Blokkaus Cargillilla Via Campesina-päivänä

sunnuntai, 27.04. 2008 @ 22:52

Torstaina 17. huhtikuuta vietettiin kansainvälistä Via Campesina-päivää, jolla muistutetaan talonpoikien ja maalaisten taistelusta olemassaolonsa ja maidensa puolesta. Maailmanlaajuisesti järjestettiin 60 tapahtumaa tai mielenilmausta. Belgiassa Agrocrisis-ryhmä blokkasi Cargillin satamatoimipisteen Gentin satamassa.

"Agrokriisin" 30 ihmisen ryhmässä oli ihmisiä seitsemästä eri Euroopan maasta, myös Suomesta. Viisi aktivistia kahliutui rekkojen sisäänkäynnille putkien ja polkupyörälukkojen avulla estäen portin avaamisen. Huonon julkisuuden pelossa yhtiö ei pyytänyt poliisia puuttumaan, ja aamukuudesta iltaviiteen kestäneen blokkauksen aikana soijaa kuljettavat rekat eivät päässeet sisään tai ulos firmasta.

Tempaus huomioitiin yllättävän hyvin Belgian valtamediassa (radiossa, televisiossa, lehdissä ja netissä). Etelä-Amerikassa tuhoa kylvävä Cargill oli helppo valinta toimintapäivän kohteeksi, mutta se myös tarjosi monia eri perspektiivejä, toiset valtavirtamedialle helpommin pureskeltavia kuin toiset. Yksi selkeä viesti on nälän lisääntyminen maailman ruokamarkkinoiden keskittyessä Cargillin kaltaisten maatalousjättien käsiin. Toisaalta, Cargill, Monsanto ja kumppanit edistävät gmo-viljelmien ja torjunta-aineiden lisääntyvää käyttöä sekä pienviljelijöiden häätöjä mailtaan monokultuuuriviljelmien ja isompien voittojen mahdollistamiseksi. Monokulttuurit eivät jätä tilaa omavaraisviljelylle: soija myydään rikkaiden maiden lihateollisuuden rehuksi – ja nyt kysyntä kasvaa agropolttoainebuumin vuoksi.

Lisäksi ryhmä halusi valottaa viherpesuprosesseja, joilla agropolttoaineista yritetään muokata eettisesti kestäviä. “Kestävän soijan pyöreän pöydän neuvottelut” (Round Table on Responsible Soy, RTRS) käytiin jälleen 23 ja 24.4. Buenos Airesissa. WWF kaltaiset isot NGO:t ovat käyneet neuvotteluihin öljyteollisuuden, Cargillin kaltaisten agrojättien ja suurten ruoanjalostajien kanssa. Nämä ovat mielellään luomassa ns. kestävän soijan sertifikaattia, jonka avulla voivat legitimoida bisneksensä. Tähänastisen kehityksen perusteella näyttää, että RTRS antaa kestävän kehityksen leiman jopa Monsanton Roundup Ready -torjunta-aineelle, jota ruiskutetaan reippaasti gmo-soijaplantaaseille. Tänäkin vuonna kansalaisjärjestöt ja maalaisten liikeet torjuvat RTRS-neuvottelut: suuren mittakaavan soijamonokulttuurit eivät voi olla kestävää kehitystä. Agrocrisis-ryhmän An Maeyens totesi: “Neuvotteluja käydään muutaman vuoden ajan, minkä jälkeen osassa tuotantoa toteutetaan joitakin muutoksia. Neuvottelut eivät palauta yhtään hehtaaria pienviljelijöille, sen sijaan ne kiillottavat yritysten imagoa ja hiljentävät kriitikot” EU:n nykyinen agropolttoainepolitiikka vain pahentaa tätä kehitystä.


Lisää:

http://www.lasojamata.org

http://viacampesina.org

0 kommentti(a)


Takku
http://takku.net/article.php/20080427225204352