Luo tunnus!
Kirjaudu
sunnuntai, 12.02. 2012 @ 00:34
 
Lisää Facebook-sivustolle

Antti Rautiainen: Broilerien renessanssi

http://anttirautiainen.livejournal.com/20916.html

Kirjoitus julkaistu aiemmin Kapinatyöläisessä #38 sekä Nuorisotutkimusverkoston verkkojulkaisussa "Prekaariruoska? Portfoliopolvi, perustulo ja kansalaistoiminta".

Nuorten äänestysaktiivisuus on kasvussa. Monen puolueen nuorisojärjestö on onnistunut pysäyttämään jäsenmääränsä laskun, muutamalla se on jopa nousussa. Miksi ilomme nuorison välinpitämättömyydestä puoluepolitiikkaa kohtaan osoittautui ennenaikaiseksi? Mikä on vikana nuorisossa, kun se edelleen lähtee tallaamaan pitkin vuosikymmeniä sitten umpikujiksi osoittautuneita polkuja?


Nuorison syytteleminen olisi toki naurettavaa, pikemminkin ulkoparlamentaaristen toimijoiden olisi syytä katsoa peiliin. Toimintatavoissamme on oltava jotain vikaa, jos ne eivät 2000-luvulla pysty enää tarjoamaan nuorille samanlaista positiivista vaihtoehtoa edustuksellisen demokratian mädännäisyydelle kuin 90-luvulla. Vaikka viime vuosikymmenen radikaalin ruohonjuuritason aktivismin aalto oli kertaluokkaa pienempi kuin kolme vuosikymmentä aikaisemmin, on 90-lukulaisen vapaudenhenkisen "uuden 60-luvun" nyt korvannut 2000-lukulainen "uusi 70-luku", puoluepolitikoinnin ja opportunismin aika. Ja joka toinen vasemmistoliiton ja vihreiden nuorisojärjestöjen aktiivi tuntuu olevan tuttu kasvo 90-luvun tai tämän vuosikymmenen ensimmäisten vuosien aktivistipiireistä.

Poliittisesti riippumattoman toiminnan alennustilaan on varmasti enemmän kuin yksi syy. Vaikka puolueiden nuorisojärjestöt olivat aika lailla ulalla koko 90-luvun ajan, oli ennenaikaista kuvitella, että ne olivat ajautuneet sivuraiteille ikuisesti. Jo jäsenmäärään nähden suhteettoman suuret, ja jäsenrekisterien väärentämisen avulla siitäkin paisutetut valtiontuet osoittavat, ettei valtiovalta anna noin tärkeän instituution vain kuolla kupsahtaa. Puolueiden nuorisojärjestöillä on myös tarjolla jotain sellaista, jota ulkoparlamentaarisella toiminnalla ei juurikaan ole - juonitteluja, selkään puukotusta, lyhyesti sanottuna VALTAA - jotain mikä vetoaa ihmisen alkeellisimpiin vietteihin. Näihin järjestöihin hakeutuu kunnianhimoisia ja päämäärätietoisia ihmisiä, jotka kyllä oppivat virheistään, jos poliittisesti riippumattomat kansalaistoimijat eivät jatkuvasti pysy askeleen verran edellä.

Ylikansallisten yhtiöiden boikotointi, älä osta mitään-päivä, kadun- ja jopa symboliset talonvaltaukset olivat kaikki toimintatapoja, jotka joskus tuntuivat uusilta tai radikaaleilta, mutta eivät enää järkytä ketään, ja siksi kelpaavat nykyään puolueiden nuorisojärjestöjen keinovalikoimaan. Erityisesti "globalisaation vastainen" liike, kuten Attac ja sosiaalifoorumit, auttoivat luomaan siltaa "uuden" ja "vanhan" kansalaisaktivismin välille. Yksi tämän sillanrakentamisen näkyvimmistä tuloksista on Voima-lehti, joka toi yhteen 70-luvun rauhanpuolustajia, 80-luvun kehitysmaa-aktivisteja ja 90-luvun radikaalin ympäristöliikkeen toimijoita. Poliitikoista tuli nopeasti yksi Voiman tärkeimmistä mainostulojen lähteistä, joita ilman se ei voi elää. Pari vuotta Voiman perustamisen jälkeen suurin osa 90-luvun liikkeen perustamasta vaihtoehtomediasta (Muutoksen Kevät, Toimintakalenteri, Megafoni, Vaikuttava tietotoimisto..) oli haudassa, kukapa jaksaisi tehdä tappiollista lehteä tuhannen tai kahden levikillä, kun vaihtoehtona on saada juttunsa kymmeniä tuhansia leviävään ilmaisjakeluun. Ja toki Voimalla on osuutensa monien asioiden tuomisesta valtavirtaan, mutta on asioita joita ei voi esittää valtavirran ehdoilla, ja jotka eivät siis kerta kaikkiaan sovi Voiman konseptiin. Tobinin vero ja reilu kauppa uppoavat, mutta kapitalismin tuhoaminen tai laittomaan suoraan toimintaan kannustaminen ei. Uuden vuosikymmenen henki tuli parhaiten esiin poliittisten nuorisojärjestöjen yhteistoimin ennen viime eduskuntavaaleja julkaisemasta liitteestä, jonka sivuilla opportunistit Kokoomusnuorista SKP:n nuorisojärjestöön olivat kaikki sulassa sovussa - mutta puoluepolitiikan vaihtoehdot eivät kuvaan sovi.

Pelkkä valittaminen vastustajien tiedostetusta tai tiedostamattomasta oveluudesta on mielekästä vain, jos haluamme jatkossakin olla häviäjiä. Totuus on, että anarkismin näennäinen suosio kansalaistoimijoiden keskuudessa 90-luvulla oli vain pintakiiltoa. Suurimmalla osalla toimijoista oli silloinkin kaikenlaisia illuusioita esimerkiksi siitä, että esimerkiksi Vasemmistoliitto ja vihreät olisivat jotenkin olennaisesti "lähempänä" meitä, vaikka molemmat puolueet olivat kahden vaalikauden aikana toteuttamassa Euroopan radikaaleimpien joukossa olevia uusliberaaleja uudistuksia Suomessa, eivätkä vihreät hallitukseen menemällä onnistuneet estämään edes ydinvoiman lisärakentamista. Vasemmistoliiton eduskuntavaaliehdokas Jessica Suni sanoi joskus olevansa "anarkisti, mutta huono sellainen". Markus Drakea kansanedustajaksi ajaneet Tottelemattomat julistivat, että "meillä ei ole mitään illuusioita parlamentarismin suhteen" - mutta kaikilla jotka kuvittelevat ehdokkuuden, tai edes äänestämisen mahdollisesti vaikuttavan johonkin myönteisesti on varmasti harhaluuloja. Tottelemattomat uhosivat käyttävänsä vihreitä hyväkseen, mutta kukahan lopulta hyötyi ja kenestä? Vihreiden Nuorten ja Opiskelijoiden jäsenmäärä on ainakin viisinkertaistunut siitä, kun Tottelemattomat lähtivät sinne tekemään entrismiään. 90-luvun säälittävästä kerhosta on tullut nopeimmin kasvava ja ehkä dynaamisin puolueen nuorisojärjestö, eikä vähiten Tottelemattomien ansiosta. Suurin osa 90-luvulla poliittisen ulkoparlamentaarisuuden nimiin vannoneista ei ilmeisesti koskaan ymmärtänyt, kuinka tärkeää kansalaistoiminnan uskottavuudelle ja elinvoimalle on sen riippumattomuus puoluepolitiikasta - he olivat tuolloin ruohonjuuritasolla vain muiden vaihtoehtojen puutteesta.

Ulkoparlamentaarista toiminnan kilpailukykyä ei tietysti kohenna, että esimerkiksi mielenosoittamista, lentolehtisten jakamista ja julisteiden liimaamista pidetään Suomessa lähinnä vain teini-ikäisille soveltuvana puuhana. "Aikuiseksi kasvamisen" stereotypioita vastaan pitää taistella, mutta samalla meidän on myös jatkuvasti arvioitava toimintatapojamme uusiksi, vältettävä tylsistymistä ja loppuun palamista. Ainakin minua toiminnan kaavamaisuus tyrmistyttää - näyttää siltä, että polkupyörämielenosoitukset, tukikonsertit ja kadunvaltaukset seuraavat toisiaan vuodesta toiseen samanlaisina. Matkustetaan Belgiaan asti, jotta pääsisi kiipeämään paikallisten kansanedustajien kanssa aidan yli poliisin halaukseen. Vaikka Suomen poliittinen ilmapiiri on lievästi sanottuna etäällä vallankumouksellisesta, ei mielestäni ole mitään hyötyä toiminnasta joka ei vituta, pelota eikä ärsytä ketään vallanpitäjiä. Minusta voimme ottaa oppia radikaalilta eläinoikeusliikkeeltä, joka on nykyään varmasti 90-luvulta periytyvän aktivistiliikkeen vähiten järjestelmään integroiduin ja haltuunotetuin osa. Haltuunoton voi välttää käyttämällä toimintatapoja, ja esittämällä vaatimuksia joita yksikään poliittinen nuorisojärjestö ei koskaan voi allekirjoittaa. Esimerkiksi kadunvaltauksen teeman ei enää pidä olla "paremman kaupunkisuunnittelun" , "elävän kaupunkikulttuurin" tai edes "pätkätyöläisten oikeuksien" puolesta, vaan valtiota, kapitalismia ja sosiaalidemokraattista konsensusta vastaan. Jokaisen aktion pitää olla edellistä hieman radikaalimpi.

En usko paluuseen takaisin 90-luvulle, jolloin poliittisten nuorisojärjestöjen muodostamaa ongelmaa ei yksinkertaisesti ollut - he ovat oppineet virheistään. En usko, että anarkistit Suomessa voivat enää koskaan liittyä yhden asian liikkeisiin tai perustaa niitä, näkemättä vaivaa niiden puoluepoliittisen riippumattomuuden eteen. Taistelu ruohonjuuritason riippumattomuuden puolesta on kuitenkin vaikeaa, esimerkiksi monella pienellä paikkakunnalla ei välttämättä edes riitä poliittisesti riippumattomia toimijoita mielekkään toiminnan pyörittämiseen. Lisäksi anarkistien on kunnioitettava näiden liikkeiden autonomiaa, jos me esimerkiksi junttaisimme järjestöjä taistolaisten tapaan, omaa maailmankatsomustaan määrittelemättömien toimijoiden silmissä me muuttuisimme nopeasti vain yhdeksi häikäilemättömäksi puolueeksi muiden joukossa. En väitä, että anarkistien historia tämän suhteen olisi täysin puhtoinen, 90-luvulla tehtiin hieman surkuhupaisiakin yrityksiä esim. Varusmiesliiton ja SDNL:n (nykyinen Vasemmistonuoret) valtaamiseksi. Itse en lähtenyt näihin yrityksiin mukaan juuri anarkistien maineen säilyttämisen vuoksi, vaikka en kyllä nipottaisi jos joku löytäisi Vasemmistonuorten (erillisen säätiön valvomalle) miljoonaomaisuudelle nykyistä parempaakin käyttöä.

Uusien toimintatapojen etsimisen ja vanhojen uudelleenarvioimisen lisäksi voimme taistella poliittisten nuorisojärjestöjen kasvavaa valtaa vastaan oikeastaan vain levittämällä esimerkkeihin nojautuvaa tietoa siitä, miten puoluepolitiikka aina rappeuttaa ruohonjuuritason vastarinnan. Yksi puolueiden nuorisojärjestöjen vetonaula on varmaankin myös niiden perinteet ja pitkäjänteisyys. Myös meidän olisi pyrittävä siihen, ettei edellisen kampanjan loputtua uutta pidä aloittaa nollasta, puoluepoliittisesti riippumattomalle kansalaistoiminnalle on luotava pidempiaikaista infrastruktuuria. On myös totuttauduttava siihen, että ulkoparlamentaarinen toiminta saavuttaa huomattavia tuloksia vain yhteiskunnallisten mullistusten aikoina - mutta vaikeat ajat erottelevat jyvät akanoista.

1 kommentti(a)

Allaolevista kommenteista on vastuussa vain niiden kirjoittaja. Sivusto ei ole vastuussa niistä.
Radikaalit reformit valtarakenteiden paljastajina
Panarkiax, torstai, 6.03. 2008 @ 03:37
" Minusta voimme ottaa oppia radikaalilta eläinoikeusliikkeeltä, joka on nykyään varmasti 90-luvulta periytyvän aktivistiliikkeen vähiten järjestelmään integroiduin ja haltuunotetuin osa. Haltuunoton voi välttää käyttämällä toimintatapoja, ja esittämällä vaatimuksia joita yksikään poliittinen nuorisojärjestö ei koskaan voi allekirjoittaa. Esimerkiksi kadunvaltauksen teeman ei enää pidä olla ”paremman kaupunkisuunnittelun”, ”elävän kaupunkikulttuurin” tai edes ”pätkätyöläisten oikeuksien” puolesta, vaan valtiota, kapitalismia ja sosiaalidemokraattista konsensusta vastaan. Jokaisen aktion pitää olla edellistä hieman radikaalimpi. "

" Joita yksikään poliittinen nuorisojärjestö ei voi allekirjoittaa "

Tuo voi olla mahdollinen lopputulos monien radikaalien vaatimusten esittämisestä, mutta pitääkö sen olla päämäärä ?
Jossain kevään Voima lehden kirjareferaatissa puhuttiin radikaalin reformin luonteesta. Radikaali reformi on sellainen joka on yhteiskunnallisesti ja taloudellisesti ja teknisesti realistinen toteuttaa -- ja nimensä mukaisesti puuttuu jonkun ongelman syihin vaikka se ei olisikaan aina poliittisesti realistinen. Vaikka vaatimus jonkin radikaalin reformin toteuttamisesta ei menisikään poliittisesti läpi, ehdotukset radikaaleista reformeista voivat pakottaa vallassa olijat paljastamaan he todellisuudessa ovat eri asioista. ***

Esimerkiksi kansalaistulo oikein ymmärrettynä voisi olla tällainen radikaali reformi jos kansalaistulon tarkoituksena pidettäisiin niin hyvän perustoimeentulon luomista, että kunnollisen toimeentulon takaamista työllistämisen kautta ei voitaisi enää käyttää tekosyynä jonkin kansantaloudellisesti tappiollisen tuotannon tukemiseen. Nyt esim. vihreiden esittämä aivan liiian pienen kansalaistulon tarkoituksena on vain sosiaaliturvajärjestelmän aukkojen paikkaamiseen eikä tällainen kansalaistulo voi olla mikään vaihtoehto kalliille tukiaisin ja talouskasvun kautta harjoitetulle työllistämispolitiikalle.

Radikaalina reformina ymmärrettynä kansalaistulon tulee olla myös rahoitettavissa työllistämis- ja tuotanto tukia sekä mm. lakkauttamalla kaikki ansiosidonnainen sosiaaliturva, poistamalla lapsilisien porrastus lapsimäärän mukaan sekä asetettava yläraja sossusta rahastukselle ja luopumalla asumistukea suuremmista asumisen tukiaisista.

Jos taas kansalaistulon toteutus tehtäisiin riippuvaiseksi verojen korotuksista, tämä olisi pelkkää poliittista huutokauppaa ja perustuisi oletukseen rajattomasta ylimääräisestä varallisuudesta jota voidaan jakaa uudelleen kaikille tarvitseville.

Nyt tämä kaikki kuulostaa kovin reformistiselta. Kuitenkin jo pelkkä vaatimus ilman verojen korotuksia toteutettavasta 1000 -1500 euron kansalaistulosta voisi olla taloudellisesti realistinen -- ja ennenkaikkea paljastaa sen ketkä kaikki ja mistä syistä vastustavat tällaista reformia. Parhaimmillaan vaatimukset radikaaleista reformeista voivat paljastaa jotain hyvin olennaista yhteiskunnan valtarakenteista verrattuna vain maksimalistisiin ja kapitalismissa toteutuskelvottomiin vaatimuksiin. Esim. vaatimus kunnollisesta kansalaistulosta yhdistettynä kaikenkansantaloudellisesti kannattamattoman tuotannon saneeraamiseen voisi paljastaa sen ketkä kaikki kuuluvat talouskasvulobbyyn.

Monien nuorten sossuuntuminen ei perustu yksin opportunismiin ja vallan viehätykseen, vaan sossuus on pikemminkin syndrooma mihin usein ajaudutaan demokratian ja tasa-arvon periaatteiden johdonmukaisen soveltamisen kautta.
Esim:
Helsingin asteittainen täyteen rakentaminen pakko alueliitoksineen ja viher- sekä virkistysalueiden nakertamisineen ei ole mikään pelkkä rakentajien lobbyn olemassaolon seuraus, vaan jokainen kunnon sossu on myös aidosti huolissaan etenkin kaikista lapsiperheistä jotka eivät voi asua Helsingissä yhtä halvalla kuin muualla maassa vaikka kovin haluaisivat: Siispä "lapsiperheiden asumisoikeuden turvaamiseksi" on kaavoitettava entistä enemmän alueita asuinrakentamiseen ja tarvittaessa demokraattisesti yhdistettävä pääkaupunkiseudun kunnat jotta liikaa lisärakentamista omilla alueillaan vastustavat kunnat eivät voisi estää "pääkaupunkiseudun kehittämistä".
***

Kansalaistulo ja loputon aikaisemmin rakentamattomien alueiden rakentaminen ovat esimerkkejä asioista joissa politiikassa toimivat joutuvat tekemään valintoja joissa valittavana eivät ole kapitalismi ja ei kapitalismi, vaan se keiden edut ja mitkä asiat ovat tärkeimpiä valintatilanteissa joissa kustannuksia ei voida siirtää yksin kapitalistien kannettaviksi edes teoriassa.

Monet näistä samoista usein "ikävistä" valinnoista olisivat edessä myös ilman kapitalismia ja monen radikaalin sisällä asuu pieni sossu joka tekisi sosialismissakin rakentamisen tai kansalaistulon suhteen samankaltaisia valintoja kuin nyt on tehty: Kunnollinen kansalaistulo tai täyteenrakentamisen rajoittaminen johtaisivat sosialismissakin siihen, että aina joukko myös pieniä tavallisia ihmisiä joutuisi kärsimään. Tai ainakin näin voidaan politiikassa aina ehdottoman tasa-arvon ideaaliin vedoten tehokkaasti todistella enemmistölle. ***

Monien radikaalien reformien toteuttamisen esteenä ei ole se, että nämä reformit olisivat mahdottomia "kapitalismissa, vaan se että liian moni muukin kuin kapitalistit tai rikkaat hyötyvät vallitsevan politiikan harjoittamisesta. Kaikkein paras esimerkki tästä on Tobinin vero mikä ei ensinkään ole mikään radikaali reformi vaan yritys tehostaa nykyistä talouskasvun tukemista tekemällä valtioiden harjoittanasta inflaatiolla elvytttämisestä entistä riskittömämpää.

Tobinin veron tarkoituksena on hillitä ostovoimaltaan heikkojen valuuttojen vaihtokursseja romauttavaan valuuttakeinotteluun, jotta eri valtiot voisivat rauhassa valuuttakeinottelijoilta elvyttää talouksiaan ja vientiään rahamäärää lisäämällä.

Radikaali reformi rahamarkkinoiden osalta olisi aivan päinvastainen kuin Tobinin vero kuten esim vain inflaation heikentämien ja kiinteällä säännöstellyllä valuuttakurssilla suojeltujen valuuttojen ostoon kohdistuva vero.
Vielä radikaalimpaa olisi sallia valtioiden kuravaluuttojen kanssa kilpailevat ja rahamäärän kasvua rajoittavat yksityiset -- esim. kultakantaan perustuvat valuutat. Tietysti tällaiset talouskasvua vähentävät reformit ovat hyvin epätodennäköisiä "kapitalismissa, mutta kuitenkin juuri siksi, että kierrossa olevan rahamäärän kasvattamisella luodusta ylimääräisestä talouskasvusta hyötyvät lyhyellä aikavälillä paljon useammat kuin vain luottorahojaan reaaliomaisuuteen sijoittelevat kapitalistit.

Tämä sama ongelma rahajärjestelmästä ja rahan määrästä olisi olemassa myös sosialismissa -- ja sosialismissa lähes jokaisen radikaalin sisällä asuva pieni sossu sanoisi, että mahdollisimman monen proletaarin työllisyys ja hyvinvointi lyhyellä tähtäimellä rahamäärän kasvattamisen kautta -- on tärkeämpi asia kuin jotkut joidenkin rahaa itselleen patjojen alle hamstraavien uuskapitalistien rahojen arvon kasvaminen rahan niukkuuden aiheuttaman hintojen laskun seurauksena.

Tosiasialliset seuraukset rahamäärän kasvattamisesta sosialismissa olisvat kuitenkin hyvin samantapaisia kuin "kapitalismissakin ja johtaisivat mm. ylimääräiseen kysyntään ja -resurssien kulutukseen sekä vähemmän reaaliomaisuutta omistavien köyhtymiseen. ***

Mutta jos kapitalismin kumoamisen lisäksi hävitettäisiin koko sivilisaatio ja sen mukana kaikki raha, omaisuus ja kaikki pysyvät asumukset -- ja kaikki eläisivät yltäkylläisyydessä vain keräillessään itselleen erilaisia luonnon antimia kuten puista lähes suoraan suuhun tippuvia hedelmiä -- niin sitten kaikista edelläkuvatunlaisista myös sosialistiseen sossuiluun liittyvistä ongelmista päästäisiin kerralla ?

Jos ensin oletetaan että mikään aikaisempi reaalisosialismi tai reaalikommunismi ei olekkaan ollut mitään oikeaa kommunismia tai sosialismia vaan puoluebyrokratioiden epädemokraattista harvainvaltaa -- niin halutunlaisen uudenlaisen sosialismin toimivuutta ei voida tietää tai testata ennen tällaiseen sosialismiin siirtymistä. Primitivismin toimivuuden testaaminen veisi todennäköisesti vielä kauemmin koska koko sivilisaation hävittäminen kestää kauemmin kuin pelkkä sosialismiin tai anarkokommunismiin siirtyminen. ***

Vaatimukset radikaaleista reformeista voivat kuitenkin myös poistaa mahdollisen esteen erilaisten utopioiden toimivuuden testaamiselta:

Vaikka jotkut ovat ehdottaneet primitivisteille muuttamista jonnekkin Adamantiinien saarille, niin tällainen ehdotus ei ole minkään radikaalin reformin vaatimista. Radikaali reformi olisi sallia erilaisten ( utooppisten ) ideologioiden kannattajien perustaa omia täysin itsenäisiä yhteisöjään ja jopa omia kaupunkejaan tai piraattivaltioitaan, joissa näiden utopioiden toimivuutta voitaisiin testata pienemmässä mittakaavassa ennen esim. koko maailman muuttamista joksikin monokulttuuriseksi onnelaksi.

Tietysti monet pitäisivät tämänkaltaisten ehdotusten toteuttamista epädemokraattisina epä tasa-arvoisina, kuitenkin lopulta yleiseen vallankumoukseen johtavina, erillaisten lahkojen valtaa kasvattavina, EU-direktiivien vastaisina, kansakunnan moraalisen yhtenäisyyden vaarantavina jne. Ja lopultahan kaikki alkaisivat muissakin maissa vaatimaan itselleen omia yhteisöjään ja piraattivaltioitaan,,,ja mitä mieltä kaikki separatistisista vaatimuksista kärsivät kiinalaisetkin olisivat tällaisesta,,,.

Mutta tällaiset vaatimukset olisivatkin radikaalin ja tosiasiallisesti toteuttamiskelpoisen reformin vaatimista -- eikä tällaisten reformien tarvitse olla poliittisesti realistisia minkäänlaisilla nykyisillä poliittisilla valtasuhteilla mitattuna. Radikaalien reformien esittämisen tavoitteeksi riittää pelkkä vallassa olevien pakottaminen paljastamaan todelliset vaikutimensa, perustelemaan politiikkaansa muutoinkin kuin pelkillä tekosyillä -- ja tekemään kompromisseja reformien vaatijoiden kanssa -- tai luopumaan vallastaan.



Yleistä sivuista

Takku on tee-se-itse mediaprojekti, joka sanojen voimalla haluaa rohkaista meitä tavallisia ihmisiä välittömään, puolue-, ammattiliitto- ja järjestötoiminnasta riippumattomaan kapinaan (itse)tuhoisaa (epä)todellisuutta vastaan... Lue lisää

Miten osallistua

Takun toiminta perustuu käyttäjien lähettämään sisältöön. Kuka tahansa voi osallistua sisällön tuottamiseen ilman käyttäjäksi rekisteröitymistä... Lue lisää

Käyttäjiä paikalla

Vieraita sivustolla: 15

Tapahtumat

Pääkalenteri

lauantai 11.02.2012

Miete

Tunnen että hakkaamme päitämme metallikaltereita vasten. Monet päät tulevat murskautumaan, mutta jonain päivänä murskautuu myös kalterit.
Nikos Kazantzakis

Oma tunnukseni





Rekisteröidy uutena käyttäjänä
Unohtuiko salasana?

-


Mediakeskus


Uutisia ja ajankohtaista maailmalta

15M Suomi

15M Suomi

Vallattomia ääniä Tampereen kaduilta banneri

Vallattomia ääniä Tampereen kaduilta -feed

JKLDiy

fifi

Hyökyaalto

Vallankumouksen hedelmiä

Väärinajattelija

Wikikko

Mustan Kanin Kolo

Hirvitalo

Vastavirta