Luo tunnus!
Kirjaudu
lauantai, 11.02. 2012 @ 10:53
 
Lisää Facebook-sivustolle

Natsien ystävänpäivänä Moskovassa puukottama antifasisti toipuu

14. helmikuuta useat HLBT-ryhmät järjestivät ystävänpäivän tempauksen, jonka tarkoituksena oli osoittaa että lesbot, homot, biseksuaalit ja transut rakastuvat siinä missä muutkin, ystävänpäivän ollessa näin myös heidän juhlansa. Monet antifasistit saapuivat myös paikalle osoittamaan tukeaan HLBT-aktivisteille. Tempauksen aikana natsit puukottivat yhtä antifasistia, hivenen erillään muista ollutta RASH-skiniä. Viidestä puukon iskusta yksi osui munuaisiin. Sairaalassa hänet leikattiin heti, ja lääkärit huomasivat kahden iskun osuneen myös suolistoon. Hän sai verenmyrkytyksen ulosteen päädyttyä suoraan kontaktiin kudosten kanssa, ja toinen leikkaus tehtiin välittömästi. Mutta sekään ei riittänyt, vaan parin päivän päästä piti tehdä kolmas leikkaus.
Leikkausten jälkeen hän joutui aluksi liikkumaan tuen avulla, mutta pärjää nyt ilmankin. Hänen peräsuolestaan poistettiin palanen, ja suolisto kytkettiin suoliavannepussiin ulostamista varten. Aluksi tämän piti olla vain pari viikkoa kestänyt väliaikaisratkaisu, mutta vammojen huomattiin olevan niin vakavia, että hän joutuu käyttämään pussia ainakin puoli vuotta. Tämän jälkeen hänelle tehdään uudella leikkauksella uusi peräsuoli.

Viime viikolla hänet päästettiin kotiin sairaalasta. Puolen vuoden avannepussit maksavat noin 40 000 ruplaa (1100 euroa), mutta rahat siihen on jo kasassa. Tällä hetkellä ei ole tarvetta muulle tuelle.

Kiitämme kaikki niitä jotka tukivat meitä rahallisesti ja muilla tavoin. Se mitä toverillemme tapahtui saattaa tapahtua kenelle tahansa meistä koska tahansa. Tällä kertaa onnistuimme keräämään paljon enemmän rahaa nopeammin kuin olisimme voineet odottaa, mutta ei ole syytä uskoa että pystyisimme aina keräämään varoja näin onnistuneesti.

Paikallisesti kerätyn 40 000 ruplan lisäksi saimme internetin kautta lahjoituksina 35 000 ruplaa (1000 euroa). Näitä rahoja ei tarvita lääkärilaskuihin, joten saatamme palauttaa yli 10 dollarin lahjoitukset (pienempien summien kanssa raha menisi vaihtopalkkioihin). Jäljelle jääneet rahat säilyvät Moskovan Anarkistisella Mustalla Ristillä ja ne käytetään vankien puolustus- ja tukikuluihin, kuten lääkärilaskujen maksamiseen ja pakettien lähettämiseen.

Kiitos kaikille jotka annoitte tukeanne!
Solidaarisuus on aseemme!

AMR-Moskova
http://www.avtonom.org/abc
http://www.myspace.com/abcmsc

Lähde: http://www.avtonom.org/index.php?nid=1623

0 kommentti(a)

Yleistä sivuista

Takku on tee-se-itse mediaprojekti, joka sanojen voimalla haluaa rohkaista meitä tavallisia ihmisiä välittömään, puolue-, ammattiliitto- ja järjestötoiminnasta riippumattomaan kapinaan (itse)tuhoisaa (epä)todellisuutta vastaan... Lue lisää

Miten osallistua

Takun toiminta perustuu käyttäjien lähettämään sisältöön. Kuka tahansa voi osallistua sisällön tuottamiseen ilman käyttäjäksi rekisteröitymistä... Lue lisää

Käyttäjiä paikalla

Vieraita sivustolla: 17

Tapahtumat

Pääkalenteri

lauantai 11.02.2012

Miete

This is what is not normally said to you, this is what you never read in newspapers, this is what is not written in books, this is what school jealously keeps quiet about, because this is the secret of life: never, ever seperate thought from action, the things we know, the things we understand, from the things we do...
Alfredo M. Bonanno
The Anarchist Tension 

Oma tunnukseni





Rekisteröidy uutena käyttäjänä
Unohtuiko salasana?

-


Mediakeskus


Uutisia ja ajankohtaista maailmalta

15M Suomi

15M Suomi

Vallattomia ääniä Tampereen kaduilta banneri

Vallattomia ääniä Tampereen kaduilta -feed

JKLDiy

fifi

Hyökyaalto

Vallankumouksen hedelmiä

Väärinajattelija

Wikikko

Mustan Kanin Kolo

Hirvitalo

Vastavirta