Luo tunnus!
Kirjaudu
lauantai, 11.02. 2012 @ 12:15
 
Lisää Facebook-sivustolle

Sea Shepherd otti yhteen Japanin valastuslaivaston kanssa

Härskiintynyt voi "väkivallattoman kemiallisen sodankäynnin" aseena

Haastattelussa laivalla mukana oleva aktivisti

3.3.2008 - Moottorialus Steve Irwinin kannella Eteläisellä jäämerellä --- Sea Shepherdin aluksen Steve Irwinin miehistö otti yhteen japanilaisen tehdaslaiva Nisshin Marun kanssa tänään aamulla kahdeksan ja kymmenen välillä paikallista aikaa. Nisshin Maru ei ole riittävän nopea paetakseen Steve Irwiniä. 12 tunnin takaa-ajon jälkeen Sea Shepherdin alus kuroi välimatkan kiinni ja siirtyi Nisshin Marun rinnalle. Miehistö lähetti valastusalukselle päiväkausia kestävän löyhkän heittämällä sinne kolmisenkymmentä pulloa härskiintynyttä voita. Nisshin Marun kannelle heitettiin myös liukasta kemikaalia sisältäviä paketteja. Tämä tekee valaiden auki leikkaamisesta hyvin vaikeaa. Vesi tekee aineesta entistä liukkaampaa, joten sitä on vaikea pestä pois kansilta.
"Tätä voisi kai kutsua väkivallattomaksi kemialliseksi sodankäynniksi," sanoi kapteeni Paul Watson. "Me käytämme vain orgaanisia, myrkyttömiä materiaaleja jotka on varta vasten suunniteltu häiritsemään ja estämään laittomia valastusoperaatioita." Neljä aseistettua Japanin rannikkovartioston virkailijaa, jotka saattoi selkeästi tunnistaa univormuistaan, kuvasivat yhteenoton videolle (ks. videokuvaa YLE:n Areenasta).

Nisshin Marun kapteeni esitti kerta toisensa jälkeen videonauhaa, jossa nainen sanoo "varoitus, varoitus, tämä on Nisshin Marun kapteeni. Lopettakaa tihutyönne heti. Jos uskallatte nousta tämän aluksen kannelle, teidät otetaan kiinni ja pidätetään Japanin lain mukaan laittomasta tunkeutumisesta."

Kapteeni Paul Watson otti radiolla yhteyttä Nisshin Maruun kertoakseen ettei sillä ollut mitään oikeutta toimia Australian Etelänapamantereen alueella. Kapteeni Watson määräsi japanilaista kapteenia keskeyttämään kaiken valastustoiminnan ja noudattamaan Australian liittovaltion tuomioistuimien määräystä joka kieltää Japanin valastuslaivastoa tappamasta valaita Australian Etelänapamantereen alueen vesillä.

Yhteenoton sijainti oli 63 astetta 17 minuuttia eteläistä leveyttä ja 126 astetta ja 20 minuuttia itäistä pituutta. Tämä on hieman alle 300km Banzaren rannikolta, Australian yksinomaisella talousvyöhykkeellä. Steve Irwin on vetäytynyt puolen mailin päähän Nisshin Marun styyrpuurin puolelle. "Lähempänä ei voi olla, kun siellä haisee niin pahalta," sanoi Todd Emko, 32, New York Citystä.

Yhtäkään valasta ei ole tapettu sen jälkeen kun Sea Shepherdin alus Steve Irwin palasi hätyyttelemään Japanin valastuslaivastoa Australian Valaansuojelualueelle. "He eivät täytä kiintiötään tänä vuonna, se on varmaa," sanoi Jeff Hanson, 35, Länsi-Australian Fremantlesta. "Itse asiassa en usko että he pääsevät edes puoleen kiintiöstään." Kaiken kaikkiaan Sea Shepherd Conservation Society on ollut ajamassa alas japanilaisten laittomia valastusoperaatioita yli neljän ja puolen viikon ajan.


Nottinghamilaisen aktivistin haastattelu Sea Shepherdillä Eteläisellä jäämerellä

Dan on nottinghamilainen aktivisti joka on liittynyt Sea Shepherdin aluksen Steve Irwinin miehistöön yrityksessä pysäyttää japanilaisten laiton valastus lähellä Etelänapamannerta. Migalooksi nimetty operaatio alkoi viime joulukuussa, ja tankattuaan aluksensa uudelleen Melbournessa viime kuussa on Sea Shepherdin joukko jälleen merillä. He ovat onnistuneet pääsemään valastuslaivaston jäljille ja ovat ajaneet kiihkeästi takaa sen tärkeintä alusta, Yushin Maru No.2:ta menneen viikon ajan. Yhden miehistön jäsenen mukaan "sää on kylmenemässä ja pimeä aika pitenee. Etelämantereen talvi vaanii jo lähellä. Meret käyvät ankarammiksi ja joudumme myrskyihin." Tavoitimme Danin satelliittipuhelimella ja kysyimme hänen seikkailuistaan...

Haastattelu 28.2.2008

Q: Haloo?

Dan: Miten menee?

Q: Ihan hyvin, miten sulla?

Dan: Hyvin, kamu.

Q: Ja sinä kun luulit että selviäisit antamatta meille haastattelua? :-) (Dan lähti merille odotettua aikaisemmin)

Dan: Tiesin että saisitte mut lopulta kiinni...

Q: No, miten siellä siis menee?

Dan: Olen ihan kunnossa. Olemme juuri keskellä Eteläistä jäämerta. Mahtavassa myrskyssä tällä hetkellä, tavarat lentelevät ympäriinsä...

Q: Luin jotain että meret ovat tosi epämääräisiä, välillä on aurinkoista ja sitten myrskyä ja sellasta...

Dan: Joo siis täällä on jotain neljämetrisiä aaltoja enkä tiedä mikä tuulen nopeus on...

Q: Mutta tosiaan selviydyt siellä?

Dan: Emme tosiaan osanneet odottaa mitään näin pahaa, ainakaan säätiedotusten perusteella. Mutta täällä ollaan...

Q: Voisitko vähän kertoa mitä te siellä nyt teette?

Dan: Juuri nyt ajamme takaa Japanin valastuslaivastoa ympäri Etelämantereen rannikkoa. Yritämme saada heidät kiinni ja pysäyttää. Ajamalla heitä jatkuvasti takaa toivomme heikentävän heidän mahdollisuuksiaan valastaa. [...] He eivät taatusti valasta tällä säällä. Viime päivien aikana he eivät ole tappaneet ainuttakaan valasta.

Q: Olette olleet takaa-ajossa jo monta päivää. Onko loppua näkyvissä? Kuinka kauan tämä jatkuu?

Dan: No siis säästä ja muusta riippuen me aiomme jatkaa kunnes polttoaine loppuu. Reilut pari viikkoa siis ekhä vielä, jonka jälkeen valastuskauden pitäisikin olla jo lopussa. Meidän on tarkoitus lähteä samaan aikaan valastuslaivaston kanssa.

Q: Mikä on duunisi laivalla?

Dan: Kaikilla on tietty oma roolinsa laivalla. Minä vastaan kansiosastosta. Vastaan myös laivan kaikista siivoushommista, pidän huolen siitä että vessat on siistit. Katson myös kannella olevan tarpeiston perään, kuten nosturi ja ankkurit. Lisäksi vastaan kumiveneistä joita käytämme iskuissamme. Varmistan että ne ovat hyvässä toimintakunnossa ja treenaan ihmisiä käyttämään niitä. Siinä siis mun duuni. Meillä on navigaattoreita, kokkeja keittiössä, väkeä konehuoneessa pitämässä huolen siitä että vääntöä riittää, sekä viestintävirkailija joka pitää meidät yhteyksissä sähköpostin jne. kautta, paljon eri töitä.

Q: Miksi päätit liittyä ennemmin Sea Shepherdiin kuin johonkin muuhun järjestöön, esimerkiksi Greenpeaceen?

Dan: Sea Sheperd kiinnostaa minua suoran toiminnan vuoksi. Me emme protestoi lainkaan. Me oikeasti yritämme fyysisesti pysäyttää [valastuslaivaston]. Pelkkä protestointi ei tosiaan kiinnosta, se on jo nähty... Minä haluan pelastaa merten [eläimiä] ja lopettaa valastuksen lopullisesti. Sea Sheperdin suora toiminta vetää puoleensa...

Q: Tällä hetkellähän on paljon valaita suojelevia lakeja... Paljon lakeja on hyväksytty, kansainvälisiä sopimuksia ynnä muuta, jotka käytännössä kieltävät valastuksen, mutta kukaan ei ole panemassa niitä toimeen, ja tämän tehtävän Sea Sheperd on ottanut omakseen.

Dan: Tässä tilanteessa Sea Sheperd itse asiassa toimii Australian laivaston tai rannikkovartioston roolissa. Me olemme Australian vesillä ja Australian alueella. Australian [liittovaltion] tuomioistuin päätti [äskettäin] että Japanin harjoittama valastus heidän alueellaan on laitonta ja että se pitäisi estää. Ei vain ole poliittista tahtoa toteuttaa sitä. Japani ja Australia ovat tärkeitä kauppakumppaneita keskenään. Täällä etelässä on lukuisia valaita suojelevia lakeja, en ole asiantuntija niissä, mutta on olemassa Uhanalaisten lajien kansainvälistä kauppaa koskeva sopimus [CITES], YK:n "World Charter for Nature", joka itse asiassa antaa [tavallisille] ihmisille vallan panna nämä lait toimeen, Kansainvälisen valaanpyyntikomission julistama kaupallisen valastuksen kielto, ja Etelänapamantereen sopimus suojelee myös valaita. He siis todella törkeästi rikkovat koko joukkoa lakeja. Kyse on siis pikemminkin lainvalvonnasta kuin protestoinnista.

Q: Niin, sillä voisihan olla vaikka kuinka iso läjä lakeja, mutta jos kukaan ei ole niitä valvomassa...

Dan: Niin, silloin se on vain yhtä arvokas kuin paperi jolle se on kirjoitettu... Joko näitä sopimuksia ei pitäisi ollenkaan tehdä, tai sitten niitä pitäisi valvoa.

Q: Teette todella hienoa työtä siellä. Mitä maakravut voisivat tehdä täällä tukeakseen teidän hommianne?

Dan: Sea Sheperdin webbisivulla on monia ihmisiä joihin voi ottaa yhteyttä ja esittää kysymyksiä heidän toimimattomuudestaan. Sea Sheperd UK kerää jatkuvasti varoja. Tämä alus kuluttaa valtavat määrät dieseliä, ja sitten on ylläpito ja korjaus. Ihmiset voivat olla varmoja että kaikki lahjoitetut rahat menevät suoraan valaanpyytäjien suoraan vastustamiseen.

Q: Haluatko sanoa jotain Nottinghamin porukoille, jotka tunnet ja jotka lukevat tätä?

Dan: Terveisiä kaikille tutuille. Pitäkää huolta itsestänne siellä. Täällä on vähän kylmää ja märkää, mutta toistaiseksi turvallista. Nähdään muutaman viikon päästä.

[Earth First! Action Reports]

9 kommentti(a)

Allaolevista kommenteista on vastuussa vain niiden kirjoittaja. Sivusto ei ole vastuussa niistä.
Sea Shepherd otti yhteen Japanin valastuslaivaston kanssa
Anonyymi, maanantai, 3.03. 2008 @ 20:10
Sea Shepherd otti yhteen Japanin valastuslaivaston kanssa
Anonyymi, torstai, 6.03. 2008 @ 04:28
Kyl Kapteeni Watson on ihan päällikkö!
Sea Shepherd otti yhteen Japanin valastuslaivaston kanssa
Anonyymi, perjantai, 7.03. 2008 @ 12:58
Sea Shepherd captain 'shot by Japanese whalers':
http://www.abc.net.au/news/stories/2008/03/07/2183690.htm?section=justin
Sea Shepherd otti yhteen Japanin valastuslaivaston kanssa
Anonyymi, perjantai, 7.03. 2008 @ 17:39
Valaanpyytäjät tulittivat aktivisteja Etelämantereella
http://www.aamulehti.fi/uutiset/ulkomaat/73039.shtml
Sea Shepherd otti yhteen Japanin valastuslaivaston kanssa
Anonyymi, maanantai, 10.03. 2008 @ 19:43
Sea Shepherd otti yhteen Japanin valastuslaivaston kanssa
Anonyymi, torstai, 13.03. 2008 @ 16:29
Valasaktivistit vetäytyvät Etelämereltä
http://www.yle.fi/uutiset/ymparisto/oikea/id84964.html
Sea Shepherd otti yhteen Japanin valastuslaivaston kanssa
Anonyymi, maanantai, 14.04. 2008 @ 12:08
http://www.hs.fi/ulkomaat/artikkeli/Japanin+valassaalis+j%C3%A4i+noin+puoleen+suunnitellusta/1135235560533

Japanin valassaalis jäi noin puoleen suunnitellusta

Julkaistu: 9:05

stt–afp

Tokio. Japanin valaanpyyntilaivasto palaa tiistaina kotiin, mutta saalis jää suunniteltua laihemmaksi. Viranomaisten mukaan laivasto saavutti vain noin puolet pyyntitavoitteestaan viiden kuukauden pyyntimatkan aikana.

Syyksi kerrottiin merellä järjestetyt voimakkaat protestit valaanpyyntiä vastaan. Etenkin radikaali Sea Shepherd -järjestö otti useita kertoja yhteen valaanpyytäjien kanssa ja sen jäsenet onnistuivat kertaalleen jopa nousemaan yhden pyyntialuksen kannelle.

Japanin kalastusministeriön mukaan suunniteltu pyyntimäärä oli 850 lahtivalasta ja 50 sillivalasta. Lopullinen saalis jää kuitenkin 551 lahtivalaaseen. Maa harkitsi myös 50 ryhävalaan pyytämistä, mutta luopui aikeista kansainvälisen painostuksen takia.

Japani kiertää kaupallisen valaanpyynnin kieltoa väittämällä pyytävänsä valaita tieteellisiin tarkoituksiin. Islanti ja Norja ovat irtisanoutuneet kiellosta kokonaan.
Sea Shepherd otti yhteen Japanin valastuslaivaston kanssa
Anonyymi, maanantai, 14.04. 2008 @ 15:56
toimii
Sea Shepherd otti yhteen Japanin valastuslaivaston kanssa
Anonyymi, keskiviikko, 16.04. 2008 @ 15:09
jep. sen lisäksi saa greenpeacen valaskampanjoinnit näyttämään aikamoiselta sähläämiseltä (mitä ne todellisuudessa ovatkin).

Yleistä sivuista

Takku on tee-se-itse mediaprojekti, joka sanojen voimalla haluaa rohkaista meitä tavallisia ihmisiä välittömään, puolue-, ammattiliitto- ja järjestötoiminnasta riippumattomaan kapinaan (itse)tuhoisaa (epä)todellisuutta vastaan... Lue lisää

Miten osallistua

Takun toiminta perustuu käyttäjien lähettämään sisältöön. Kuka tahansa voi osallistua sisällön tuottamiseen ilman käyttäjäksi rekisteröitymistä... Lue lisää

Käyttäjiä paikalla

Vieraita sivustolla: 14

Tapahtumat

Pääkalenteri

lauantai 11.02.2012

Miete

If we withdrew totally from the groupuscule movement, it was to be able simultaneously to enter into liaison with other revolutionaries who had made [a similar] break. Since the essence of politics is fundamentally representation, each group is forever trying to project an impressive image on the social screen. The groups are always explaining how they represent themselves in order to be recognized by certain people as the vanguard for representing others, the class. All political representation is a screen and therefore an obstacle to a fusion of forces.
Jacques Camatte

Oma tunnukseni





Rekisteröidy uutena käyttäjänä
Unohtuiko salasana?

-


Mediakeskus


Uutisia ja ajankohtaista maailmalta

15M Suomi

15M Suomi

Vallattomia ääniä Tampereen kaduilta banneri

Vallattomia ääniä Tampereen kaduilta -feed

JKLDiy

fifi

Hyökyaalto

Vallankumouksen hedelmiä

Väärinajattelija

Wikikko

Mustan Kanin Kolo

Hirvitalo

Vastavirta