan. Miksi heidän tulisi hoitaa puuta kymmenen vuotta saadakseen sen pähkinöitä, kun saari ja sitä ympäröivät vedet ovat täynnä ruokaa odottamassa ottajaansa?"

Jokseenkin näin; ja silti hän jatkoi. Melkein sata vuotta aiemmin Suuret Andamanilaiset eivät olleet myöskään kovin vaikuttuneita katsellessaan pelloilla raatavia vankeja. Edward Manin mukaan he pitivät maataloustyötä "alentavana ammattina ja sopivana vain vapautensa menettäneille." Saarelaisten tavat ruoan hankkimiseen - sikojen metsästys, kalojen ampuminen, juurten kaivaminen, hedelmien poimiminen tai vedessä kahlaaminen simpukoita kerätessä - mahdollisti runsaasti vapaa-aikaa.

"Jos joku näkee pahan unen, ei hän usein poistu leiristä seuraavana päivänä, vaan pysyttelee kotona kunnes sen vaikutus on lakannut," totesi Radcliffe-Brown kerran ohimennen. Outo yksityiskohta, mutta sillä on merkitystä: kuinka moni meistä voi ottaa päivän vapaata pahan unen takia? Kaikkien selvitysten mukaan saarelaisten keho ja mieli oli paljon paremmin ravittu kuin moderneilla intialaisilla maalaisilla. Manin mukaan andamanilaisilla ei ollut itsemurhan käsitettä, ja havaittuaan sitä ulkopuolisissa, he kehittivät sitä kuvaamaan kömpelön yhdyssanan oyuntemar-toliganga.

Mutta maanviljely on synonyymi sivilisaatiolle, valistukselle ja vapautumiselle villien tietämättömyydestä. Joten Intian viranomaiset ovat seuranneet brittien (ja italialaisen Ciprianin) jalanjälkiä pyrkiessään väsymättä opettamaan viljelyä noille haluttomille oppilaille. Jarawoihin suuntautuneisiin yhteydenottoretkiin kuului usein kookospähkinöiden istuttamista, jonka jälkeen viidakkolaiset kaivoivat ne ylös ja söivät.

Valitettavasti maanviljely oli kaksiteräinen miekka. Sen syntyminen mahdollisti useampien suiden ruokkimisen, rohkaisten ihmisiä lisääntymään. Mutta, kuten tiedemies ja kirjailija Jared Diamond on selittänyt, ruoan ja väestön tasapaino ei ole koskaan ollut ihan kohdillaan. Kerta toisensa jälkeen ihmisten lukumäärä on kasvanut suuremmaksi kuin mitä pellot ovat pystyneet ruokkimaan, ja niin he ovat muuttaneet ja valloittaneet kunnes saavuttivat maapallon rajat eikä enää ollut paikkaa minne mennä. Metsästäjä-keräilijät ovat olleet ainoita jotka ovat tienneet miten olla elämättä yli varojensa.

Gaubolambe - Pieni Andaman - on ollut Ongejen maailmankaikkeus. Heidän maailmankuvansa ja ehkä jopa heidän psyykkeensä on ollut käärittynä sen muotoihin. Jokainen ranta, jokainen puro, jokainen punapuu, jokainen mehiläispesä jonka he tunsivat ja joita he vaalivat.

Madhusree Mukerjeen kirjasta The Land of the Naked People: Encounters with Stone Age Islanders. Houghton Mifflin. 2003. Käännös tehty otteen pohjalta, joka löytyy John Zerzanin toimittamasta "Against Civilization - Readings and reflections" (laajennettu painos) s. 97-98.