Ateenassa heitetty palopommeja pankkeihin (YLE)
Iskut ja hyökkäykset | torstai, 21.02. 2008 @ 18:13
Katselukertoja: 603
Kreikan pääkaupungissa Ateenassa on tehty kymmenen palopommi-iskua muun muassa pankkeja vastaan. Yksi ihminen loukkaantui iskuissa, jotka tehtiin kolmea yhdysvaltalaisen Citibankin konttoria, viittä muuta pankkia sekä vakuutustoimistoa vastaan. Lisäksi poltettiin useita viranomaisille ja turvallisuusyritykselle kuuluneita autoja.
Iskut tehtiin kymmenen minuutin aikana eri puolilla Ateenaa kotitekoisilla bensiinipommeilla.
Useilla pienillä anarkisti- ja vasemmistoryhmät on ollut tapana tehdä pommi-iskuja liikeyrityksiä ja hallintorakennuksia vastaan Ateenassa ja Thessalonikissa. Iskut ovat yltyneet viime kuukausina.
Keskiviikkona heitettiin polttopullo entisen oikeusministerin Anastasios Papaligourasin toimistoon. Yksi työntekijä sai lieviä vammoja lasinsirpaleista.
Tuhopolttajat iskivät pankkeihin Ateenassa (HS)
Ateenassa sytytettiin varhain torstaina tuleen lähes kymmenen pankkia, vakuutusyhtiön toimisto ja lukuisia autoja.
Kreikan poliisin mukaan tuhopolttoiskujen sarja oli järjestelmällisesti suunniteltu.
Kukaan ei loukkaantunut tulipaloissa, mutta rakennukset ja autot vahingoittuivat. Tuhopolttajat käyttivät palojen sytyttämiseen omatekoisia räjähteitä.
Itseään anarkisteiksi ja vasemmistolaisiksi nimittävät pienet ääriryhmät tekevät Ateenassa säännöllisesti tuhopolttoiskuja valtion rakennuksiin, suuryritysten toimistoihin ja suurlähetystöihin. Iskut ovat yleistyneet viime kuukausina.
Poliisilla ei ollut tietoa torstaisen iskun tekijöistä.
STT-Reuters-DPA-AP













