Luo tunnus!
Kirjaudu
sunnuntai, 12.02. 2012 @ 07:51
 
Lisää Facebook-sivustolle

YLE: Koneiden älykkyys jo ihmismielen tasolla vuonna 2029?

Roboteille saatetaan kehittää ihmisveroinen keinoäly jo vuoteen 2029 mennessä, arvostettu yhdysvaltalaistutkija ennustaa.

Tutkija Ray Kurzweilin mukaan kahdessakymmenessä vuodessa roboteille pystytään kehittämään keinoäly, jossa yhdistyvät kaikki ihmisälyn osa-alueet. Kurzweil uskoo koneiden osaavan tuolloin toimia järkevästi myös vuorovaikutustilanteissa ihmisten kanssa.

Kurzweil on esittänyt näkemyksiään BBC:n tiedeuutisten haastattelussa.

Pieni keinoälyllä varustettu robotti, niin sanottu nanobotti, voitaisiin asentaa ihmisen aivoihin lisäämään henkilön omaa älykkyyttä.

Tutkijan näkemyksen mukaan robottien ja ihmisen älyn yhdistäminen on luonnollinen jatke ihmisen ja robottien nykyiselle yhteistyölle.

Ray Kurzweil on yksi tulevaisuuden teknologiahaasteita pohtivan kansainvälisen työryhmän jäsenistä. Työryhmään kuluu myös muun muassa Larry Page, joka on toinen hakukone Googlen kehittäjistä.

YLE Uutiset

6 kommentti(a)

Allaolevista kommenteista on vastuussa vain niiden kirjoittaja. Sivusto ei ole vastuussa niistä.
YLE: Koneiden älykkyys jo ihmismielen tasolla vuonna 2029?
Anonyymi, sunnuntai, 17.02. 2008 @ 21:34
Jaa, aika mielenkiintoinen väite. Haluaisin todelakin kuulla mihin tämä futurologi perustaa väitteensä. Itse en usko että voidaan koskaan luoda ihmisaivoja muisuttavia neuroniverkkoja, ja vaikka voitaisiin, niillä tuskin voidaan koskaan "luoda" tietoisuutta. Kovimmatkin teknologiauskovaiset tietojenkäsittelytieteen tutkijat ovat jo kauan sitten (70- ja 80-luvuilla) hylänneet itsetietoisen tekoälyn luomisen mahdollisuuden ja alalla tapahtuva tutkimus ei enää varsinaisesti tähtää ihmisenkaltaisen älyn luomiseen.
YLE: Koneiden älykkyys jo ihmismielen tasolla vuonna 2029?
Anonyymi, maanantai, 18.02. 2008 @ 13:49
"Jaa, aika mielenkiintoinen väite. Haluaisin todelakin kuulla mihin tämä futurologi perustaa väitteensä. Itse en usko että voidaan koskaan luoda ihmisaivoja muisuttavia neuroniverkkoja, ja vaikka voitaisiin, niillä tuskin voidaan koskaan "luoda" tietoisuutta. Kovimmatkin teknologiauskovaiset tietojenkäsittelytieteen tutkijat ovat jo kauan sitten (70- ja 80-luvuilla) hylänneet itsetietoisen tekoälyn luomisen mahdollisuuden ja alalla tapahtuva tutkimus ei enää varsinaisesti tähtää ihmisenkaltaisen älyn luomiseen."

Mielenkiintoinen on sinunkin väitteesi siitä, etteivät edes "kovimmat teknologiauskovaiset" enää usko itsetietoisen tekoälyn mahdollisuuteen. Mitä minä olen tietotekniikan uutisia seurannut, niin ei itsetietoista(kaan) tekoälyä ole vielä mitenkään virallisesti tyrmätty. Haaste on toki valtava, mutta tietokoneaika on alkanut vasta silmänräpäys sitten. Jos itsetietoisuus voi toimia biologisessa tietokoneessa (ihmisten ja tiettyjen muiden eläinten aivot), niin miksi se ei voisi olla mahdollista myös ei-orgaanisessa tietokoneessa?

Ihmiset voivat kyllä pettyä jos odottavat mahdollisesti tulevaisuudessa luotavista tekoälyistä ihmisenkaltaisia. Scifi-sarjojen aivopesemät massat odottavat ihmisen tunteilla varustettuja tietokoneita jotka tykkäävät small-talkista, mutta ihmisessäkin tunteet ovat evoluution luomia mekanismeja, jotka ovat periaatteessa erillisiä itsetietoisuudesta.
YLE: Koneiden älykkyys jo ihmismielen tasolla vuonna 2029?
Anonyymi, maanantai, 18.02. 2008 @ 16:59
ihmetyttää mitenkähän itsetietoisuus ja se miltä tuntuu olisivat erillisiä asioita ?
YLE: Koneiden älykkyys jo ihmismielen tasolla vuonna 2029?
Anonyymi, tiistai, 19.02. 2008 @ 02:04
No en voi tätä muulla oikeastaan perustella kun filosofisella argumentilla. "Mielen laatua", sitä mitä on olla "itsetiedostava olento", on pyritty selittämään länsimaisten ja buddhalaisten filosofien teorioilla, mutta näissä ei olla varsinaisesti voitu edes määritellä mitä on olla "tiedostava olento" / "ihminen" ja kaikki vastaukset ovatkin lähinnä ympäripyöreitä ja eivät oikeastaan voi vastata ns. mind-body ongelmaan täydellisesti. Ihmisolento on niin monimutkainen kokonaisuus, satamiljoonavuotisen biologisen kehityskulun muovaama, mielemme kaiken kokemamme summa, jossa vaikuttaa samanaikaisesti erittäin monimutkainen ja pitkäkestoinen kulttuuritausta. Tämän perusteella robotti voi tuskin koskaan olla ihminen: pelkkä oppiva neuroniverkko ei riitä, sillä robotilla pitäisi olla syntyessään samanalaisia alkukantaisia "tunteita" ja "vasitoja" kuin ihmislapsilla, samanlaiset ruumiinominaisuudet yms jotta muut ihmiset voisivat koskaan kokea hänet ihmiseksi. Tämän lisäksi hänellä pitäisi olla vielä vanhemmat jotka kasvattaisivat hänet, ja hänet pitäisi myös hyväksyä jonku kulttuurin jäseneksi tasa-arvoisena ihmisolentona, jotta hän voisi koskaan oppia käyttämään kieltä monimutkaisesti ja "luovasti" ja tajuta jotain ihmisten kulttuurista - vasta sitten hänen voitaisiin edes toivoa voivan kommunikoida ihmismäisellä tavalla. Okei, tämä voitaisiin periaatteessa ehkä mahdollisesti saavuttaa jossain äärimmäisen pitkälle viedyssä scifi-tulevaisuudessa, jossa oppivien neuroniverkkojen ja nanotekniikan kehitys on valtaisasti aikaamme edellä ja pysttäisiin luomaan "humanoideja" ihmisrobotteja, mutta tämä on todella vain fiktiota ja teknologiaan uskovan kehitysuskoisen ihmismielen ajatuksenlentoa, ei todelakaan mikään realistinen visio vuodelle 2029. Olisi ehkä järkevämpiäkin kohteita joihin voimme energiamme kuluttaa..

Kysymykseen vastaamista tosiaan hankaloittaa myös se että emme oikeastaan yhäkään tiedä mistä "tajunta" kumpuaa. Asiasta noin luonnontieteellisellä tasolla kiinnostuneet voivat löytää kvanttimieltä käsittelevistä artikkeleista (esim. http://en.wikipedia.org/wiki/Quantum_mind tai http://fi.wikipedia.org/wiki/Kvanttitietoisuus ) mielenkiintoisia pointteja. On todettava myös, että mikäli "tajunta" todella on jonkilainen kvanttimekaaninen prosessi (voisi hyvin pitää paikkansa, sillä mikään klassisen fysiikan ominaisuus ei kykene selittämään kuinka jostakin voi tulla "itsetietoinen"), niin se asettaa todelisen tekoälyn luomisen entistä hankalammaksi haasteeksi: kvanttiprosessit ovat äärimmäisen herkkiä, heikosti tunnettuja ja vaikeasti hallittavia. Voimme odottaa maailmanloppua ennen kuin tähän kysymykseen oikeastaan löydetään mitään vastausta.

Mutta asiaani palatakseni, sattuuko joku tietämään miten tämä liittyy takku.netin aihealueeseen? :)
YLE: Koneiden älykkyys jo ihmismielen tasolla vuonna 2029?
Anonyymi, perjantai, 22.02. 2008 @ 00:10
Tämän perusteella robotti voi tuskin koskaan olla ihminen: pelkkä oppiva neuroniverkko ei riitä, sillä robotilla pitäisi olla syntyessään samanalaisia alkukantaisia "tunteita" ja "vasitoja" kuin ihmislapsilla, samanlaiset ruumiinominaisuudet yms jotta muut ihmiset voisivat koskaan kokea hänet ihmiseksi. Tämän lisäksi hänellä pitäisi olla vielä vanhemmat jotka kasvattaisivat hänet, ja hänet pitäisi myös hyväksyä jonku kulttuurin jäseneksi tasa-arvoisena ihmisolentona, jotta hän voisi koskaan oppia käyttämään kieltä monimutkaisesti ja "luovasti" ja tajuta jotain ihmisten kulttuurista - vasta sitten hänen voitaisiin edes toivoa voivan kommunikoida ihmismäisellä tavalla.

Kyse oli itsetietoisesta tekoälystä, ei robotista joka on ihminen. Totesin jo aikaisemmassa rustauksessani, että ihmiset tulevat luultavasti pettymään kun odottavat itsetietoisen tekoälyn olevan täysin ihmismäinen. Totuus olisi luultavasti jotain ihan muuta. Ehkä ajan kanssa siitä voitaisiin saada kehiteltyä inhimillisempi, mutta onko tavoittelemisen arvoista saada tietokoneohjelma esim. rakastamaan koodaajaansa?

Okei, tämä voitaisiin periaatteessa ehkä mahdollisesti saavuttaa jossain äärimmäisen pitkälle viedyssä scifi-tulevaisuudessa, jossa oppivien neuroniverkkojen ja nanotekniikan kehitys on valtaisasti aikaamme edellä ja pysttäisiin luomaan "humanoideja" ihmisrobotteja, mutta tämä on todella vain fiktiota ja teknologiaan uskovan kehitysuskoisen ihmismielen ajatuksenlentoa, ei todelakaan mikään realistinen visio vuodelle 2029. Olisi ehkä järkevämpiäkin kohteita joihin voimme energiamme kuluttaa..

Tottakai se on scifiä tällä hetkellä, ja saattaa olla scifiä vielä pitkänkin ajan päästä. On kuitenkin väärin sanoa, että tiedemaailma tai it-maailma olisi todennut itsetietoisen tekoälyn mahdottomaksi, kuten ensimmäisessä kommentissa sanottiin.

Ihmiskunta voi käyttää energiaansa useisiin asioihin samanaikaisesti. Tekoälytutkimus pyörii aika pienillä resursseilla ja perustuu muun teknologian tavoin jatkuvaan kehitykseen eikä niinkään valtaviin loikkiin. Itsetietoinen tekoäly ei ole tekoälytutkimuksen ainoa tavoite, oikeastaan päin vastoin. Jo nykyiset, korkeintaan alkeellista hyönteistä vastaavat tietokoneohjelmat ovat erittäin hyödyllisiä työkaluja.

Oikeastaan itsetietoinen tekoäly olisi suuri moraalinen ja eettinen ongelma, koska sitä ei voisi enää kohdella työkaluna. Jos esimerkiksi laivaa ohjaisi itsetietoinen tekoäly, laivan tietokonekin pitäisi pelastaa uppoavasta aluksesta. Tämä on tietysti huono esimerkki, koska laivan ohjaamiseen pystyy helposti paljon alkeellisempikin tietokoneohjelma. Itsetietoisen tekoälyn suurin arvo onkin oikeastaan siinä, että monet haluavat tietää onko sellaisen luominen oikeasti mahdollista, mitä se vaatii ja mitä sen luomisen yhteydessä voidaan oppia vaikkapa omasta älystämme.

Kysymykseen vastaamista tosiaan hankaloittaa myös se että emme oikeastaan yhäkään tiedä mistä "tajunta" kumpuaa. Asiasta noin luonnontieteellisellä tasolla kiinnostuneet voivat löytää kvanttimieltä käsittelevistä artikkeleista (esim. http://en.wikipedia.org/wiki/Quantum_mind tai http://fi.wikipedia.org/wiki/Kvanttitietoisuus ) mielenkiintoisia pointteja. On todettava myös, että mikäli "tajunta" todella on jonkilainen kvanttimekaaninen prosessi (voisi hyvin pitää paikkansa, sillä mikään klassisen fysiikan ominaisuus ei kykene selittämään kuinka jostakin voi tulla "itsetietoinen"), niin se asettaa todelisen tekoälyn luomisen entistä hankalammaksi haasteeksi: kvanttiprosessit ovat äärimmäisen herkkiä, heikosti tunnettuja ja vaikeasti hallittavia. Voimme odottaa maailmanloppua ennen kuin tähän kysymykseen oikeastaan löydetään mitään vastausta.

Se on totta, että nykyään ei osata sanoa mistä itsetietoisuus syntyy. Veikkaisin, että kyse on "kokonaisuus on enemmän kuin osiensa summa" ilmiöstä. Aivojen toiminnasta ymmärretään jo kohtalaisen paljon matalalla tasolla, sen sijaan kokonaisuuksien ymmärtämisessä on isoja aukkoja. Aikasyistä edin vain vilkaista hyvin hätäisesti linkkejäsi; englannikielisen artikkelin alussa sanotaan, että kvanttimallin kannattajat kuuluvat ainakin tällä hetkellä vähemmistöön tiedemaailmassa. Siellä esitettiin vastaväitteitä, joiden mukaan kvantti-ilmiöt eivät voisi olla hallitsevia aivojen kokoisessa järjestelmässä (lisähaasteena aivojen olosuhteet). Klassista fysiikkaa ei siis ole vielä tyrmätty.

Jos kvantti-ilmiöitä kuitenkin välttämättä tarvitaan, on kaiken järjen mukaan mahdollista rakentaa kvanttitietokone jos evoluutiokin on pystynyt tuottamaan orgaanisen kvanttitietokoneen. Mainitsemaasi maailmanloppuun on Maapallon osalta arvioista riippuen 1-5 mrd vuotta. Evoluutiolla kesti noin 3.8 mrd vuotta saada aikaiseksi itsetietoisia eliöitä. Kulttuurievoluution piiriin kuuluva teknologinen kehitys on valtavan paljon nopeampaa kuin biologinen evoluutio. Aikaa siis on, mutta ihmiskunta luultavasti katoaa planeetalta ennen deadlineä :-)

Tällä hetkellä tekoälytutkimuksessa suositaan ilmeisesti neuroverkkoja, ja ne toteutetaan ymmärtääkseni ihan vain tietokoneohjelmina tavallisessa tietokoneraudassa. Näilläkin on jo saavutettu varsin mielenkiintoisia tuloksia, esimerkiksi simulaationa tehty kokeilu lentokoneetta ohjaavasta neuroverkosta, joka oppii kokeilemalla ohjaamaan vioittunutta lentokonetta pilotin toiveiden mukaisesti. Lentokone on niin monimutkainen laite, että olisi käytännössä mahdotonta koodata hallintaohjelma tuntemaan kaikki erilaiset vikayhdistelmät.

YLE: Koneiden älykkyys jo ihmismielen tasolla vuonna 2029?
Anonyymi, perjantai, 22.02. 2008 @ 00:12
Ihminen voi olla tietoinen omasta olemassaolostaan vaikka olisikin kykenemätön rakastamaan tai tuntemaan vihaa esimerkiksi aivovaurion vuoksi. Itsetietoisuus kannalta tärkein osa aivoista on kai etuosan pintakuori, eri tunteita taas prosessoidaan aivojen muissa osissa. Otsalohkon yksi "tarkoitus" on myös hillitä tunteiden vaikutusta käytökseen.

Joku aivotutkija voi tulla ja oikaista jos tuli kirjoitettua täysin päin mäntyä :-)

Yleistä sivuista

Takku on tee-se-itse mediaprojekti, joka sanojen voimalla haluaa rohkaista meitä tavallisia ihmisiä välittömään, puolue-, ammattiliitto- ja järjestötoiminnasta riippumattomaan kapinaan (itse)tuhoisaa (epä)todellisuutta vastaan... Lue lisää

Miten osallistua

Takun toiminta perustuu käyttäjien lähettämään sisältöön. Kuka tahansa voi osallistua sisällön tuottamiseen ilman käyttäjäksi rekisteröitymistä... Lue lisää

Käyttäjiä paikalla

Vieraita sivustolla: 10

Tapahtumat

Ei tulevia tapahtumia

Miete

Brothers and sisters, what are your real desires? Sit in the drugstore, look distant, empty, tired, drinking some tasteless coffee? Or perhaps BLOW IT UP AND BURN IT DOWN?
The Angry Brigade
Communiqué 8  (1st of May, 1971)

Oma tunnukseni





Rekisteröidy uutena käyttäjänä
Unohtuiko salasana?

-


Mediakeskus


Uutisia ja ajankohtaista maailmalta

15M Suomi

15M Suomi

Vallattomia ääniä Tampereen kaduilta banneri

Vallattomia ääniä Tampereen kaduilta -feed

JKLDiy

fifi

Hyökyaalto

Vallankumouksen hedelmiä

Väärinajattelija

Wikikko

Mustan Kanin Kolo

Hirvitalo

Vastavirta