Poliisi hääti Stora Ensoa vastaan protestoineet kumiluodeilla Brasiliassa (YLE)
Uutiset | tiistai, 4.03. 2008 @ 23:47
Katselukertoja: 608
Avainsanat: metsäteollisuus stora enso mielenosoitus via campesina poliisi tarumã brasilia
Brasilian poliisi on häätänyt liki tuhat metsäyhtiö Stora Ensoa vastaan mieltään osoittanutta ihmistä kiistellyltä metsäviljelmältä. Brasilialaisen Agencia Estado -uutistoimiston mukaan poliisi käytti protestoijien häätämiseen kumiluoteja.

Noin 900 mielenosoittajaa tunkeutui tiistaina Stora Enson metsäviljelmälle eteläisessä Rio Grande do Sulin osavaltiossa. Mielenosoittajien mukaan yhtiö on toiminut vastoin Brasilian lakia, joka kieltää ulkomaisia yrityksiä omistamasta maata 150 kilometrin säteellä maan rajoista.
Stora Enson 2 100 hehtaarin tila sijaitsee lähellä Uruguayn rajaa. Tilalla kasvatetaan puita selluntuotantoa varten.
Mielenosoittajat katkoivat tilalle tunkeuduttaan jonkin verran siellä kasvatettuja puita ja korvasivat ne paikalliseen alkuperäiskasvillisuuteen kuuluvilla puuntaimilla.
Stora Enson Brasilian edustaja sanoo yhtiön tietävän laista ja viljelmälle on haettu poikkeuslupaa. Nykyään maan omistaa brasilialaisyritys. Mielenosoittajien mukaan Stora Enso vain kiertää lakia brasilialaisyrityksen avulla.
Via Campesina -järjestöön kuuluvat mielenosoittajat edustavat köyhiä maanviljelijöitä. Järjestö teki myös viime vuonna samanlaisia mielenilmauksia Stora Ensoa ja muita metsäyhtiöitä vastaan. Järjestön mukaan metsäyhtiöiden toiminta vahingoittaa Brasilian ympäristöä.
---
Kansalaisjärjestö valtasi Stora Enson istutusmetsän Brasiliassa (HS)
Noin 900 kansalaisaktivistia valtasi tiistaina metsäyhtiö Stora Enson istutusmetsän Etelä-Brasiliassa.
Via Campesina -järjestön mukaan Stora Enso rikkoo lakia, jonka mukaan ulkomaiset yhtiöt eivät saa omistaa maata raja-alueilla. Noin 2 000 hehtaarin metsä sijaitsee Uruguayn rajan tuntumassa.
"Tämän vihreän autiomaan istuttaminen raja-alueelle on rikos maatamme ja alueen ekosysteemiä vastaan", ilmoitti ryhmä lehdistötiedotteessaan.
Stora Enson Brasilian-yksikön mukaan yhtiö on hakenut poikkeuslupaa toimilleen. He huomauttivat myös, että metsän omistaa tällä hetkellä brasilialaisyritys. Aktivistien mielestä Stora Enso yrittää vain kiertää lakia kulissifirman avulla.
Pohjoismaisista metsäyhtiöistä myös Metsä-Botnia on joutunut hankaluuksiin Etelä-Amerikassa. Sen tehdashanke Uruguayn Fray Bentosissa on ollut argentiinalaisten ympäristönsuojelijoiden hampaissa.














