Stora Enso pahoittelee väkivaltaa Brasiliassa (STT)
Kapitalismi & Kehitys | torstai, 13.03. 2008 @ 01:10
Katselukertoja: 1 010
Metsäyhtiö Stora Enso pitää erittäin valitettavana poliisien toimintaa
viimeviikkoisessa maanvaltauksessa Brasiliassa.
Varatoimitusjohtaja Hannu Ryöppösen mukaan väkivallan käyttö on täysin
vastoin yhtiön periaatteita.
Yhtiön tietojen mukaan 69 ihmistä loukkaantui, kun Brasilian poliisi
poisti väkivalloin Stora Enson puuplantaasille tunkeutuneet
mielenosoittajat. Maattomien järjestö Via Campesina on tehnyt lukuisia
vastaavia valtauksia eri yhtiöiden maille.
Maattomien järjestö syyttää Stora Ensoa laittomasta toiminnasta alueella, joka sijaitsee Etelä-Brasiliassa lähellä Uruguayn rajaa. Mielenosoittajat vaativat, että plantaasialue tulisi pakkolunastaa ja antaa maattomille.
- Stora Enso asettuu Brasilian yhteiskunnallisen tasa-arvon kannalta tärkeimpiä reformeja vastaan hankkimalla suuria maa-alueita. Stora Enson sekaantuminen Brasilian maakysymykseen ulkoapäin on harkitsematonta, syyttää Suomessa toimivan Maattomien ystävät -järjestön puheenjohtaja Mika Rönkkö.
Ryöppösen mukaan Stora Enso toiminut kaikissa asioissa laillisesti. Yhtiö on toimittanut muun muassa kattavat sosiaaliset ja ympäristöselvitykset viranomaisille. Stora Enso kertoo myös saaneensa ympäristöluvat jokaiselle alueen puuviljelmälle.


















