Luo tunnus!
Kirjaudu
lauantai, 11.02. 2012 @ 23:11
 
Lisää Facebook-sivustolle

Talonvaltaajien ahdistelu jatkuu Jyväskylässä


Suomen hallituksen joukot ovat tänä aamuna siepanneet Jyväskylässä taas yhden henkilön liittyen viime viikon talonvaltaukseen. Viime viikon keskiviikkona poliisiksi kutsuttu hallituksen aseellinen siipi tyhjensi noin sadan poliisin suuroperaatiossa yhteistä tilaa vaatineiden ihmisten talonvaltauksen. "Autonomiseksi tiedekunnaksi" itseään kutsuvat valtaajat halusivat rakennuksesta "itsenäisesti hallitun opiskelija- ja kulttuuritilan," mutta rakennuksen omistaja Senaatti-kiinteistöt vaati poliisia tyhjentämään rakennuksen.

Kyttien toiminta on ollut huomattavan aggressiivista. Valtaajia pidettiin poliisilaitoksella pitkään, ja kaupungissa on tehty liki parikymmentä kotietsintää tapauksen johdosta. Kiinniotetuilta valtaajilta otettiin myös sormenjäljet ja dna-näyte. Lisäksi kytät videokuvasivat totuttuun tapaan tukimielenosoituksessa olleita ihmisiä ja uteliaita sivustakatsojia omiin poliittisiin arkistoihinsa.
Saman ovat joutuneet kokemaan monet nousevat liikkeet: poliisi käyttää tilaisuuden hyväkseen pelotellakseen liikettä sekä paikallisesti että yleisemminkin ja kerätäkseen kaiken mahdollisen "profiloivan" informaation sen kannattajista, aina yksityiselämän asioita ja suhteita myöten. Kotietsinnän määräämisen kynnys on yleensä korkea, mutta liikkeisiin osallistuville niitä tehdään tuon tuosta ilman selkeää yhteyttä epäilyksenalaisten tekojen vakavuuteen.

Liikettä ei kuitenkaan voida pysäyttää ahdistelulla ja väkivallalla. Poliisin toiminta on vain omiaan suututtamaan yhä laajempia verkostoja ja kärjistämään konfliktia.

Jyväskylässä järjestetään huomenna mielenosoitus vapaan kaupunkitilan puolesta.

Lue myös:
Talonvaltaus Jyväskylässä häädettiin! (2.4.)

Lähde:
Repressio jatkuu (autonominen-tiedekunta.blogspot.com)

4 kommentti(a)

Allaolevista kommenteista on vastuussa vain niiden kirjoittaja. Sivusto ei ole vastuussa niistä.
DNA näyteiden ottamisoikeus pakkokeinolaissa
Anonyymi, sunnuntai, 13.04. 2008 @ 13:32
DNA tunnisteiden ottamisoikeudesta säädetään pakkokeinolaissa, eikä DNA tunnisteita saa ottaa jollei epäillystä rikoksesta ole säädetty vähintäään kuuden kuukauden vankeusrangaistusta.

Tämän pitäisi olla voimassa oleva pakkokeinolaki jos hallituksen esitystä pakkokeinolakiin tehtävistä muutoksista ei ole eduskunnassa muutettu.

6 luku Muut pakkokeinot

5 §. DNA-tunnisteiden määrittäminen ja tallettaminen. Voimassa oleva pakkokeinolain 6 luvun 5 § sisältää säännökset esitutkintavaiheessa tehtävästä rikoksesta epäillyn DNA-tunnisteen määrittämisestä ja tallettamisesta. Pykälään ehdotetaan lisättäväksi säännös siitä, että törkeistä rikoksista tuomituilta henkilöiltä olisi mahdollisuus määrittää DNA-tunniste myös jälkikäteen. Samalla pykälä ehdotetaan selkeyden vuoksi jaettavaksi kolmeen momenttiin.

Voimassa oleva säännös rikoksesta epäillylle DNA-tunnisteen määrittämiseksi tehtävästä henkilönkatsastuksesta jäisi ehdotetun pykälän 1 momentiksi. Säännöksen mukaan rikoksesta epäillylle saadaan tehdä DNA-tunnisteen määrittämistä varten tarpeellinen henkilönkatsastus, jos rikoksesta säädetty ankarin rangaistus on vähintään kuusi kuukautta vankeutta.

Voimassa olevaa pykälää muutettaisiin lisäämällä siihen säännös DNA-tunnisteen määrittämisestä törkeään rikokseen syyllistyneeltä henkilöltä. Ehdotetun uuden 2 momentin mukaan henkilölle, jonka on lainvoimaisella tuomiolla todettu syyllistyneen rikokseen, josta säädetty ankarin rangaistus on vähintään kolme vuotta vankeutta, saataisiin tehdä DNA-tunnisteen määrittämistä varten tarpeellinen henkilönkatsastus, ellei DNA-tunnisteen määritystä ole tehty jo rikoksen esitutkinnassa.

http://www.finlex.fi/fi/esitykset/he/2006/20060140
DNA näyteiden ottamisoikeus pakkokeinolaissa
Anonyymi, maanantai, 14.04. 2008 @ 13:04

Niskottelusta poliisia vastaan (RL 16 luku 4 §) ja hallinnan loukkauksesta (RL 28 luku 11 §) voidaan tuomita enintään kolmen kuukauden vankeustuomioihin. Ainakin näissä tapauksissa dna-näytteen ottaminen taitaa siis olla laitonta, ja siitä pitäisi voida kieltäytyä. (Rikoslaki)

Talonvaltaajien ahdistelu jatkuu Jyväskylässä
Anonyymi, maanantai, 14.04. 2008 @ 16:33
Kunnon repressiotoimet kehiin heti kättelyssä. Onko poliisisetien tarkoitus radikalisoida jengiä vai oliko tuo onneton yritys tukahduttaa "liike" heti alkuunsa?

DNA-näytteen "saa" ottaa mielivaltaisesti mistä vain "rikoksesta". Muistatte varmaan kyseisen artikkelin:

Syljeskeli turkisliikkeen ikkunaan, DNA-näyte toi sakot (IS)
http://takku.net/article.php?story=20080314085349909&query=dna

Oikeasti tuosta touhusta pitäisi tehdä kysely jollekin oikeiskanslerille yms. Saisi vähän tolkkua.
DNA näyteiden ottamisoikeus pakkokeinolaissa
Anonyymi, maanantai, 14.04. 2008 @ 17:33
Syytettiinkö niitä
muuten myös vahingonteosta? Tuolla oli ainakin sellasta infoa.

http://autonominen-tiedekunta.blogspot.com/2008/04/putkatunnelmia.html

Yleistä sivuista

Takku on tee-se-itse mediaprojekti, joka sanojen voimalla haluaa rohkaista meitä tavallisia ihmisiä välittömään, puolue-, ammattiliitto- ja järjestötoiminnasta riippumattomaan kapinaan (itse)tuhoisaa (epä)todellisuutta vastaan... Lue lisää

Miten osallistua

Takun toiminta perustuu käyttäjien lähettämään sisältöön. Kuka tahansa voi osallistua sisällön tuottamiseen ilman käyttäjäksi rekisteröitymistä... Lue lisää

Käyttäjiä paikalla

Vieraita sivustolla: 9

Tapahtumat

Pääkalenteri

lauantai 11.02.2012

Miete

Our problem is not to find how to make common decisions about what we do, but to do what can be decided upon in common, and to stop or avoid doing whatever cannot be decided upon in common. ... Communism is not a question of finding the government or self-government best suited to social reorganization. It is not a matter of institutions, but of activity.
Gilles Dauvé & Karl Nesic
A Contribution to the Critique of Political Autonomy  (2008)

Oma tunnukseni





Rekisteröidy uutena käyttäjänä
Unohtuiko salasana?

-


Mediakeskus


Uutisia ja ajankohtaista maailmalta

15M Suomi

15M Suomi

Vallattomia ääniä Tampereen kaduilta banneri

Vallattomia ääniä Tampereen kaduilta -feed

JKLDiy

fifi

Hyökyaalto

Vallankumouksen hedelmiä

Väärinajattelija

Wikikko

Mustan Kanin Kolo

Hirvitalo

Vastavirta