Luo tunnus!
Kirjaudu
lauantai, 4.02. 2012 @ 20:56
 
Lisää Facebook-sivustolle

Muurin yli kiivennyt vanki jatkaa pakoaan (IS)

Viikonloppuna "Suomen turvallisimmasta vankilasta" pakoon päässyt kolmikymppinen vanki jatkaa edelleen pakoaan, kerrotaan Vantaan poliisista. Vankilapaon tarkkaa tapahtumahetkeä ei tiedetä. Pako Vantaan vankilasta sattui perjantai-illan ja lauantai-illan välisenä aikana. Viime vaiheessa vanki on käyttänyt köyttä päästäkseen vankilan muurien yli.

Apulaispäällikkö Jaakko Jokinen selittää vankilapakoa inhimillisillä syillä. Toinen vartija ei tiennyt, mitä toinen mahdollisesti jätti tekemättä.
Vantaan vankilaa pidetään yhtenä Suomen turvallisimmista vankiloista. Sitä on vaivannut kuitenkin koko ajan tutkintavankien ylimitoitettu määrä. Virallinen paikkaluku on 158, mutta viikonvaihteessa vankeja oli hieman yli 200. Viikonloppuna vartijoiden määrä on minimissään.

Koskaan aikaisemmin Vantaan vankilasta ei ole päästy pakoon. Vuosi sitten kolme vankia kävi naisvartijan kimppuun, mutta he eivät kuitenkaan päässeet karkuun, kun muut vartijat havaitsivat pahoinpitelyn.

Vankilavartijain liitto pitää vartijatilannetta Vantaalla huolestuttavana. Liitto aikoo kääntyä vankeinhoidon ylijohdon puoleen asiassa lähiaikoina.

Karkuteillä oleva vanki ei ole vaarallinen. Häntä epäillään omaisuusrikoksista.

3 kommentti(a)

Allaolevista kommenteista on vastuussa vain niiden kirjoittaja. Sivusto ei ole vastuussa niistä.
Muurin yli kiivennyt vanki jatkaa pakoaan (IS)
Anonyymi, sunnuntai, 2.03. 2008 @ 23:29
Vois tosiaan kuvitella että vankilapaolle on joitain inhimillisiä syitä olemassa. Onnea matkaan!
Muurin yli kiivennyt vanki jatkaa pakoaan (IS)
Anonyymi, maanantai, 3.03. 2008 @ 15:44
Pienenä kuriositeettina. Kys. köysi oli tehty sinisestä lakanasta. Voiko ilmeisempää pakotapaa olla : )
Muurin yli kiivennyt vanki jatkaa pakoaan (IS)
Anonyymi, perjantai, 7.03. 2008 @ 16:01
Karkulainen jäi ilmeisesti nalkkiin Virossa.

Yleistä sivuista

Takku on tee-se-itse mediaprojekti, joka sanojen voimalla haluaa rohkaista meitä tavallisia ihmisiä välittömään, puolue-, ammattiliitto- ja järjestötoiminnasta riippumattomaan kapinaan (itse)tuhoisaa (epä)todellisuutta vastaan... Lue lisää

Miten osallistua

Takun toiminta perustuu käyttäjien lähettämään sisältöön. Kuka tahansa voi osallistua sisällön tuottamiseen ilman käyttäjäksi rekisteröitymistä... Lue lisää

Käyttäjiä paikalla

Vieraita sivustolla: 17

Uutta

Artikkeleita


Kommentteja 4 päivää


Kirjasto 7 päivää

Ei uutuuksia kirjastossa

Linkit 7 päivää

Ei uusia linkkejä

Wiki 14 päivää

Ei mitään uutta

Tapahtumat

Ei tulevia tapahtumia

Miete

Revolutionaries are pious. The revolution is not.
Alfredo M. Bonanno
Armed Joy 

Oma tunnukseni





Rekisteröidy uutena käyttäjänä
Unohtuiko salasana?

-


Mediakeskus


Uutisia ja ajankohtaista maailmalta

15M Suomi

15M Suomi

Vallattomia ääniä Tampereen kaduilta banneri

Vallattomia ääniä Tampereen kaduilta -feed

JKLDiy

fifi

Hyökyaalto

Vallankumouksen hedelmiä

Väärinajattelija

Wikikko

Mustan Kanin Kolo

Hirvitalo

Vastavirta