Kestävän elämäntavan kiertokoulu

Aikanaan lukkarit kiersivät maalaiskyliä muutaman viikon jaksoja kussakin kylässä opettaen. Kiertokouluilla sivistettiin metsäläistä kansaamme. Kestävän elämäntavan kiertokoulussa lukkari ei enää kierrä, vaan oppilaat. Kestävää elämäntapaa ei voi oppia vain lukemalla kirjoja tai kuuntelemalla lukkarin puhetta. Sitä pitää elää, haistaa, maistella, huvitella ja raataa. Elämäntapa on paikkaan sidottu. Siksi oppilaat kiertävät oppimassa elämäntaitoja siellä missä on taitajia ja tietäjiä ja missä kestävää elämäntapaa harjoitetaan.

Se sama metsäläisyys, jota 150 vuotta sitten kiertokouluilla alettiin kitkeä kansastamme, kytee meissä vieläkin. Tästä metsäläisyydestä on hyvä ammentaa monituhatvuotista taitoa elää luonnon ehdoilla, ja sitä voidaan edelleen jalostaa uudemman sivistyksen tuomalla monikulttuurisella maailman ymmärryksellä.
Kiertokoulun peruselementtejä ovat

• Luottamus (itsehallinto)
• Omintakeisuus (omavaraisuus)
• Myötämieli (solidaarisuus)

Kestävän elämäntavan kiertokoulu on koulu elämää varten. Se viljelee omavaraistaitoja ja -toimia jotka vahvistavat ihmisyhteisöjä ja kestävää kulttuuria. Kiertokoulua toteutetaan kytkennässä Suomessa toimiviin erilaisiin maaseutuyhteisöihin.

Kiertokoulu voidaan myös sitoa osaksi Kestävien yhteisöjen rakentajat -koulutusohjelmaa maailmalla: Global Eco-Village Network

Lisätietoja: Rihmaston foorumi
kataja (piste) maki (at) sci (piste) fi

Luottamus (itsehallinnollisuus)
Ihmisten keskinaisen luottamuksen kasvaminen on yhteisöllisyyden perustekijä. Se, että ihminen rohkenee suoraan ja rehelliseen kommunikaatioon ja luottamuksellisten ihmissuhteiden synnyttämiseen, on kestävän elämäntavan kulmakivi. Tämä tarkoittaa esimerkiksi vuorovaikutuksellisten ongelmanratkaisu- ja suunnittelutapojen oppimista, kykyä osata ammentaa ihmisten omista kokemuksista sekä luoda yhteisiä kokemuksia osallistujien itseilmaisun helpottamiseksi ja pelkojen voittamiseksi. Tällainen yhteisöllisyys luo puitteet myös rikkaan yksilöllisyyden kehkeytymiselle. Ihmisen yhteisöllisyys on luontoa ihmisessä ja myös edellytys yksilöllisyyden merkityksellisyydelle.

Omintakeisuus (omavaraisuus)
Kestävän kulttuurin ominaispiirteisiin ja asenteisiin liittyy oman aseman (omien rajojen) ymmärtäminen. Kulttuureille ja yhteisöille, jotka osaavat tulla omillaan toimeen, ei ole välttämätöntä hyötyä muista tai vallata toisten alueita. Oikea talonpito elämän ylläpitämisessä, luonnonresurssien ja luonnon monimuotoisuuden ymmärtäminen ja vaihdanta sekä paikallistalouteen tukeutuminen ovat kestävän talouden ja tasapainoisten suhteiden perusta. Monitaitoisuus omavaraisuuden lähteenä on tärkeämpi kuin riippuvaisuus ylikansallisesta taloudesta tai vieraasta asiantuntijuudesta. Ihmiskehoa luonnon elementtinä on hyljeksitty länsimaisessa perinteessä. Itsehoitotaidot ja terveyden ylläpitäminen ovat keskeinen osa omavaraisuutta. Omavaraisuuteen liittyy myös em. yhteisöllisen päätöksenteon ja osallistumisen avoimuus.

Myötämieli (solidaarisuus)
Myötämieli muita ihmisiä ja olentoja kohtaan, etenkin epäitsenäiseen elämään pakotettuja kohtaan, on eräs elämää ylläpitävistä voimista. Se avaa ovet myös tuntemattomien oikeudelle elää ja kuulua elämän verkkoon. Myötämieli auttaa voittamaan pelkoja tuntematonta kohtaan ja etsimään uusia ratkaisuja ilman itsekeskeisiä pyyteitä. Myötämieli haastaa yhteiskunnalliseen ajatteluun ja toimintaan. Globalisaation kritiikki, ekoyhteisöjen kytkeytyminen muihin yhteiskunnallisiin liikkeisiin, yhteisöt paikallisen yhteistoiminnan ja talouden solmukohtina yms. ovat esimerkkejä esiin nousevista näkökulmista. Omavaraiskulttuuriin pohjautuva solidaarisuus avaa mittaamattomia mahdollisuuksia kulttuurien väliseen vuorovaikutukseen ja oppimiseen.