Luo tunnus!
Kirjaudu
lauantai, 4.02. 2012 @ 18:52
 
Lisää Facebook-sivustolle

Uraanin vastustajat aloittivat suoran toiminnan (Karjalainen)

Uraanikaivoshankkeiden vastustajat ovat siirtyneet suoraan toimintaan Enossa. Karjalaiselle tulleen tiedotteen mukaan asialla oli Ekotoimintaryhmä Mustat majavat.

Tiedote ei kerro, keitä ovat nämä majavat tai mistä heidät tavoittaisi.
Keskiviikon ja torstain välillä ilmestyi Joensuun ja Enon välisen kantatien varteen Kuusojan tietämille uraanihankkeita vastustavia tauluja, joissa on tekstiä ja piirroskuvia. Taulut on kiinnitetty luvattomasti tienvarren opastetaulujen telineisiin.

Helmikuussa Korkein hallinto-oikeus hylkäsi ranskalaisyhtiön uraanivaltauksista tehtyjä valituksia. Se tarkoittaa, että uraanin etsintä jatkuu Enossa ja Kontiolahdessa.

- Koeporauslupien myöntäminen on ylittänyt kriittisen rajapyykin ja siksi olemme päättäneet siirtyä suoraan toimintaan vastustaaksemme nykyistä oikeustajua loukkaavia hankkeita. Pahoitellemme tauluista mahdollisesti aiheutuvaa häiriötä ja lupaamme poistaa ne välittömästi, kun uraanikaivoshankkeet ovat lopullisesti kuopattu. Uraanikaivoshankkeet koeporauksineen muodostavat vakavan uhan Pohjois-Karjalan ympäristölle, tahraavat alueen imagon sekä levittävät ympärilleen työllisyysnäkymiä heikentävää epävarmuutta, sanotaan toimintaryhmän tiedotteessa.

Vastaavia uraanihankkeita on vireillä useilla paikkakunnilla eri puolilla maata, ja niitä vastustaa kansanliike, jolla on joukkoja myös Pohjois-Karjalassa. Kansanliikkeen yhtenä puhemiehenä on kontiolahtelainen Tuomo Tormulainen.

Hän kertoo, että Mustien majavien taulutempaus ei ole kansanliikkeen tekosia.

- Laittomuuksiin tai laittomuuden rajamailla oleviin toimiin emme ryhdy, vaan ajamme asiaamme muilla keinoin ja pitkäjänteisesti, hän sanoo.

Keväällä kansanliike muun muassa aikoo merkata valtausalueet maastoon Enossa ja Kontiolahdessa. Pääsiäisen tienoille on suunniteltu näyttävää pääsiäisvalkeat -tapahtumaa.

http://www.karjalainen.fi/Karjalainen/Uutiset_maakunta/uraanin_vastustajat_aloittivat_suoran_toiminnan_4064857.html

1 kommentti(a)

Allaolevista kommenteista on vastuussa vain niiden kirjoittaja. Sivusto ei ole vastuussa niistä.
Uraanin vastustajat aloittivat suoran toiminnan (Karjalainen)
Anonyymi, perjantai, 7.03. 2008 @ 21:19

Yleistä sivuista

Takku on tee-se-itse mediaprojekti, joka sanojen voimalla haluaa rohkaista meitä tavallisia ihmisiä välittömään, puolue-, ammattiliitto- ja järjestötoiminnasta riippumattomaan kapinaan (itse)tuhoisaa (epä)todellisuutta vastaan... Lue lisää

Miten osallistua

Takun toiminta perustuu käyttäjien lähettämään sisältöön. Kuka tahansa voi osallistua sisällön tuottamiseen ilman käyttäjäksi rekisteröitymistä... Lue lisää

Käyttäjiä paikalla

Vieraita sivustolla: 14

Uutta

Artikkeleita


Kommentteja 4 päivää


Kirjasto 7 päivää

Ei uutuuksia kirjastossa

Linkit 7 päivää

Ei uusia linkkejä

Wiki 14 päivää

Ei mitään uutta

Tapahtumat

Ei tulevia tapahtumia

Miete

Historically, revolutions are bloody, oh yes they are. They have never had a bloodless revolution. Or a non-violent revolution. That don't happen even in Hollywood. You don't have a revolution in which you love your enemy. And you don't have a revolution in which you are begging the system of exploitation to integrate you into it. Revolutions overturn systems. Revolutions destroy systems.
Malcolm X
Speech @ King Solomon Baptist Church, Detroit, Michigan  (April 12, 1964)

Oma tunnukseni





Rekisteröidy uutena käyttäjänä
Unohtuiko salasana?

-


Mediakeskus


Uutisia ja ajankohtaista maailmalta

15M Suomi

15M Suomi

Vallattomia ääniä Tampereen kaduilta banneri

Vallattomia ääniä Tampereen kaduilta -feed

JKLDiy

fifi

Hyökyaalto

Vallankumouksen hedelmiä

Väärinajattelija

Wikikko

Mustan Kanin Kolo

Hirvitalo

Vastavirta