OE: Silminnäkijän dokumentti esitteli vain eläintuotannon parhaat puolet
Eläinten oikeudet | perjantai, 15.02. 2008 @ 14:45
Katselukertoja: 807
Silminnäkijän dokumentti esitteli vain eläintuotannon parhaat puolet
TV2:n Silminnäkijä näytti kuvamateriaalia sika-, broileri- ja maitotilalta torstaina 14.2. Ohjelma ei antanut kokonaiskuvaa suomalaisen eläintuotannon todellisuudesta. Lisäksi haastatteluissa esitettiin asiavirheitä.
On selvää, että kuvausryhmät päästetään vain tuotantotiloille, jotka kuuluvat maamme parhaimmistoon. Myös silloin kuvaamista rajoitetaan ainoastaan osaan eläimistä.
Esimerkiksi vain murto-osa Suomen lypsylehmistä elää kuvatun kaltaisessa navetassa, jossa ne pääsevät jaloittelemaan. Suurin osa lysylehmistä elää parsinavetoissa, joissa niitä pidetään kaulasta kytkettynä. Luonnossa nautaeläin vaeltaa useita kilometrejä päivässä, joten on virheellistä väittää, että ne eivät kärsisi kiinni kytkemisestä.
Siantuotannosta jätettiin kuvaamatta emakot, joita pidetään koko elämänsä tai suuren osan elämästään kääntymisen estävässä häkissä. Häkkikanalat, joissa valtaosa munivista kanoista elää, jätettiin myös kuvaamatta.
Vaikka ohjelmassakin mainitut kolme prosenttia broilereista kuolee tuotannon aikana erilaisten terveysongelmien vuoksi, kuvamateriaalissa ei näytetty yhtäkään kuolevaa lintua. Yleisiä kuolinsyitä ovat sydänviat, jalkavammat tai muut sairaudet, eivätkä nämä kuolemat yleensä ole nopeita tai kivuttomia.
Ohjelmassa esiintyneet tuottajat toistelivat myyttiä, jonka mukaan eläinten tuottavuus on niiden hyvinvoinnin mittari. Tämä kertoo siitä, että tuottajien käsitys eläinten hyvinvoinnin edellytyksistä on valitettavan rajallinen.
Esimerkiksi Euroopan Elintarviketurvallisuusviraston ja muiden virallisten tahojen julkaisemien tieteellisiin tutkimuksiin perustuvien raporttien mukaan eläinten hyvinvointi kärsii merkittävästi monissa lain nykyisin sallimissa tuotantomuodoissa.
Eläimillä esiintyy tuotannossa kroonista kipua ja turhautumista.
Suomen eläinsuojelulaki ei takaa eläinten hyvinvointia. Eläinten kärsimys onkin väistämätöntä nykyisen kaltaisessa tehotuotannossa. Turhautuminen, kipu ja stressi eivät aina näy helposti ulospäin, mutta ne ovat jokaisen yksilön elämän kannalta tärkeitä asioita.
Tehotuotanto-sivustolla (www.tehotuotanto.net) olevasta laajasta video- ja kuvamateriaalista näkyy suomalaisten eläintilojen arki. Tutkimus kattaa 25 prosenttia Suomen broilereista. Lisäksi materiaalia on 60 sikatilalta ja 20 häkkikanalasta. Tämän voidaan sanoa olevan huomattavasti kattavampi otos suomalaisen eläintuotannon todellisuudesta kuin Silminnäkijän kolmen vierailun yksittäisillä tiloilla.
Jos laki ei huolehdi eläimistä ja tuottajille on tärkeintä raha, kuluttaja ostopäätöksillään päättää eläinten kohtalosta.
Lisätiedot ja haastattalut:
Sari Komulainen, tiedottaja
p. 0440777408
Oikeutta Eläimille -yhdistys
PL 362
00131 Helsinki
www.oikeuttaelaimille.net
info - ät - oikeuttaelaimille.net