Luo tunnus!
Kirjaudu
lauantai, 11.02. 2012 @ 21:56
 
Lisää Facebook-sivustolle

Köpiksen kaupungintalo saarretaan 3. huhtikuuta!

Alunperin eiliselle suunniteltu Kööpenhaminan kaupungintalon saarto (BlokR) toteutetaan 3. huhtikuuta, mikäli poliitikot eivät ole sitä ennen antaneet uutta Ungdomshusetia nuorille. Toimintapäivää siirrettiin aiemmin tässä kuussa, koska konkreettisia taloehdotuksia oli noussut esiin, ja maaliskuun puolivälissä tapahtuville naapurustokuulemisille haluttiin antaa rauha.

3. huhtikuuta on kaupunginvaltuuston ensimmäinen kokous naapurustokuulemisten jälkeen, ja silloin on tarkoituksena sulkea suurella kansalaistottelemattomuustempauksella kaupungintalon uloskäynnit, eikä poliitikkoja päästetä ulos elleivät he tuo mukanaan avaimia uuteen taloon. Kööpenhamina on ollut vuoden ilman Ungdomshusetia, eikä toista vuotta aiota enää odotella.

Kyseessä oleva talo on Fredrikssundsvejenin koulu Nordvestissä, josta aiemmin on ehdotettu Ungdomshusetiksi liikuntasalia ja osaa uudesta päärakennuksesta. Ahkerassa harrastuskäytössä olevan liikuntasalin luovuttamista on kuitenkin vastustettu, ja vanhan Ungdomshusetin väki onkin ehdottanut koulun vanhaa päärakennusta uudeksi taloksi.

Fredrikssundsvejenin koulun naapurit ovat olleet huolissaan Ungdomshusetin myötä alueella mahdollisesti lisääntyvistä graffiteista ja metelistä. Nuorten asianajajan Knut Foldschackin mukaan nuoret ovat luvanneet itse kehittää omat toimintamallinsa pitääkseen huolen siitä ettei naapurusto täyty graffiteista. Lisäksi Foldschack sanoi konserttisalille suunnitellun tilan sijaitsevan nyt ehdotetussa rakennuksessa niin ettei sieltä kuulu meteliä ulos.

Ungdomshuset-myönteinen "Nordvestin Naapurit" -yhdistys järjestää huomenna lauantaina 23.2. päivätapahtuman, jotta nuoret ja naapurusto voisivat tavata toisiaan. Luvassa on muun muassa aiemmalla Ungdomshusetilla soittaneita bändejä, elokuvia vanhasta talosta, ilmainen kansankeittiö, kakkua ja kahvia, sekä taikuri viihdyttämässä lapsia ja aikuisia.

Aiemmin aiheesta:
BlokR peruttu - kaupungintaloa ei saarretakaan! (14.2.)
Ungdomshuset: Taistelu ei ole ohi! (29.1.)
Kaupungilta kaksi ehdotusta uudeksi Ungdomshusetiksi (23.1.)
G13 Osa II - Saartakaa kaupungintalo! (22.1.)

Lähteet:
BlokR Postponed! (Indymedia dk)
BlokR update (Indymedia dk)
Rådhuset belejres 3. april (blokr.nu)
Unge foreslår nyt ungdomshus (Politiken)

0 kommentti(a)

Yleistä sivuista

Takku on tee-se-itse mediaprojekti, joka sanojen voimalla haluaa rohkaista meitä tavallisia ihmisiä välittömään, puolue-, ammattiliitto- ja järjestötoiminnasta riippumattomaan kapinaan (itse)tuhoisaa (epä)todellisuutta vastaan... Lue lisää

Miten osallistua

Takun toiminta perustuu käyttäjien lähettämään sisältöön. Kuka tahansa voi osallistua sisällön tuottamiseen ilman käyttäjäksi rekisteröitymistä... Lue lisää

Käyttäjiä paikalla

Vieraita sivustolla: 8

Tapahtumat

Pääkalenteri

lauantai 11.02.2012

Miete

Historically, revolutions are bloody, oh yes they are. They have never had a bloodless revolution. Or a non-violent revolution. That don't happen even in Hollywood. You don't have a revolution in which you love your enemy. And you don't have a revolution in which you are begging the system of exploitation to integrate you into it. Revolutions overturn systems. Revolutions destroy systems.
Malcolm X
Speech @ King Solomon Baptist Church, Detroit, Michigan  (April 12, 1964)

Oma tunnukseni





Rekisteröidy uutena käyttäjänä
Unohtuiko salasana?

-


Mediakeskus


Uutisia ja ajankohtaista maailmalta

15M Suomi

15M Suomi

Vallattomia ääniä Tampereen kaduilta banneri

Vallattomia ääniä Tampereen kaduilta -feed

JKLDiy

fifi

Hyökyaalto

Vallankumouksen hedelmiä

Väärinajattelija

Wikikko

Mustan Kanin Kolo

Hirvitalo

Vastavirta