Luo tunnus!
Kirjaudu
lauantai, 11.02. 2012 @ 16:37
 
Lisää Facebook-sivustolle

Entinen KGB-agentti Putin vierailulle Suomeen

Venäjän entinen presidentti ja tuleva pääministeri Vladimir Putin matkustaa Suomeen tämän toukokuun aikana. Useiden ihmisten murhauttamisesta syytetyn Putinin vierailua valmistellaan parhaillaan, kerrotaan valtioneuvoston kansliasta.
Alustavien suunnitelmien mukaan Putin matkustaa Suomeen pääministerivierailulle toukokuun loppupuolella. Vierailun tarkkaa päivämäärää ja ohjelmaa ei kuitenkaan ole vielä vahvistettu, sillä muodollisesti Putinia ei ole vielä nimitetty pääministeriksi. Venäjän duuman odotetaan toimivan kumileimasimena ja nimittävän diktaattori Putin pääministeriksi torstaina.

Valtioneuvoston kansliasta kerrotaan, että pääministerit käyvät normaalit keskustelut ja selkääntaputtelut, joissa pääministeri Vanhanen ja Tarja Halonen julistavat uskollisuuttaan Venäjää mafiatyylisesti johtavalla Putinille.

Suomen ja Venäjän pääministerit tapaavat yleensä kaksi kertaa vuodessa. Edellinen tapaaminen oli Moskovassa viime marraskuussa. Tapaamisessa ei keskusteltu Venäjän hälyttävästä ihmisoikeustilanteesta, lehtien lakkauttamisista ja oppostion vainoamisesta.

12 kommentti(a)

Allaolevista kommenteista on vastuussa vain niiden kirjoittaja. Sivusto ei ole vastuussa niistä.
Entinen KGB-agentti Putin vierailulle Suomeen
Anonyymi, keskiviikko, 7.05. 2008 @ 19:59
>>Valtioneuvoston kansliasta kerrotaan, että pääministerit käyvät normaalit keskustelut ja selkääntaputtelut, joissa pääministeri Vanhanen ja Tarja Halonen julistavat uskollisuuttaan Venäjää mafiatyylisesti johtavalla Putinille<<

Vaihtoehtomedian uskottavuus puntarissa.

Uutinen tarkoittaa uutta tietoa ajankohtaisista asioista. Uutinen pyritään esittämään yleisölle mahdollisimman totuudenmukaisesti. Miljoona euroa vetoa ettei edellisen kaltaista lausuntoa ole Valtioneuvoston kansliasta ulos laitettu kuten edellisessä väitetään.
Entinen KGB-agentti Putin vierailulle Suomeen
Anonyymi, keskiviikko, 7.05. 2008 @ 20:38
Mites KGB:n tunnetuin yhteistoimintahenkilö Suomessa Jaakko Laakso, jonka tähtäimessä oli neuvostomiehitys tänne? Kerkesipä olla järkkäämässä Freda 42 - squattia 80 - luvulla jotta punk-nuorisoa voitaisiin käännyttää projektin kautta oikeaoppiseen kommunismiin. Miksi tämä kaveri on vielä vasemmistoliitossa


Tai hänen poikansa Tapio Laakso, joka on niinikään ollut järkkäämässä 2004 venäjän ja suomen välisen rajan no-border leiriä, ihan sama linjaus kuin KGB-isukillaan. Miksi hänet sallitaan vihreiden kansanedustajana ja prekaarina?

Entinen KGB-agentti Putin vierailulle Suomeen
Anonyymi, keskiviikko, 7.05. 2008 @ 23:04
AHAHAHAH! .... HAHAHA .... AHAHAHAHAHA! toi kommentti teki mun illan, kiitos! :D
Entinen KGB-agentti Putin vierailulle Suomeen
Anonyymi, keskiviikko, 7.05. 2008 @ 23:44
AHAHAHAH! .... HAHAHA .... AHAHAHAHAHA! toi kommentti teki mun illan, kiitos! :D
Olemmeko kaikki jo melkein fasisteja ?
Panarkiax, torstai, 8.05. 2008 @ 14:21
No Borders idean perustana on se, että kaikki maailman ihmiset ovat tasa arvoisia -- ja että mitään sellaisia eroja esim. arvoissa tai elämäntavoissa jotka oikeuttaisivat elitistisen eristäytymisen omiin valtioihin tai kulttuureihin eri kulttuurien tai ihmisten välillä ei ole olemassa. No borders politiikka venäläisten suhteen ei ole tästä mikään poikkeus, eikä välttämättä edes mikään osoitus mistään erityisestä venäläismielisyydestä. Olemmehan kuitenkin kaikki tasa arvoisia ja myös esim. kaikilla kiinalaisilla tai arabeilla on oikeus muuttaa suomeen ja saada kansalaisuus samalla tavalla kuin venäläisilläkin.

No Borders kampanja on vain versio jo monien hallitusten toteuttamasta valikoimattomasta siirtolaisten vastaanottamispolitiikasta kuten myös monien maiden sisäisestä uuskolonialismista missä esim. valtaväestöllä on oikeus muuttaa asumaan minne tahansa alkuperäisasukkaiden maille ja ottaa käyttöönsä alkuperäisasukkaiden resursseja. Ero no borders filosofiaan on pääasiassa se ,että no borders ihmiset eivät kannata sitä että esim. venäläisillä olisi oikeus ottaa käyttöönsä väkivalloin suomalaisten maita ja resursseja, vaan kaikesta (kuten kaikesta muustakin elämästä) on päätettävä tasa arvoisesti ja demokraattisesti kaikkien maassa asuvien ja sinne muttaneiden ja mielellään heti kansalaisuuden saaneiden kesken.

Tämän saman globaalinationalismin mukaan myös kaikkien maailman ihmisten enemmistön pitäisi päättää tasa arvoisesti ja demokraattisesti periaatteessa aivan kaikesta aivan niinkuin suuressa perheessä tehdään. Näinhän tehdään jo EU:ssa -- ja esim. Venäjän ottamisesta EU:n jäseneksi keskustellaan jo vakavissaan. Suurimpana periaatteellisena esteenä jäsenyydelle on yleisesti nähty vain se vain se että Venäjä kuten Turkkikaan ei vain ole vielä tarpeeksi demokraattinen.

Lopullisena poliittisen globalismin tavoitteena on demokraattinen maailmanvaltio mitä ei sellaiseksi kuitenkaan kutsuta koska valtio on ikävä sana ja maailmanvaltio vielä ikävämpi verrattuna globaaliin demokratiaan tai globaaliin hallintoon. Ajatella -- globaalin demokraattisen hallinnon kautta kaikki hallitsevat vain itseään ja voivat kuitenkin vielä samalla päättää myös kaikkien muiden kaikista asioista.

Myös suurin osa EU:ta tai siirtolaisuutta vastustavista kannattaa elläkuvatunlaista eri kulttuurien pakko integraatiota ja mutta vain kansallisvaltioiden sisäisesti toteutettuna. Näin tekevät myös erilaiset uuskonservatiiviset tai natsahtavat nationalistit koska heidän mielestään kaikki suomalaiset valkoihoiset, keskiluokkaiset sovinnaiset arvot omaavat ihmiset tai jokin muu ihmisluokka on tasa arvoinen keskenään tai vielä lisäksi oikeutettu hallitsemaan muita -- ja koska millään kulttuurellisilla vähemmistöillä tai eliiteillä ei ole oikeutta eristäytyä omiin oloihinsa mistään separatismista puhumattakaan.

Riippumatta kaikesta retorisesta yksilöiden vapauksien tai monikulttuurellisuuden puolustamisesta, kaikki erilaisia enemmistödemokratian muotoja kannattavat joko tietävät hyvin, että esim. kaikista perustuslaillisista enemmistövallan rajoituksista huolimatta -- demokratioissa enemmistöt aina jyräävät tahtonsa läpi tavalla tai toisella -- tai sitten kokevat että tämä enemmistövalta ei ole vielä valitettavasti toteutunut.

zzz

Keillekkään jonkin vallittuun kansakuntaan kuuluvien tai maailman kaikkien ihmisten tasa arvoa kannattaville ja kaikkien kulttuurien samankaltaisuutta julistaville vapaudella erilaisuuteen ei ole periaatteessa mitään merkitystä muutoin kuin korkeintaan pelkkänä abstraktina periaatteena. Reaalista arvoa vapaudella voi olla vain niille jotka uskovat sen avulla voitavan valita asioita joilla voi olla erityistä arvoa täysin riippumatta erilaisten enemmistöjen arvoista.

Jos vapaudella oikeutena erilaisuuteen ja sen mahdollistavaan kulttuurelliseen valinnanvapauteen on muuta kuin pelkkää abstraktia retorista arvoa niin silloin kaikki mihin tahansa sopimuksettomaan enemmisitövaltaan perustuvat poliittiset järjestelmät olisi hävitettävä ja korvattava vain vapaaehtoisilla yksilöiden yhteenliittymillä ja niiden korkeamman asteisilla liitoilla.

Valitettavasti vapaus merkistee kuitenkin useimmille ihmisille samaa asiaa kuin vain enemmistön ja kansan tai tietyn yhteiskuntaluokan valta jotka ovat tietysti toteutettavissa (globaalin) enemmistödemokratian lisäämisen ja kaikille elämänalueille ulottamisen kautta.

XXX

Tapio Laaksoa ei siis saisi vihjailevasti mustamaalata miksikään kommunistiksi, koska olemme melkein kaikki erilaisia kansalliskommunisteja tai -fasisteja. Vain kaavailtujen homogenisoitujen kansakuntien rajat ja luokkarajat vaihtelevat.
Entinen KGB-agentti Putin vierailulle Suomeen
Anonyymi, torstai, 8.05. 2008 @ 14:42
Juu. Toi oli ylen uutisista tehty "adbusters" tyylinen muunnos. Ei sen tarkoitus ollutkaan olla "objektiivinen". Tarkoitus oli herättää ajatuksia siitä, miten kritiikittömästi tollasen hepun vierailuun suhtaudutaan - ylimpää valtiojohtoa myöten.
Entinen KGB-agentti Putin vierailulle Suomeen
Anonyymi, torstai, 8.05. 2008 @ 14:48
Vielä tuosta: eiköhän jokainen ajatteleva ihminen tajua, että se juttu on tarkoituksella tehty propagandatyyliin, eli mahdollisimman provosoivasti. On hieman kyseenalaista, kuinka objektiivisia uutiset ylipäänsä on vaikka asiat esitettäisiin "neutraalisti". Miksi Putinin yhteydessä ei uutisissa mainita sen tekemistä rikoksista? Jos uutisoitaisiin vaikka Josef Fritzlistä sen tekoihin liittymätön juttu, takuuvarmasti siinä ainakin mainittaisiin mitä se heppu on tehnyt.
Entinen KGB-agentti Putin vierailulle Suomeen
Anonyymi, torstai, 8.05. 2008 @ 20:46
Tarja Halonenhan on käynyt Putinin luona bilettämässä II maailmansodan voitonpäivää. Antifasistisissa toimenpiteissä miehitetyssä itä-euroopassa taisikin hävitä useampi miljoona ihmistä kuin hitlerin leireillä, joten kai sitä juhlia pitää.

Samalla tietenkin tuli Haloselta legitimoitua se mitä tsetseniassa samaan aikaan tapahtuu mikä toi ja tuo edelleen mieleen puna-armeijan toimet miehitysalueilla silloin ennenkin.

Lisäksi sillä halos-lehmällä oli vielä niissä kuvissa saatanan typerä kiimailme päällä.
Entinen KGB-agentti Putin vierailulle Suomeen
Anonyymi, torstai, 8.05. 2008 @ 20:46
Ymmärsin pointin, mutta olisi pitänyt jättää pois "Valtioneuvoston kansliasta kerrotaan...". Ethän säkään tykkäisi jos toimittaja tekisi susta jutun paikallislehteen ja laittaisi sun suuhun jotain paskaa mitä sä et ole sanonut?
Entinen KGB-agentti Putin vierailulle Suomeen
Anonyymi, perjantai, 9.05. 2008 @ 17:43
Olishan sen kieltämättä voinut tehdä toisinkin. Point taken. :)

Eipä se silti muuta tosiasiaa, että valtioneuvosto on valmistelemassa diktaattorin vierailua Suomeen.
Diktaattorin vierailu Suomeen
Anonyymi, lauantai, 10.05. 2008 @ 02:26
Venäjän diktatuuri ei johdu ensisijaisesti siitä että Putin tai hänen hallintonsa olisivat keskittäneet itselleen kaiken vallan, vaan se on seuraus pitkään jatkuneesta suurvenäläisestä nationalistisesta kansanperinteestä ja myös jo aikaisemmin vallinneesta laajasta demokraattisesta vallankeskityksestä.
----
Samat ihmiset jotka valittelevat demokratian puutetta Venäjällä ovat usein huolissaan Venäjän kansallisen yhtenäisyyden säilymisestä ja uskottelevat, että suurvenäläinen nationalismi mille Venäjän pakko yhtenäisyys perustuu, voitaisiin jotenkin erottaa samalle nationalismille perustuvasta demokratiasta.

Hyvin monet suomalaiset ovat pitäneet Venäjän valtiota aina täysin legitiiminä silloinkin kun se oli sosialistinen diktatuuri. Tätä ei tehty ( yksin ) mistään geopoliittisesta välttämättömyydestä pitää yllä hyviä suhteita Venäjään. Ilmeisesti isovenäläinen nationalismi on noussut päähän monille semi protofasisteille siinä määrin, että suuresta ja mahtavasta Venäjästä ja sen suurellisesta nationalistisesta valtakulttuurista on tullut monille samaistumisen ja ihailun kohde. "Kyllä ne Bolshoi teatterin esitykset ovat aivan mahtavia,,,"

Koska suuri osa venäläisistä on eriasteisia fasisteja (vaikka onneksi venäläiset ovat tässä suhteessa hyvin jakautunut kansakunta), mikään demokraattisempi Venäjä ei olisi periaatteessa yhtään vähemmän fasistinen kuin nykyinenkään puolidiktatuuri. Ei voida myöskään väittää että Venäjän poliittinen eliitti olisi sen fasistisempaa kuin venäläiset keskimäärin. Pikemminkin asia voi olla joiltain osin jopa päinvastoin.
Lyhyt johdatus venäläiseen esifasismiin:

http://www.jcpa.org/phas/phas-7.htm


Diktaattorin vierailu Suomeen
Anonyymi, lauantai, 10.05. 2008 @ 10:45
Juu. Hyvää läppää.

"It is evident that no effective government policy regarding relations between ethnic groups exists in either Russia or Ukraine. Traditional bigotries continue to permeate both countries, their presence generated by a history of xenophobia, political and economic instability, poorly-developed institutions of civil society, and a lack among many in Russia and Ukraine of a sense of personal responsibility and tolerance. These conditions seem destined to persist for the foreseeable future, as each society struggles to define itself under changing circumstances in a new and unpredictable world."

Yleistä sivuista

Takku on tee-se-itse mediaprojekti, joka sanojen voimalla haluaa rohkaista meitä tavallisia ihmisiä välittömään, puolue-, ammattiliitto- ja järjestötoiminnasta riippumattomaan kapinaan (itse)tuhoisaa (epä)todellisuutta vastaan... Lue lisää

Miten osallistua

Takun toiminta perustuu käyttäjien lähettämään sisältöön. Kuka tahansa voi osallistua sisällön tuottamiseen ilman käyttäjäksi rekisteröitymistä... Lue lisää

Käyttäjiä paikalla

Rekisteröityjä käyttäjiä: 1
Vieraita sivustolla: 12

Tapahtumat

Pääkalenteri

lauantai 11.02.2012

Miete

If green anarchists hope to influence even conscious minorities already committed to social change, let alone the large majority necessary to make significant change, they are going to have to cultivate tolerance, humility, patience, an ability to speak reasonably to people with whom they disagree and to cooperate on common projects with them. Surely, those are not only key aspects of the tribal societies many of us admire, but the proverbial seeds of the society of the future. If we can’t do that, despite our conscious philosophy of mutual aid, egalitarianism and justice, do we really think most people in mass society, with its ideological commitment to competitive individualism, greed, amoral violence and authoritarian power, ever will?
David Watson
Swamp Fever, Primitivism & the “Ideological Vortex”: Farewell to All That  (1997)

Oma tunnukseni





Rekisteröidy uutena käyttäjänä
Unohtuiko salasana?

-


Mediakeskus


Uutisia ja ajankohtaista maailmalta

15M Suomi

15M Suomi

Vallattomia ääniä Tampereen kaduilta banneri

Vallattomia ääniä Tampereen kaduilta -feed

JKLDiy

fifi

Hyökyaalto

Vallankumouksen hedelmiä

Väärinajattelija

Wikikko

Mustan Kanin Kolo

Hirvitalo

Vastavirta