Nuori mies puukotti kahdeksaa Tokiossa (STT)
Hajoamisen oireita? | maanantai, 24.03. 2008 @ 01:15
Katselukertoja: 1 182
Japanissa yksi ihminen kuoli ja seitsemän sai vammoja, kun nuori mies riehui sunnuntaina puukon kanssa Tokion esikaupunkialueella.
Puukottajan epäillään lisäksi tappaneen yhden ihmisen alueella jo keskiviikkona.
24-vuotias mies alkoi hyökkäillä ihmisten kimppuun Tsuchiuran alueella käytävässä, joka yhdistää kauppakeskuksen rautatieasemaan. Viranomaisten mukaan hän haavoitti kahdeksaa ihmistä, joista yksi kuoli vammoihinsa sairaalassa. Muista uhreista yhden tila on vakava.
Mies antautui poliisille pian tekojensa jälkeen. Japanilaisen NHK-kanavan mukaan hän oli kertonut motiivikseen halun tappaa niin monta ihmistä kuin mahdollista.
STT-AFP