Luo tunnus!
Kirjaudu
sunnuntai, 5.02. 2012 @ 00:48
 
Lisää Facebook-sivustolle

Alumiinisulattamon vastustaja oikeuteen Islannissa

Islannin erämaahan suunniteltuja Kárahnjúkarin suurteollisuushankkeita vastustavan "Pelastakaa Islanti" -kampanjan perustaja Olafur Pall Sigurdsson joutuu tänään oikeuteen syytettynä omaisuuden vahingoittamisesta. Syyte liittyy välikohtaukseen Snæfellvuoren protestileirillä kesäkuussa 2006.

Tapahtumat saivat alkunsa kun Kárahnjúkarin operaatioista vastanneen poliisiupseeri Arinbjorn Snorrasonin kuljettama nelivetomaasturi tuli protestileirille häiritsemään ja provosoimaan leiriläisiä. Poliisi valokuvasi autostaan keittiöteltan edessä lounasta odottavia ihmisiä. Sigurdsson ja pieni joukko ihmisiä lähtivät kohti poliisiautoa, kun Snorasson kiihdytti rajusti yllättäen ja varoittamatta kohti tiellä ollutta Sigurdssonia, joka ei ehtinyt väistää vaan joutui auton tönäisemäksi. Paikalla olleet olivat erittäin yllättyneitä Sigurdssonin selvitessä törmäyksestä vain pikkunaarmuilla.
Koska Sigurdssonilla oli välikohtauksessa hengenlähtö lähellä, teki hän rikosilmoituksen poliisin toimista. Puoli vuotta myöhemmin valtionsyyttäjä totesi paikalla olleiden poliisien kanssa juteltuaan, ettei syytteelle ole perusteita. Vaikka paikalla oli useita todistamaan halukkaita silminnäkijöitä, heidän lausuntojaan ei missään vaiheessa otettu vastaan. Poliisit tekivät kuitenkin vastasyytteen Sigurdssonia vastaan. Häneltä vaaditaan korvauksia poliisiautolle törmäyksessä aiheutuneista vahingoista, sekä rangaistusta. Tapahtuman aikaan Sigurdsson oli ehdollisen vankeusrangaistuksen koeajalla jugurtin heittämisestä kansainvälisen alumiinikonferenssin osanottajien päälle Reykjavikissa 2005. Jos hänet todetaan syylliseksi poliisiauton vahingoittamiseen, saattaa seurauksena olla vankeustuomio.

"Jos Sigurdsson joutuu vankilaan, tullaan häntä pitämään Islannin valtion poliittisena vankina. Islannin viranomaisten on turha kuvitella että tällainen oikeuden väärinkäyttö pysyisi salassa kansainväliseltä yhteisöltä," sanoi kampanjan puhehenkilö.

Sigurdssonin oikeudenkäynti järjestetään Itä-Islannin piirioikeudessa, jonka tuomariksi nimitettiin aiemmin tänä vuonna Thorsteinn Davidsson, jonka isä David Oddsson on entinen pääministeri ja nykyinen Kansallispankin pomo. Oddsonia pidetään yhtenä pääpiruna valtion suurteollisuuspolitiikan takana. Davidssonin nimitys nostatti kohua jopa oikeusjärjestelmän huipulla, ja Davidsson joutui vetäytymään tuomarin roolista Sigurddsonin jutussa.

Sigurdssoniin törmäneen Arinbjorn Snorrasonin on sanottu yrittäneen ajaa mielenosoittajien yli samana kesänä myös kesän kahdella muulla protestileirillä Lindurissa sekä Desjarárstíflan patotyömaalla. Suurimmalla osalla leireillä olleista ihmisistä on jonkinlainen kertomus Snorrasonista. Joko hän on yrittänyt ajaa ihmisten päältä, viillellyt näiden tavaroita veitsellä, laittanut mahalleen makaamaan mutaan tuntikausiksi kädet nippusiteissä selän takana, tai melkein katkaisseet heidän niskansa voimapihdeillä. Kampanjan puhehenkilön mukaan "kaikki muistava hänet vaarallisena ja epävakaana."

Taustaa

"Pelastakaa Islanti" -kampanja syntyi vastustamaan Euroopan viimeisen suuren erämaa-alueen tuhoamista alumiiniteollisuuden tarpeisiin. Alcoa, Alcan ja Century Aluminum -yhtiöt aikovat poliitikkojen tukemana rakentaa Kárahnjúkariin suurpatoja antamaan virtaa alumiinsulattamoille. Hanke tuhoaisi alueen koskemattomat luonnonkauniit erämaat täysin.


"Kárahnjúkar!? Se on pelkkää soraa ja hiekkaa."
- Siv Friŵleifsdóttir, entinen ympäristöministeri.

Kampanja on kokenut alusta asti rajuja tukahduttamistoimia viranomaisten taholta. Poliisit ovat toistuvasti tehneet kotietsintöjä ilman asiaankuuluvia lupia, käyttäneet rutkasti väkivaltaa mielenosoittajien pidätyksissä, sekä pahoinpidelleet sairaalakuntoon vanhemman professorin Johann Axelssonin, joka sattui todistamaan laitonta pidätystä. Kesinä 2005 ja 2006 tunnukselliset ja tunnuksettomat poliisiautot seurasivat kampanjan autoja eri puolilla Islantia. Elokuussa 2005 poliisijohtaja kielsi jyrkästi että yhtäkään aktivistia seurattaisiin, kunnes kokenut TV-toimittaja Omar Ragnarsson kuvasi filmille poliiseja seuraamassa Sigurdssonin autoa. Samaten vuonna 2005 Maahanmuuttovirasto teki "mustan listan" ulkomaisista aktivisteista, jotka poliisin tuli etsiä ja karkottaa. Alkuun virasto yritti kieltää listan olemassaolon, mutta kieltämisen käytyä mahdottomaksi, myönsi ettei karkoitusyrityksille ollut laillisia perusteita. Hiljattain poliisi yritti karkottaa ympäristötieteilijä Miriam Rosen, sen jälkeen kun häntä oli pidetty 8 päivää eristyksissä miesvankilassa osallistumisesta raskaan teollisuuden vastustamiseen. Viranomaisten mukaan Rose on "vakava uhka yhteiskunnan perustavimmille arvoille."

Poliisin jatkuva paikallisten ja kansainvälisten lakien rikkominen protestoijien kohtelussa on ollut niin läpinäkyvää, että asiaan on puututtu jopa parlamentissa, jossa enemmistö on vaatinut oikeusministeriltä raporttia patohankkeiden vastustajien kohtelusta.

Kárahnjúkarin patohankkeisiin osallistuvia yrityksiä vastaan on tehty iskuja eri maissa, ja Maan Vapautusrintama iski Hafnarfjordurssa tammikuussa 2007 alumiinisulattamon laajennostyömaalle.

Lisälukemista ja lähteitä:
Saving Iceland -kampanjan sivut
S.O.S. From Iceland
Founder of Saving Iceland Accused by Icelandic Police

Aiemmin aiheesta:
Islanti: MVR iski alumiiniyhtiötä vastaan (9.2.2007)
Kansainvälinen vastarinnan kesä raskasta teollisuutta vastaan Islannissa (12.12.2006)
Kutsu kansainväliseen protestitapaamiseen Islannissa 21. heinäkuuta 2006 alkaen (29.5.2006)
Kaksi julistusta Kárahnjúkar'in protestileiriltä (5.8.2005)

2 kommentti(a)

Allaolevista kommenteista on vastuussa vain niiden kirjoittaja. Sivusto ei ole vastuussa niistä.
Alumiinisulattamon vastustaja oikeuteen Islannissa
Anonyymi, keskiviikko, 14.05. 2008 @ 22:03

Saving Iceland Camp - Starts 12 July 2008

A summer of International dissent and action against Heavy Industry - swarming around Iceland from the 12th of July 2008! Watch this space for new updates on the next direct action camp to save the largest remaining wilderness in Europe.

Updated April 4th, 2008.

More info:

http://www.savingiceland.org/camp2008
Alumiinisulattamon vastustaja oikeuteen Islannissa
Anonyymi, perjantai, 21.01. 2011 @ 20:45

No Aluminium Smelter In Húsavík?
Paul Nikolov (Reykjavík Grapevine, 21.1.2011)



According to sources close to the business newspaper Viðskiptablaðið, Alcoa has lost all patience with the situation in Húsavík and will drop plans to build a proposed aluminium smelter in the region.

The project has been fraught with obstacles since its inception. Most notably, Minister for the Environment Svandís Svavarsdóttir has been an outspoken opponent of the plan. A damning assessment from the Icelandic National Planning Agency concluded that the proposed smelter would also have a "significant negative impact" on the environment not just of the surrounding area, but on Iceland as a whole.

Moreover, it came to light that a company called Carbon Recycling - which converts CO2 into methanol - has been in talks with national power company Landsvirkjun to operate in the same area - which, if it were to happen, would mean there could be no smelter anyway, as the energy requirements for both would be too great for the region.

The source that Viðskiptablaðið spoke to said that the process of getting the ball rolling for the smelter has taken too long, and that the patience of the investors involved has run out. The final straw, the source said, was the aforementioned methanol plant.

Should the story prove true, this could mark a turning point in Icelandic history in terms of the country's relationship with heavy industry, and its future with environmentally-friendly business ideas.

http://grapevine.is/Home/ReadArticle/No-Aluminium-Smelter-In-Husavik

Yleistä sivuista

Takku on tee-se-itse mediaprojekti, joka sanojen voimalla haluaa rohkaista meitä tavallisia ihmisiä välittömään, puolue-, ammattiliitto- ja järjestötoiminnasta riippumattomaan kapinaan (itse)tuhoisaa (epä)todellisuutta vastaan... Lue lisää

Miten osallistua

Takun toiminta perustuu käyttäjien lähettämään sisältöön. Kuka tahansa voi osallistua sisällön tuottamiseen ilman käyttäjäksi rekisteröitymistä... Lue lisää

Käyttäjiä paikalla

Vieraita sivustolla: 12

Uutta

Artikkeleita


Kommentteja 4 päivää


Kirjasto 7 päivää

Ei uutuuksia kirjastossa

Linkit 7 päivää

Ei uusia linkkejä

Wiki 14 päivää

Ei mitään uutta

Tapahtumat

Ei tulevia tapahtumia

Miete

Armeijan parakeilta näyttävät kerrostalot, jotka näyttävät kouluilta, jotka näyttävät sairaaloilta, jotka näyttävät mielisairaaloilta - Tässä kauhujen labyrintissa yhden seinän siirtäminen tarkoittaisi koko kaavan kyseenalaistamista. Mitä kauemmaksi siirrymme poliisimaisesta tavasta katsoa ympäristöä, sitä lähemmäksi tulemme yhteenottoa poliisin kanssa.
At Daggers Drawn
http://takku.net/article.php/20090908181910891 

Oma tunnukseni





Rekisteröidy uutena käyttäjänä
Unohtuiko salasana?

-


Mediakeskus


Uutisia ja ajankohtaista maailmalta

15M Suomi

15M Suomi

Vallattomia ääniä Tampereen kaduilta banneri

Vallattomia ääniä Tampereen kaduilta -feed

JKLDiy

fifi

Hyökyaalto

Vallankumouksen hedelmiä

Väärinajattelija

Wikikko

Mustan Kanin Kolo

Hirvitalo

Vastavirta