Luo tunnus!
Kirjaudu
sunnuntai, 12.02. 2012 @ 03:55
 
Lisää Facebook-sivustolle

Kutsu katujuhliin vapaiden tilojen puolesta Tampereella 12.4.

    Lauantaina 12.4.2008 - Tullintorilta klo 14.00

Kaupungin häädettyä Squat Ratakadun viime syksynä lähti Tampereelta paikka jossa ihmiset voivat tavata toisiaan ja tehdä omia juttujaan itse yhdessä rahasta riippumatta. Kaupungin ja markkinoiden tarjoamat vaihtoehdot ovat joko ylhäältä alaspäin ohjattuja, kontrolloituja ja joustamattomia, tai perustuvat taloudellisen voiton tavoitteluun. Joka tapauksessa ne jättävät meidät yleensä vain passiivisen kuluttajan rooliin.

    Olemme kadulla, koska meillä ei ole muutakaan yhteistä paikkaa minne mennä.

Viime vuosikymmeninä rahatalous on ajanut vapaan yhteisöllisyyden yhä ahtaammalle. Ungdomshusetin häätö ja purkaminen Kööpenhaminassa vuosi sitten oli monelle viimeinen pisara, ja siitä syntynyt taistelu elvytti rajat ylittävän solidaarisuuden. Viime vuonna myös Helsingissä, Tampereella ja Turussa kamppailu yhteisistä vapaista tiloista saavutti mittasuhteet jollaisia ei aikoihin olla koettu.

Missään näistä kaupungeista ei tiloja olla kuitenkaan vielä saatu, ja olemassa olevat paikat muualla maailmassa ovat yhä uhattuina.

    Tule jatkamaan kamppailua - Ota mukaan omat ideasi, unelmasi ja tarpeesi




Tulostettava kutsu pdf-muodossa kirjastossa

10 kommentti(a)

Allaolevista kommenteista on vastuussa vain niiden kirjoittaja. Sivusto ei ole vastuussa niistä.
Kutsu katujuhliin vapaiden tilojen puolesta Tampereella 12.4.
Anonyymi, tiistai, 25.03. 2008 @ 01:49
uujee! myös helsingissä luvassa toimintaa. valtaus.org tiedoittanee lähipäivinä ;)
Kutsu katujuhliin vapaiden tilojen puolesta Tampereella 12.4.
Anonyymi, tiistai, 25.03. 2008 @ 10:43
entä TURKU?
Kutsu katujuhliin vapaiden tilojen puolesta Tampereella 12.4.
Anonyymi, tiistai, 25.03. 2008 @ 11:25
Kyllä Turussakin tapahtuu, lisää tietoa parin viikon päästä.
Kutsu katujuhliin vapaiden tilojen puolesta Tampereella 12.4.
Anonyymi, tiistai, 25.03. 2008 @ 16:37
Ja vielä ehtii muissakin kaupungeissa suunnitella :)
Kutsu katujuhliin vapaiden tilojen puolesta Tampereella 12.4.
Anonyymi, tiistai, 25.03. 2008 @ 17:04
jos keikoista on kyse helsingissä ,me voidaa soittaa!
Kutsu katujuhliin vapaiden tilojen puolesta Tampereella 12.4.
Anonyymi, tiistai, 25.03. 2008 @ 22:08
Onko Torniossa mitää ohjelmaa suunnitteilla?
Kutsu katujuhliin vapaiden tilojen puolesta Tampereella 12.4.
Anonyymi, keskiviikko, 26.03. 2008 @ 16:33
Ei täällä ole ku vaan minä :'(
Kutsu katujuhliin vapaiden tilojen puolesta Tampereella 12.4.
Anonyymi, torstai, 27.03. 2008 @ 10:27
jee!
Kutsu katujuhliin vapaiden tilojen puolesta Tampereella 12.4.
Anonyymi, torstai, 10.04. 2008 @ 12:17
Tämä on siis jo ylihuomenna!

Kutsu katujuhliin vapaiden tilojen puolesta Tampereella 12.4.
Anonyymi, perjantai, 11.04. 2008 @ 23:23
aamuledhikin on näköjään pannu tapauksen merkille:
http://www.aamulehti.fi/uutiset/pirkanmaa/79013.shtml

Yleistä sivuista

Takku on tee-se-itse mediaprojekti, joka sanojen voimalla haluaa rohkaista meitä tavallisia ihmisiä välittömään, puolue-, ammattiliitto- ja järjestötoiminnasta riippumattomaan kapinaan (itse)tuhoisaa (epä)todellisuutta vastaan... Lue lisää

Miten osallistua

Takun toiminta perustuu käyttäjien lähettämään sisältöön. Kuka tahansa voi osallistua sisällön tuottamiseen ilman käyttäjäksi rekisteröitymistä... Lue lisää

Käyttäjiä paikalla

Vieraita sivustolla: 10

Tapahtumat

Ei tulevia tapahtumia

Miete

Criminal self-help has another advantage over resort to the law. You retain your autonomy and possibly even have an opportunity for creativity. If you go to the police, that’s all you can do. Whatever happens after that, if anything does, is out of your hands. You may even be disadvantaged if you later resort to private retaliation because you have, in advance, notified the police that you are a suspect if something happens to your enemy. If, on the other hand, you go in for do-it-yourself justice right from the get-go, you are at least self-sufficient.
Bob Black
“Wild Justice” - Crime as an Anarchist Source of Social Order  (2011)

Oma tunnukseni





Rekisteröidy uutena käyttäjänä
Unohtuiko salasana?

-


Mediakeskus


Uutisia ja ajankohtaista maailmalta

15M Suomi

15M Suomi

Vallattomia ääniä Tampereen kaduilta banneri

Vallattomia ääniä Tampereen kaduilta -feed

JKLDiy

fifi

Hyökyaalto

Vallankumouksen hedelmiä

Väärinajattelija

Wikikko

Mustan Kanin Kolo

Hirvitalo

Vastavirta