Antti Rautiainen: Broilerien renessanssi

" Minusta voimme ottaa oppia radikaalilta eläinoikeusliikkeeltä, joka on nykyään varmasti 90-luvulta periytyvän aktivistiliikkeen vähiten järjestelmään integroiduin ja haltuunotetuin osa. Haltuunoton voi välttää käyttämällä toimintatapoja, ja esittämällä vaatimuksia joita yksikään poliittinen nuorisojärjestö ei koskaan voi allekirjoittaa. Esimerkiksi kadunvaltauksen teeman ei enää pidä olla ”paremman kaupunkisuunnittelun”, ”elävän kaupunkikulttuurin” tai edes ”pätkätyöläisten oikeuksien” puolesta, vaan valtiota, kapitalismia ja sosiaalidemokraattista konsensusta vastaan. Jokaisen aktion pitää olla edellistä hieman radikaalimpi. "

" Joita yksikään poliittinen nuorisojärjestö ei voi allekirjoittaa "

Tuo voi olla mahdollinen lopputulos monien radikaalien vaatimusten esittämisestä, mutta pitääkö sen olla päämäärä ?
Jossain kevään Voima lehden kirjareferaatissa puhuttiin radikaalin reformin luonteesta. Radikaali reformi on sellainen joka on yhteiskunnallisesti ja taloudellisesti ja teknisesti realistinen toteuttaa -- ja nimensä mukaisesti puuttuu jonkun ongelman syihin vaikka se ei olisikaan aina poliittisesti realistinen. Vaikka vaatimus jonkin radikaalin reformin toteuttamisesta ei menisikään poliittisesti läpi, ehdotukset radikaaleista reformeista voivat pakottaa vallassa olijat paljastamaan he todellisuudessa ovat eri asioista. ***

Esimerkiksi kansalaistulo oikein ymmärrettynä voisi olla tällainen radikaali reformi jos kansalaistulon tarkoituksena pidettäisiin niin hyvän perustoimeentulon luomista, että kunnollisen toimeentulon takaamista työllistämisen kautta ei voitaisi enää käyttää tekosyynä jonkin kansantaloudellisesti tappiollisen tuotannon tukemiseen. Nyt esim. vihreiden esittämä aivan liiian pienen kansalaistulon tarkoituksena on vain sosiaaliturvajärjestelmän aukkojen paikkaamiseen eikä tällainen kansalaistulo voi olla mikään vaihtoehto kalliille tukiaisin ja talouskasvun kautta harjoitetulle työllistämispolitiikalle.

Radikaalina reformina ymmärrettynä kansalaistulon tulee olla myös rahoitettavissa työllistämis- ja tuotanto tukia sekä mm. lakkauttamalla kaikki ansiosidonnainen sosiaaliturva, poistamalla lapsilisien porrastus lapsimäärän mukaan sekä asetettava yläraja sossusta rahastukselle ja luopumalla asumistukea suuremmista asumisen tukiaisista.

Jos taas kansalaistulon toteutus tehtäisiin riippuvaiseksi verojen korotuksista, tämä olisi pelkkää poliittista huutokauppaa ja perustuisi oletukseen rajattomasta ylimääräisestä varallisuudesta jota voidaan jakaa uudelleen kaikille tarvitseville.

Nyt tämä kaikki kuulostaa kovin reformistiselta. Kuitenkin jo pelkkä vaatimus ilman verojen korotuksia toteutettavasta 1000 -1500 euron kansalaistulosta voisi olla taloudellisesti realistinen -- ja ennenkaikkea paljastaa sen ketkä kaikki ja mistä syistä vastustavat tällaista reformia. Parhaimmillaan vaatimukset radikaaleista reformeista voivat paljastaa jotain hyvin olennaista yhteiskunnan valtarakenteista verrattuna vain maksimalistisiin ja kapitalismissa toteutuskelvottomiin vaatimuksiin. Esim. vaatimus kunnollisesta kansalaistulosta yhdistettynä kaikenkansantaloudellisesti kannattamattoman tuotannon saneeraamiseen voisi paljastaa sen ketkä kaikki kuuluvat talouskasvulobbyyn.

Monien nuorten sossuuntuminen ei perustu yksin opportunismiin ja vallan viehätykseen, vaan sossuus on pikemminkin syndrooma mihin usein ajaudutaan demokratian ja tasa-arvon periaatteiden johdonmukaisen soveltamisen kautta.
Esim:
Helsingin asteittainen täyteen rakentaminen pakko alueliitoksineen ja viher- sekä virkistysalueiden nakertamisineen ei ole mikään pelkkä rakentajien lobbyn olemassaolon seuraus, vaan jokainen kunnon sossu on myös aidosti huolissaan etenkin kaikista lapsiperheistä jotka eivät voi asua Helsingissä yhtä halvalla kuin muualla maassa vaikka kovin haluaisivat: Siispä "lapsiperheiden asumisoikeuden turvaamiseksi" on kaavoitettava entistä enemmän alueita asuinrakentamiseen ja tarvittaessa demokraattisesti yhdistettävä pääkaupunkiseudun kunnat jotta liikaa lisärakentamista omilla alueillaan vastustavat kunnat eivät voisi estää "pääkaupunkiseudun kehittämistä".
***

Kansalaistulo ja loputon aikaisemmin rakentamattomien alueiden rakentaminen ovat esimerkkejä asioista joissa politiikassa toimivat joutuvat tekemään valintoja joissa valittavana eivät ole kapitalismi ja ei kapitalismi, vaan se keiden edut ja mitkä asiat ovat tärkeimpiä valintatilanteissa joissa kustannuksia ei voida siirtää yksin kapitalistien kannettaviksi edes teoriassa.

Monet näistä samoista usein "ikävistä" valinnoista olisivat edessä myös ilman kapitalismia ja monen radikaalin sisällä asuu pieni sossu joka tekisi sosialismissakin rakentamisen tai kansalaistulon suhteen samankaltaisia valintoja kuin nyt on tehty: Kunnollinen kansalaistulo tai täyteenrakentamisen rajoittaminen johtaisivat sosialismissakin siihen, että aina joukko myös pieniä tavallisia ihmisiä joutuisi kärsimään. Tai ainakin näin voidaan politiikassa aina ehdottoman tasa-arvon ideaaliin vedoten tehokkaasti todistella enemmistölle. ***

Monien radikaalien reformien toteuttamisen esteenä ei ole se, että nämä reformit olisivat mahdottomia "kapitalismissa, vaan se että liian moni muukin kuin kapitalistit tai rikkaat hyötyvät vallitsevan politiikan harjoittamisesta. Kaikkein paras esimerkki tästä on Tobinin vero mikä ei ensinkään ole mikään radikaali reformi vaan yritys tehostaa nykyistä talouskasvun tukemista tekemällä valtioiden harjoittanasta inflaatiolla elvytttämisestä entistä riskittömämpää.

Tobinin veron tarkoituksena on hillitä ostovoimaltaan heikkojen valuuttojen vaihtokursseja romauttavaan valuuttakeinotteluun, jotta eri valtiot voisivat rauhassa valuuttakeinottelijoilta elvyttää talouksiaan ja vientiään rahamäärää lisäämällä.

Radikaali reformi rahamarkkinoiden osalta olisi aivan päinvastainen kuin Tobinin vero kuten esim vain inflaation heikentämien ja kiinteällä säännöstellyllä valuuttakurssilla suojeltujen valuuttojen ostoon kohdistuva vero.
Vielä radikaalimpaa olisi sallia valtioiden kuravaluuttojen kanssa kilpailevat ja rahamäärän kasvua rajoittavat yksityiset -- esim. kultakantaan perustuvat valuutat. Tietysti tällaiset talouskasvua vähentävät reformit ovat hyvin epätodennäköisiä "kapitalismissa, mutta kuitenkin juuri siksi, että kierrossa olevan rahamäärän kasvattamisella luodusta ylimääräisestä talouskasvusta hyötyvät lyhyellä aikavälillä paljon useammat kuin vain luottorahojaan reaaliomaisuuteen sijoittelevat kapitalistit.

Tämä sama ongelma rahajärjestelmästä ja rahan määrästä olisi olemassa myös sosialismissa -- ja sosialismissa lähes jokaisen radikaalin sisällä asuva pieni sossu sanoisi, että mahdollisimman monen proletaarin työllisyys ja hyvinvointi lyhyellä tähtäimellä rahamäärän kasvattamisen kautta -- on tärkeämpi asia kuin jotkut joidenkin rahaa itselleen patjojen alle hamstraavien uuskapitalistien rahojen arvon kasvaminen rahan niukkuuden aiheuttaman hintojen laskun seurauksena.

Tosiasialliset seuraukset rahamäärän kasvattamisesta sosialismissa olisvat kuitenkin hyvin samantapaisia kuin "kapitalismissakin ja johtaisivat mm. ylimääräiseen kysyntään ja -resurssien kulutukseen sekä vähemmän reaaliomaisuutta omistavien köyhtymiseen. ***

Mutta jos kapitalismin kumoamisen lisäksi hävitettäisiin koko sivilisaatio ja sen mukana kaikki raha, omaisuus ja kaikki pysyvät asumukset -- ja kaikki eläisivät yltäkylläisyydessä vain keräillessään itselleen erilaisia luonnon antimia kuten puista lähes suoraan suuhun tippuvia hedelmiä -- niin sitten kaikista edelläkuvatunlaisista myös sosialistiseen sossuiluun liittyvistä ongelmista päästäisiin kerralla ?

Jos ensin oletetaan että mikään aikaisempi reaalisosialismi tai reaalikommunismi ei olekkaan ollut mitään oikeaa kommunismia tai sosialismia vaan puoluebyrokratioiden epädemokraattista harvainvaltaa -- niin halutunlaisen uudenlaisen sosialismin toimivuutta ei voida tietää tai testata ennen tällaiseen sosialismiin siirtymistä. Primitivismin toimivuuden testaaminen veisi todennäköisesti vielä kauemmin koska koko sivilisaation hävittäminen kestää kauemmin kuin pelkkä sosialismiin tai anarkokommunismiin siirtyminen. ***

Vaatimukset radikaaleista reformeista voivat kuitenkin myös poistaa mahdollisen esteen erilaisten utopioiden toimivuuden testaamiselta:

Vaikka jotkut ovat ehdottaneet primitivisteille muuttamista jonnekkin Adamantiinien saarille, niin tällainen ehdotus ei ole minkään radikaalin reformin vaatimista. Radikaali reformi olisi sallia erilaisten ( utooppisten ) ideologioiden kannattajien perustaa omia täysin itsenäisiä yhteisöjään ja jopa omia kaupunkejaan tai piraattivaltioitaan, joissa näiden utopioiden toimivuutta voitaisiin testata pienemmässä mittakaavassa ennen esim. koko maailman muuttamista joksikin monokulttuuriseksi onnelaksi.

Tietysti monet pitäisivät tämänkaltaisten ehdotusten toteuttamista epädemokraattisina epä tasa-arvoisina, kuitenkin lopulta yleiseen vallankumoukseen johtavina, erillaisten lahkojen valtaa kasvattavina, EU-direktiivien vastaisina, kansakunnan moraalisen yhtenäisyyden vaarantavina jne. Ja lopultahan kaikki alkaisivat muissakin maissa vaatimaan itselleen omia yhteisöjään ja piraattivaltioitaan,,,ja mitä mieltä kaikki separatistisista vaatimuksista kärsivät kiinalaisetkin olisivat tällaisesta,,,.

Mutta tällaiset vaatimukset olisivatkin radikaalin ja tosiasiallisesti toteuttamiskelpoisen reformin vaatimista -- eikä tällaisten reformien tarvitse olla poliittisesti realistisia minkäänlaisilla nykyisillä poliittisilla valtasuhteilla mitattuna. Radikaalien reformien esittämisen tavoitteeksi riittää pelkkä vallassa olevien pakottaminen paljastamaan todelliset vaikutimensa, perustelemaan politiikkaansa muutoinkin kuin pelkillä tekosyillä -- ja tekemään kompromisseja reformien vaatijoiden kanssa -- tai luopumaan vallastaan.

[ Vastaa tähän | # ]