Luo tunnus!
Kirjaudu
sunnuntai, 5.02. 2012 @ 00:46
 
Lisää Facebook-sivustolle

Vapaan kulttuurin festivaali autonomisten tilojen puolesta 11.-13.4. Turussa

Turku Euroopan alakulttuuripääkaupunki 2011 ja Turun Valtaajat järjestävät 11.-13.4. 2008 Vapaan kulttuurin festivaalin autonomisten tilojen puolesta. Festivaalilla tahdomme jälleen kerran nostaa esiin vapaan, ei-kaupallisen kulttuurin rajattua elintilaa kulttuurikaupunkina itseään mainostavassa Turussa ja osoittaa, ettemme ole luopuneet taistelusta ruohonjuurikulttuurin puolesta.
Järjestämme kolmen päivän mittaisen festivaalin, joka on maksuton ja avoin kaikille kaupunkilaisille. Ohjelmistossa on kaikkea maan ja taivaan väliltä keikoista, työpajoista, esittävästä taiteesta, elokuvista ja näyttelyistä aina koko perheen ohjelmaan. Kuten alakulttuuripääkaupunkihankkeen ensimmäisen tempauksen, syksyllä 2007 toteutetun Taideslummin kanssa, emme tälläkään kertaa paljasta festivaalialuetta etukäteen. Festivaali jää ihmisten löydettäväksi ja sijoittuu kaupunkiin näkyvälle ja kaikkien saavutettavalle paikalle.

Kaikki festivaalin esiintyjät ovat tulleet mukaan palkatta vain tukeakseen alakulttuuria Turussa. Mielestämme laadukkaan kulttuurin toteutukseen ei tarvita miljoonien eurojen budjettia, vaan tekijöiden ja kokijoiden intoa ja uskoa aiheeseensa. Toivomme turkulaisten ja kaikkien alakulttuurista kiinnostuneiden löytävän festivaalillemme sijaa kalentereissaan ja sydämissään. Toivotamme kaikki kiinnostuneet erittäin tervetulleiksi tähän festivaalikauden avaukseen. Kulttuuri kaikille, nyt ja ilmaiseksi!

Tiedotustyöryhmä
Turku Euroopan alakulttuuripääkaupunki 2011

Lisää tietoa, päivittyvä ohjelma ja 11.4. jälkeen festivaalin sijainti
http://turku2011.info/vapaakulttuuri
(sivu aukeaa 4.4.)
_______________________________________________________

Ohjelma
(Alustava versio, lisäyksiä tulee vielä matkan varrella, lisää saa tarjota!!!)
Ajat ovat arvioituja alkamisaikoja, vapaus ennen kaikkea ja paikallahan kannattaa hengata koko ajan!

Pe 11.4.

18:00 Tapaaminen Turun linja-autoasemalla, josta siirrymme festivaalialueelle.
18:30 "Vapaa Tila" - näyttelyn avajaiset. Kuvia ja sanoja vapaista tiloista, tilojen vapauttamisesta ja tilavasta vapaudesta. Näyttelyyn voi kuka tahansa tuoda omia töitään, valokuviaan tai muita tuotoksiaan esille. Näyttely auki koko festivaalin ajan.
19:00 "Varis" - esitys, päätöntä nukketeatteria aikuisille
20:00 Kalmiston Jormas - RAP - keikka
21:00 "Arja Örisevä" laulattaa festivaaliväkeä
22:00 "Avoin mikki, vapaat jamit" - jammailusessio. Tuo soittimesi, kerää rohkeutesi, heitä ennakkoluulosi nurkkaan ja tartu mikkiin!

La 12.4.

12:00 Kahvila aukeaa, syötävää ja juotavaa tarjolla edullisesti. Kahvila auki yömyöhään!
14:00 StreetFootball - ottelu, kaikki kentälle!
16:00 "Runosetti 1 : PUNK" - Mike Pohjola
17:00 "Teija-Leilan runohetki" - nukketeatteria (K-18)
17:30 "Punk - tauti joka ei tapa" - elokuva, Jouko Aaltonen
19:00 Palava Porkkana tarjoilee vegaanista ruokaa nopeimmille ja sisukkaimmille
19:30 "Leipiintyneet" - performanssi, Tessa Lepistö
20:00 Lyhytelokuvia ja animaatioita turkulaisilta taiteilijoilta, ohjaajat paikalla esittelemässä elokuvansa:

- Simo Ruotsalainen: Keppostelija
- Antti Laakso: Highwaymen
- Antti Laakso: Illallisvieraat
- Samppa Kukkonen: Kelle kello kilahtaa
- Taru Anttila: Great Hunter
- Sara Wahl: Polle
- CHRZU: Laulu suihkussa
- CHRZU: Memory Loss
- CHRZU: Kaukosaaren kirous

21:00 Taideslummi NoStars - esittää taistolais-lauluja
21:30 "Runosetti 2 : HEVI" - Mike Pohjola
22:00 XSpecies TraitorsX - NON-PRIMITIVIST ANTI-MODERNIST POST-VEGAN QUEER EDGE HEAVYCORE - keikka
23:00 Liittovaltio - GLAM PUNK - keikka
00:00 "Avoin mikki, vapaat jamit" - jammailusessio. Tuo soittimesi, kerää rohkeutesi, heitä ennakkoluulosi nurkkaan ja tartu mikkiin!
01:00 "Zeitgeist" -dokumenttielokuva

Su 13.4.

12:00 Kahvila aukeaa, syötävää ja juotavaa tarjolla edullisesti. Kahvila auki yömyöhään!

12:00 Vaihtotori aukeaa, pistä ylijäämäsi kiertoon ja löydä uusia ihania juttuja

12:00 Kankaanpainanta - työpaja. Tuo vaatteesi saamaan uutta väriä! Mahdollisuus mm. painaa oma Turku Euroopan alakulttuuripääkaupunki 2011 - paitasi.
13:00 Kasvojenmaalausta
14:00 "Perhosen siivellä" - nukketeatteriesitys yli 5 -vuotiaille, Tytti Marttila
14:30 Sagor på svenska
15:00 Satuja suomeksi
15:00 Kasvojenmaalausta
15:00 Itsepuolustustyöpaja, kesto 2 h, liikunnalliset vaatteet päälle!
15:30 Sagor på svenska
16:00 Satuja suomeksi
16:00 Palava Porkkana tarjoilee vegaanista ruokaa nopeimmille ja sisukkaimmille
17:00 Jonglööraus - työpaja
18:00 Talokokous
19:00 Sapluunamaalaustyöpaja

Rentoa meininkiä, vapaata kulttuuria ja hyvää seuraa läpi yön!

Lisää tietoa ja päivittyvä ohjelma osoitteessa http://turku2011.info/vapaakultuuri


5 kommentti(a)

Allaolevista kommenteista on vastuussa vain niiden kirjoittaja. Sivusto ei ole vastuussa niistä.
Vapaan kulttuurin festivaali autonomisten tilojen puolesta 11.-13.4. Turussa
Anonyymi, perjantai, 4.04. 2008 @ 00:11
Ohhoh. Aika setti. En olisi uskonut, että Turkukin...
No hyvä meininki. Pitää varmaan kotimatkalla pistäytyä.

...ghetto x:ää odotellessa...
Vapaan kulttuurin festivaali autonomisten tilojen puolesta 11.-13.4. Turussa
Anonyymi, perjantai, 4.04. 2008 @ 13:17
Shiaaaaa!

Hyvä Turku!
Vapaan kulttuurin festivaali autonomisten tilojen puolesta 11.-13.4. Turussa
Anonyymi, perjantai, 4.04. 2008 @ 20:04
Vapaan kulttuurin festivaali autonomisten tilojen puolesta 11.-13.4. Turussa
Anonyymi, lauantai, 5.04. 2008 @ 16:16
jeah, artikkelissa alimpana mainitussa urlissa siis typo, oikea osoite on tosiaan tuo http://turku2011.info/vapaakulttuuri

Tulkaahan sankoin joukoin tekemään festarista unohtumaton kevään avaus!
Vapaan kulttuurin festivaali autonomisten tilojen puolesta 11.-13.4. Turussa
Anonyymi, perjantai, 11.04. 2008 @ 19:00
Autonominen kulttuurikeskus Jokikatu avattu, vapaan kulttuurin festivaali käynnissä! Osoite on Helsinginkatu 15.

Yleistä sivuista

Takku on tee-se-itse mediaprojekti, joka sanojen voimalla haluaa rohkaista meitä tavallisia ihmisiä välittömään, puolue-, ammattiliitto- ja järjestötoiminnasta riippumattomaan kapinaan (itse)tuhoisaa (epä)todellisuutta vastaan... Lue lisää

Miten osallistua

Takun toiminta perustuu käyttäjien lähettämään sisältöön. Kuka tahansa voi osallistua sisällön tuottamiseen ilman käyttäjäksi rekisteröitymistä... Lue lisää

Käyttäjiä paikalla

Vieraita sivustolla: 11

Uutta

Artikkeleita


Kommentteja 4 päivää


Kirjasto 7 päivää

Ei uutuuksia kirjastossa

Linkit 7 päivää

Ei uusia linkkejä

Wiki 14 päivää

Ei mitään uutta

Tapahtumat

Ei tulevia tapahtumia

Miete

If you want to he happy .Hang your landlord, Cut the parson's throat, Wreck the churches.
Sung by Ravachol at his execution

Oma tunnukseni





Rekisteröidy uutena käyttäjänä
Unohtuiko salasana?

-


Mediakeskus


Uutisia ja ajankohtaista maailmalta

15M Suomi

15M Suomi

Vallattomia ääniä Tampereen kaduilta banneri

Vallattomia ääniä Tampereen kaduilta -feed

JKLDiy

fifi

Hyökyaalto

Vallankumouksen hedelmiä

Väärinajattelija

Wikikko

Mustan Kanin Kolo

Hirvitalo

Vastavirta