Luo tunnus!
Kirjaudu
lauantai, 11.02. 2012 @ 09:52
 
Lisää Facebook-sivustolle

Viidakkomies

Saurahan kylässä, Chitwanin kansallispuiston liepeillä, kohtaavat kaksi maailmaa. Tharu-kansa on asunut näillä mailla yli viisisataa vuotta. Nyt mudasta, lannasta ja heinästä rakennettujen tharu-talojen lisäksi kylää kansoittavat lukuisat majatalot, nettikahvilat ja turistikaupat. Chitwanin kansallispuisto on Nepalin tärkeimpiä turistikohteita.

Tuo maailmojen yhteentörmäys näkyy myös Krishna Chaudharyn arjessa.
"Synnyin ja kasvoin metsässä, nykyisen luonnonpuiston alueella. Isäni kuoli, kun olin 17-vuotias. Sen jälkeen ei ollut rahaa koulunkäyntiin - joten tulin töihin majataloon", Chaudhary kertoo. Hän on opastanut turisteja Chitwanissa jo parikymmentä vuotta - vienyt kajoottiajelulle krokotiilien sekaan, ohjastanut norsusafarille, puikkelehtinut metsässä tiikerien seassa. Ruotsalainen matkaopas kutsuikin Chaudharya viidakkomieheksi.

Krishna Chaudhary on itse kokenut maailman murroksen kouriintuntuvasti.

"Metsässä elämä oli yksinkertaista ja rauhallista. Ihmiset olivat tasa-arvoisia, eikä kateellisuutta ollut."

Nykyään hän asuu noin 10 000 asukkaan kylässä.

Kylässä on kateutta niitä kohtaan, joilla on tv tai kännykkä. Lapsenikin aina viettävät aikaa naapurin luona, koska hänellä on televisio. Vanha yhteisöllisyys on menetetty. Ihmiset eivät enää tunne toisiaan", Chaudhary huokaa.

"Metsässä ei ollut edes kaupankäyntiä. Jos itsellä oli ylimääräistä, sen antoi naapurilleen. Kylässä sen sijaan on tori, jossa voi myydä kaikkea."

Vaikka mies pohtiikin vanhaa elämäänsä haikeasti, hän ei ihannoi mennyttä. Elämä metsässä oli myös vaikeaa. Esimerkiksi kun Chaudharyllä oli vuosia sitten umpisuolentulehdus, hän joutui matkustamaan kymmeniä kilometrejä sairaalaan härkävankkureilla.

Monet tharut joutuivat jättämään metsän, kun Nepalin hallitus julisti Chitwanin luonnonpuistoksi 1970-luvulla. Samoihin aikoihin Chitwaniin virtasi väkeä muualta Nepalista. Tharut ovatkin jääneet kehityksen jalkoihin.

"Ennen kaikki nämä maat olivat tharujen omistuksessa. Nyt muut omistavat nämä hotellit. Tharut eivät ole hyötyneet turismista."

Khrisna Chaudhary lukeutuu voittajiin. Hän on oppinyt englannin kielen hämmästyttävän hyvin turisteilta. Vaikka hän tietää paljon maailmasta - keskustelumme soljuu Suomen koulutusjärjestelmästä jalkapallon MM-kisoihin - hän ei haikaile muualle.

Tulevaisuuteen mies suhtautuu kuitenkin epäilevästi.

"On vaikeaa kouluttaa lapset, koska yksityiskoulut ovat kalliita ja julkiset koulut heikkotasoisia. Hallitus laiminlyö tharut. Meillä ei ole tulevaisuutta Saurahassa. Ainoa toivo seuraavalle sukupolvelle on päästä valtion palvelukseen."


Jukka Rudanko
---
Artikkeli on ilmestynyt Kumppani 1/2008-lehdessä.

2 kommentti(a)

Allaolevista kommenteista on vastuussa vain niiden kirjoittaja. Sivusto ei ole vastuussa niistä.
Viidakkomies
Anonyymi, tiistai, 8.04. 2008 @ 01:04
Ensin valtio vie maat. Sitten ainut toivo onkin päästä valtiolle töihin - ja sekin laiha sellainen. Näinhän se menee. Kehitystä ja edistystä takaperoisille.
Viidakkomies, Ei yksityistämistä !
Anonyymi, tiistai, 8.04. 2008 @ 14:30
Ja sitten seuraa lopulta ei yksityistämistä vatimuksia kun juuri toivoa itsenäisestä kunnon toimeentulosta ei enää ole.

Yleistä sivuista

Takku on tee-se-itse mediaprojekti, joka sanojen voimalla haluaa rohkaista meitä tavallisia ihmisiä välittömään, puolue-, ammattiliitto- ja järjestötoiminnasta riippumattomaan kapinaan (itse)tuhoisaa (epä)todellisuutta vastaan... Lue lisää

Miten osallistua

Takun toiminta perustuu käyttäjien lähettämään sisältöön. Kuka tahansa voi osallistua sisällön tuottamiseen ilman käyttäjäksi rekisteröitymistä... Lue lisää

Käyttäjiä paikalla

Vieraita sivustolla: 13

Tapahtumat

Pääkalenteri

lauantai 11.02.2012

Miete

If you want to he happy .Hang your landlord, Cut the parson's throat, Wreck the churches.
Sung by Ravachol at his execution

Oma tunnukseni





Rekisteröidy uutena käyttäjänä
Unohtuiko salasana?

-


Mediakeskus


Uutisia ja ajankohtaista maailmalta

15M Suomi

15M Suomi

Vallattomia ääniä Tampereen kaduilta banneri

Vallattomia ääniä Tampereen kaduilta -feed

JKLDiy

fifi

Hyökyaalto

Vallankumouksen hedelmiä

Väärinajattelija

Wikikko

Mustan Kanin Kolo

Hirvitalo

Vastavirta