Poliisiväkivalta järkyttänyt rauhanaktivisteja Brysselissä
Militarismi ja sota | sunnuntai, 23.03. 2008 @ 15:28
Katselukertoja: 1 134
Avainsanat: nato mielenosoitus antimilitarismi rauhanliike aseistakieltäytyjäliitto poliisi bryssel

Suomalaiset kiinniotetut vapautetaan tänä iltana
Täydennetty tiedote 22.3.2008 klo 18.10 (Aseistakieltäytyjäliitto)
Osa suomalaisista NATO Game Over -tapahtumaan Brysselissä tänään osallistuneista rauhanaktivisteista on jo vapautettu pidätysselleistä. Loput päästetään vapaalle jalalle vielä kuluvan illan aikana. Kello 21 Suomen aikaa tuli tapahtuman järjestäjien eli War ResistersṀs Internationalin ja Bomspotting-kampanjan lakitukihenkilöiltä tieto, että 165 yhteensä 500 kiinniotetusta on vielä pidätysselleissä, eli vapautukset jatkunevat vielä puolille öin. Kello 21 suomen aikaa suomalaisista puolet istui vielä sellissä. Suomalainen toimittaja laskettiin vapaaksi ensimmäisenä, hieman sen jälkeen kun hänen lehtensä toimituspäällikkö oli soittanut Belgian poliisilaitokselle ja vaatinut toimittajan vapauttamista.
- Olen ollut puhelinyhteydessä suoraan sellissä oleviin suomalaisiin pitkin iltaa. He ovat valittaneet joutuneensa olemaan kiinniotettuina tuolloin jo kuusi tuntia ilman, että ketään kiinniotetuista on laskettu vessaan. Lisäksi suomalaiset ovat järkyttyneitä näkemästään ja kokemastaan poliisiväkivallasta. Täysin rauhanomaisesti käyttäytyviä ja rauhanomaisiin menetelmiin sitoutuneita suomalaisia on esimerkiksi lyöty pampuilla ja heitä on uhkailtu poliisikoirilla, Aseistakieltäytyjäliiton (AKL) tiedottaja Miira Rauhamäki raportoi Brysselistä.
Kiinniotettu suomalaistoimittaja kertoi Rauhamäelle puhelimessa, kuinka poliisit olivat pakottaneet hänet kävelemään läpi syvästä vesilätäköstä. - Yksi kiinniotettu suomalainen kertoi myös nähneensä, kuinka poliisikoira kävi kiinni hänen vieressään olevan ulkomaalaisen aktivistin reiteen. Edes poliisi ei saanut koiraa irti nopeasti. Poliisin voimakeinot olivat täysin ylimitoitetut väkivallattomuuteen sitoutuneita aktivisteja kohtaan, Rauhamäki kertoo.
Tapahtumaan osallistui mielenosoittajia 17 eri maasta, Belgian poliisin mukaan yhteensä noin 1000. Suomalaisia oli mukana 33. Ideana oli väkivallattoman kansalaistottelemattomuuden keinoin pysäyttää Naton päämajan toiminta. Tapahtuma päättyi kello 17 Suomen aikaan. Sunnuntaina ja maanantaina on vielä ohjelmassa kansainvälinen, antimilitaristinen seminaari.
- Irakin sodan alkamisesta on kulunut noin viisi vuotta. Eurooppa toimii USA:n Irakissa ja Afganistanissa käymien sotien astinlautana, sillä Naton ja USA:n sotakoneistot kulkevat Euroopan Nato-maiden kuten Belgian kautta. Ilman Euroopan osallisuutta nämä ilman kansainvälisten lakien antamaa oikeutusta käytävät USA.n hyökkäyssodat eivät olisi mahdollisia. Liittymällä Naton nopean toiminnan joukkoihin Suomi osallistuu Naton laittomaan toimintaan, Rauhamäki tähdentää.
Kansainvälisten lakien ja ydinsulkusopimuksen mukaisesti ydinaseiden käyttö ja niillä uhkaaminen on kiellettyä, ja Nürnbergin kansainvälisen tuomioistuimen vuonna 1996 tekemän päätöksen mukaan jokaisella ihmisellä on oikeus ja velvollisuus estää ja ennaltaehkäistä ydinaseiden käyttö tai käytöllä uhkaaminen. Esimerkiksi Belgiaan on sijoitettu Naton ydinaseita Kleine Brogelin tukikohtaan.
Lisätietoja suomeksi paikan päältä :
tiedottaja Miira Rauhamäki, Aseistakieltäytyjäliitto, puh. +358 44 276 8080
lisätietoja englanniksi ja ranskaksi:
tiedottaja Fabien Rondal, kansainvälinen NATO Game Over -kampanja,
puh. +32 488 576 37
LEHDISTÖKUVAT AKL:n sivuilla
(kaikkein alimpana sivulla, huomioikaa kuvaajien nimet kiitos!)


















