Tapio Berschewsky: Syntynyt oon kuitu suonessain

Kutsumme helpon ja halvan verkottumisen aikakautta tietoyhteiskunnaksi. Kenen tahansa ulottuvilla on suunnattomat arkistot, joiden veroista tiedonlähdettä ei ole koskaan ennen ollut. Sanoisin että melko koukuttavaa.

Näin alkukeväästä todella ahdistavaa painajaista. Kyse oli sinänsä melko pienestä seikasta. Kiireisen työviikon ja huonon päivän päälle mieli joutui puhdistautumaan tavallista raivokkaammin. Unessani olin kotona, tarvitsin kipeästi tietoa johonkin elämää tärkeämpään tehtävään, mutta Googlepa ei toiminutkaan. Eivätkä muut hakukoneet. Wikipedia oli alhaalla. Irc-palvelimet olivat splitanneet. Kaikki tavalliset tiedonhankintakeinoni olivat mykkiä, enkä saanut ajoissa tarvitsemaani tärkeää faktaa. Pelotti. Ahdisti.

Vaikka se tietysti on ollut selvää jo pidemmän aikaa, vasta tuo painajainen todella herätti ajattelemaan sitä kuinka täysin riippuvainen on siitä verkostosta, joka tarjoilee kaiken inhimillisen tiedon kätevissä nökäreissä, asenteella tai ilman - tilaajan toivomusten mukaisesti.

Suuri, suurempi, suurin -hetkeksi

Joskus aikana ennen Wikipediaa naureskelin ajatukselle siitä, että Google on varsinainen Sudenpentujen käsikirja. Sittemmin koko Wikimedia-projekti, YouTube, video.google.com, iTunes, MySpace ja muut tiedon ja viihteen lähteet ovat räjähtäneet täysin käsiin. Dataa luodaan ja digitoidaan niin suunnatonta vauhtia, että se seitsemän vuoden takainen netti, jonka ensimmäinen henkilökohtainen laajakaistani kotiin reititti, tuntuisi nyt sisällöttömältä ja vaatimattomalta.

Jo vuonna 1999 AT&T:n työllistämät tutkijat K.G.Coffman ja Andrew Odlyzko laskeskelivat netin kasvavan kaksi kertaa suuremmaksi joka vuosi. Nuorena miehenä se oli valloittava ajatus, mutta sittemmin aiheesta ei ole jaksanut suuremmin lukea. Ennustuksen mukaan netti on tänä vuonna 128 kertaa laajempi kuin tutkimuksen tekoaikaan. Se on sinänsä helppo uskoa, sillä Interner World Stats -tilaspalvelun mukaan verkkojen verkkoa käyttää tänä vuonna 1,114 miljardia ihmistä.

Suomalaiset ovat koukussa Irc-galleriaan ja meseen. Pullataikinana paisunut ja jenkkien tärkeimpien medioiden joukkoon noussut MySpace on jo pitkään ollut iso juttu täälläkin, samoin 4chan-keskustelufoorumi, jossa palvotaan japanilaisen kulttuurin mauttomampia puolia. Jos voidaan olettaa, että uudet ja vanhat vastaavat tieto-, viihde-, ja suhdeverkostot kasvavat jatkossakin edes jonkinlaista tahtia, tuntuvat nämä tämän hetken huippupalvelut kymmenen vuoden päästä lasten leikiltä.

Etelä-Koreassa ollaan paljon pidemällä. Maan suosituin verkostopalvelu Cyworld vetää pohjen alta länsimaisten palvelujen käyttäjämäärä- ja liikenneretosteluilta, ainakin suhteutettuna maan väkilukuun. Cyworldia käyttää nimittäin 90 % sen kohdeyleisöstä, eli koko Etelä-Korean 20-25-vuotiaiden ikäryhmästä, ja peräti neljäsosa koko kansasta. Jos olet nuori, muttet Cyworldissa, et ole kukaan, et mikään, eikä kukaan tunne sinua. Eikä ole pienintäkään epäilystä, että trendin jatkuessa Cyworldikin jää vain muistoksi seuraavan superverkoston nostaessa päätään.

Toiveita kivikaudesta

Pyöritän pikaviestinohjelmaani Irssiä palvelimella, jossa se on päällä ympäri vuorokauden koko vuoden. Tämä siksi että varmasti saisin kaikki logit ja viestit talteen ja nähtäväkseni. Pystyn tarkastamaan Irssini miltä netissä olevalta koneelta vain ja avaankin yhteyden vertaisverkkonänniini monia kymmeniä kertoja vuorokaudessa. Silloinkin kun ei pitäisi, tai olen päättänyt tekeväni jotain muuta. Olen täysi addikti. Onneksi en ole ainoa.

Elin sen hetken henkilökohtaisen tietokoneen historiaa, kun ohjelmaa ladatessa ehti leikkiä jotain muuta tai käydä vaikkapa pikaisesti lähikioskilla hakemassa karkkia. Yhden koneen ääreen ahtautuneena oli lähes poikkeuksetta 2-3 nuorta koulutiensä aloittanutta. Nykyään nörttejä ei ole enää sitä pakollista paria joka luokalla, vaan tietokoneetonta nuorta saa oikeasti etsiä. Kun eräänä päivänä bussissa kaksi ala-asteikäistä poikaa tappeli, ja toinen päästi suustaan ulos pelätyn loukkauksen "v***n goatsenaama", tiesin pelin olevan täysin menetetty.

Tunnustaudun tyypilliseksi katastrofistiksi. Epäilen, että oman elämäni tyhjyyden takia olen niin suunnattoman viehättynyt nykyaikaisiin tuhoprofetioihin. Jatkuvasti enemmän palstatilaa saavat masentavan realistiset näkemykset energiakriisistä, ilmaston lämpenemisestä ja yleisestä mielenterveyden ja elämäntapojen rappiosta saavat suuni virneeseen. Hienoa, kunnon puhdistusta tässä tarvittaisiinkin.

Niin kaukaiselta kuin se tuntuukin, on kohtuullisen varovaistenkin kriisiarvioiden ikävässä ääripäässä kuvauksia lähes postapokalyptisesta maailmasta. Ennen öljyn tuottamaa halpaa energiaa meitä oli alle kymmenesosa siitä mitä nykyään. Sadoista miljoonista noustiin miljardiin 1900-luvun alussa, ja nyt ollaan joidenkin satojen miljoonien päässä seitsemästä miljardista. Eikä kovin montaa kiinnosta kuinka pitkäksi aikaa käytettävissä olevat resurssit riittävät tällaiseen elosteluun.

Kunpa ehtisin nähdä elämässäni sen hetken, kun rakas tietoyhteiskuntamme viimein alkaa murentua, ja kokonainen sukupolvi tunnerampoja teknouskovia saa kylmää kampelaa naamaan. Jos tuntuu tylyltä, voi halutessaan kuvitella pilkkeen kirjoittajan silmäkulmaan.

[x] don't put it in.

Kolumni julkaistu alunperin MikroBitti -lehdessä kesällä 2007

Kirjoittaja on MikroBitin pelitoimittaja. Hän on pelannut aktiivisesti vuodesta 1985 ja seurannut alan kehitystä tietokoneiden ja konsolien parissa 8-bittisistä laitteista eteenpäin.