Tekemättömyyden taito

Thomas J. Elpel

Ensimmäiset Shoshone-intiaaneja Suuren Syvänteen aavikolla tavanneet länkkärit kuvailivat heitä "kurjiksi ja laiskoiksi". Monet panivat merkille että he elivät keskellä aavikkoa, mutta eivät tuntuneet tekevän mitään tilanteensa kohentamiseksi. He eivät rakentaneet taloja tai kyliä; heillä oli vain muutamia työkaluja, ei käytännössä lainkaan taidetta, eivätkä he tavanneet säilöä ruokaa. Vaikutti siltä että he vain loikoilivat tekemättä mitään.

Shoshonet olivat aitoja keräilijämetsästäjiä. He käyttivät elämänsä kävellen yhdestä ruoan lähteestä toiseen. He eivät rakentaneet taloja, sillä talot olivat hyödyttömiä heidän liikkuvassa elämäntavassaan. He kantoivat kaiken omaisuutensa mukanaan paikasta toiseen. He eivät tehneet paljoa työkaluja tai taidetta, sillä se olisi ollut vain lisätaakka kannettavaksi.

Oletamme usein että shoshoneiden kaltaisissa primitiivikulttuureissa ihmisten on täytynyt työskennellä koko ajan pysyäkseen hengissä, mutta itse asiassa heillä oli yleisesti ottaen runsaasti vapaa-aikaa. Antropologiset tutkimukset eri puolilla maailmaa ovat viitanneet siihen, että nomadiset keräilijämetsästäjät työskentelivät toimeentulonsa eteen normaalisti vain pari-kolme tuntia päivässä. Kuten peuroilla ja muilla luonnon villeillä olennoilla, heillä ei ollut paljoa muuta tekemistä kuin vetelehtiä ympäriinsä ja syödä.

Shoshoneilla oli paljon aikaa vain siitä syystä etteivät he käytännössä tuottaneet minkäänlaista materiaalista kulttuuria. He eivät olleet laiskoja; he olivat vain taloudellisia. Tuntikausien lojuminen paikallaan auttoi heitä säästämään energiaa, niin etteivät he tarvinneet kovin paljoa kalorienergiaa ravinnostaan.

Nämä yksinkertaiset kulttuurit kiehtovat tänä päivänä monia länkkäreitä, ja jotkut meistä ovat niin innoissaan, että yritämme luoda uudelleen primitiivistä elämäntapaa. Tyypillisellä läntisellä kiihkolla hyppäämme täysillä mukaan ja tuotamme, tuotamme ja tuotamme. Teemme kovasti töitä oppiaksemme primitiivisiä taitoja, ja tuotamme kaikenlaista primitiivistä vaatetusta, työkalua, koria ja kippoa, taidetta, sekä ihan vaan turhanpäiväistä tilpehööriä. Todelliset keräilijämetsästäjät kantoivat kaiken omaisuutensa mukanaan, mutta me modernit primitiivit huomaamme pian tarvitsevamme pakettiauton leirin siirtämiseen! Yrittäessämme luoda uudelleen primitiivistä elämäntapaa olemme ironisesti missanneet sen tärkeimmän puolen - olemme ehkä tehneet paljon primitiivisiä juttuja, mutta emme omaksuneet primitiivisen kulttuurin todellista ydintä. Tuon ytimen todellinen ymmärtäminen vaatii sitä että lakkaamme suorittamasta, ja alamme toden teolla ymmärtämään tekemättömyyden taitoa.

Tekemättömyyden taidon ymmärtäminen on varsin haastavaa meille länkkäreille. Kun menemme viettämään "primitiivistä" leirielämää, viemme mukanamme läntiset peruskäsityksemme. Etsimme metsästä tasaisen kohdan majan rakentamista varten, ja jos kohta ei ole tasainen niin tasoitamme sen. Sitten keräämme materiaaleja ja rakennamme majaan seinät ja katon. Teemme sitä mihin olemme tottuneet; rakennamme viimeisen päälle olevan suojan itsellemme, välittämättä siitä onko taivaalla pilviä vai ei, tai onko viimeiseen kuukauteen satanut ollenkaan.

Yksi syy tähän löytyy kulttuurisesta kasvatuksestamme. Toinen syy on yksinkertaisesti se, että meidän kouluttajien on helpompi opettaa jotain kuin opettaa olemaan tekemättä mitään. On paljon helpompaa opettaa ihmisille kuinka jotakin voi tehdä, kuin opettaa kuinka ei tarvitse tehdä mitään. Tekemisen lähestymistapa tarkoittaa primitiivitaitojen suhteen kaiken tarvittavan tekemistä itse, kun taas tekemättömyyden menetelmä tarkoittaa kaiken löytämistä.

Esimerkki tekemättömyydestä asumuksen suhteen on sen löytäminen rakentamisen sijaan. Parin tunnin käyttäminen osittain valmiin suojan löytämiseksi saattaa helposti säästää pari tuntia kovaan työhön käytettyä rakentamisaikaa, ja usein tuloksena on parempi suoja. Lisäksi tekemättömyyden menetelmä suojan suhteen on tarkastella ensin tulossa olevaa säätä, ja rakentaa vain se mitä tarvitaan. Jos sadetta ei ole tulossa niin silloin ei välttämättä tarvitse tehdä mitään sateenpitävyyden aikaansaamiseksi. Silloin saattaa riittää että panostaa sellaiseen suojaan jossa pysyy lämpimänä, sekä lämpimänä että kuivana pysymisen sijaan.

On monia sekä pieniä että isoja asioita joilla voi kehittyä paremmaksi tekemättömyyden taidossa. Se voi olla jotain niin yksinkertaista kuin käsien laittamista kupin muotoon purosta juodessa kupin tekemisen ja mukana kantamisen sijaan, keppien katkomista terävän pään löytämiseksi puukolla teräväksi vuolemisen sijaan. Käsin veistetyt puulusikat ja -haarukat ovat tehtyjä esineitä, jotka täytyy varta vasten valmistaa, kantaa ja - mikä pahinta - puhdistaa. Mutta risuista tehdyt syömäpuikot ovat tekemättömiä esineitä joita ei pidä valmistaa tai kantaa mukana, ja ne voi viskata tuleen ruoan päätteeksi.

Henry David Thoreau kirjoitti siitä kuinka hän käytti kiveä paperipainona. Siinä vaiheessa kun kivestä olisi pitänyt pyyhkiä pölyt, hän heitti sen pois. Tässä aletaan olla tekemättömyyden ytimessä.

Tekemättömyyden lähestymistapa primitiivitaitoihin on tapa säästää aikaa ja energiaa, niin että päivän työt saa valmiiksi tehokkaammin. Olen vuosien varrella primitiivistä kokeilututkimusta harjoittaessani huomannut, että päivässä on harvoin riittävästi tunteja kaikkien päivän askareiden suorittamiseksi. On vaikeaa mennä ulos ja rakentaa maja, tehdä toimiva jousipora tulen sytyttämistä varten, tehdä ansoja, kaivaa juuria, valmistaa kulhot ja lusikat, ja tehdä ruokaa. Keräilijämetsästäjät onnistuivat työskentelemään vain pari-kolme tuntia päivässä, mutta me päädymme työskentelemään koko päivän yrittäessämme jäljitellä heidän elämäntapaansa.

Tekemättömyys on tutkimuksen lähestymistapa; se on tapa ajatella ja toimia. Teen paljon aikatutkimuksia erilaisten primitiivitaitojen suhteen, kuten kuinka kauan tietynlaisen majan rakentaminen kestää? Tai kuinka paljon tiettyä ruokaa saa kerättyä tunnin aikana, tai voinko kasvattaa satoa käyttämällä erilaisia keräilytekniikoita? Yksi juttu minkä olen huomannut, on että primitiivisten valmistettujen ansojen käyttäminen on vain marginaalisen taloudellista. Se vie hyvin paljon aikaa, lisää kannettavan painon määrää, ja ansat ovat usein varsin lyhytikäisiä. Tekemättömyyden vaihtoehto on käyttää mitä ikinä on saatavilla, kerätä tikkuja ja tehdä niistä ansa, jopa kokonaan ilman veistä. Alustavat testit tällä tekemättömyyden tavalla ovat tuottaneet vastaavia tuloksia kuin perinteiset, veistetyt ja varta vasten valmistetut ansat, mutta paljon pienemmällä ajankäytöllä.

Primitiiviset pyyntikulttuurit olivat erittäin hyviä olemaan tekemättä mitään. On kuitenkin vaikea tarkasti määrittää miten hyviä he siinä olivat, sillä tekemättömyys ei jätä arkeologista todistusaineistoa jälkeensä. Aina löytäessämme esineen, löydämme dokumentin jostain mitä he tekivät; kuitenkin heidän taitojensa tärkein osa on saattanut olla siinä mitä he eivät tehneet, ja sitä ei voi löytää tutkimalla sitä mitä he tekivät.

Joka tapauksessa, tekemättömyyden taitoa opetellessa huomaa olevansa paljon enemmän kotonaan luonnossa. Silloin ei enää ole niin riippuvainen joukosta erilaisia työkaluja ja vehkeitä; ei tunne enää tarvetta muovata luonnonelementtejä sopimaan läntisiin ennakkokäsityksiimme. Huomaa tarvitsevansa vähemmän ja vähemmän, kunnes jonain päivänä huomaa ettei tarvitse yhtikäs mitään. Siinä vaiheessa käytössä on kaikki aika, jonka kanssa voi olla tekemättä mitään, tai jopa tehdä jotain.

--

kirjoittaja toimii kouluttajana primitiivitaitoihin keskittyvässä koulussa yhdysvaltojen Montanassa

Alkuteksti: The Art of Nothing (primitivism.com)