Oulu kokeilee koululaisten valvontaa kännyköillä (Tietokone)
Uutiset | maanantai, 21.04. 2008 @ 20:36
Katselukertoja: 1 398
Avainsanat: lapset nuoret koulu tarkkailu valvonta teknologia
Oulun kaupunki yrittää ehkäistä lasten ja nuorten syrjäytymistä koulunkäynnistä langattomasti etänä seurattavilla kännyköillä, ja myös vanhemmat pääsevät valvomaan. Kokeilukännyköihin asennetaan älytarrat, joita koskettamalla kulunvalvontaa tehdään.
Oulun hankkeesta kertoi Aamulehti perjantaina. "Näin opettajalta säästyy aikaa varsinaiseen opetustyöhön, kun hänen ei tarvitse kirjata poissaoloja ja myöhästymisiä tietokoneelle taustajärjestelmään", sanoi projektikoordinaattori Satu Moilanen lehdelle Oulun kaupungista.
Oulu kokeilee nfc-tekniikkaa (near field communication) ensimmäisenä kuntana Suomessa koululaisten seurannassa. Maailmanlaajuisesti rfid-tekniikkaan perustuvaa seurantaa on kokeiltu erityisesti Japanissa, jossa älytarroja on laitettu myös koululaisten reppuihin.
Oulun kaupunki perustelee hanketta sillä, että seuraamalla 13-16-vuotiaiden peruskoululaisten liikkeitä voidaan ehkäistä lintsaamista ja pidempiaikaista syrjäytymistä koulusta.
Pilottihankkeen on määrä alkaa Oulussa syyslukukauden alussa ja kestää pari kuukautta. Siihen osallistuu noin 100 oppilasta, joilla saavat koulusta käyttöönsä Nokian 6131 nfc -kännykät. Hanke on siis tässä vaiheessa oppilaille ja vanhemmille vapaaehtoinen.
Aiemmin nfc-tekniikkaa on kokeiltu vanhusten ruokapalveluissa. Pilottihankkeista huolimatta nfc-tekniikka ei ole vielä yleistynyt puhelimissa.
Tero Lehto / tietokone.fi