Luo tunnus!
Kirjaudu
sunnuntai, 12.02. 2012 @ 02:46
 
Lisää Facebook-sivustolle

Viime päivien aktioita Venäjällä

Moskovassa ja muualla Venäjällä on tätä nykyä niin paljon anarkohenkisiä aktioita, että niiden kaikkien listaaminen on käytännössä mahdotonta. Tässä kuitenkin jotain viime päivinä tapahtunutta.

Tiistaina 29. tammikuuta kokoonnuttiin Pietarissa Tsekin edustustolle muistelemaan murhattua antifasistia Jan Kuceraa (http://piter.indymedia.ru/node/4080). Vastaavanlainen tapahtuma järjestettiin Moskovassa sunnuntaina, kun noin 60 ihmistä kokoontui Tsekin lähetystölle kukkien, kynttilöiden ja Janin kuvan kanssa, osoittaen etteivät he aio vain jäädä kotiin katselemaan sivusta kun natsit tappaa porukkaa. Kyseessä oli luvaton kokoontuminen, ja kytät pidättivät väkivaltaisesti kaksi ihmistä, päästäen nämä kuitenkin myöhemmin menemään kun eivät keksineet mitään varsinaista rikosta mistä syyttää. (http://streetsmedia.livejournal.com/81574.html)


Sunnuntaina oli myös eläinaktivistien mielenosoitus hylkeenpoikasten tappamista vastaan Valkoisella Merellä. Venäjän hallitus on nyt myöntänyt norjalaiselle yhtiölle luvan tähä likaiseen toimintaan Venäjällä.


Lauantaina 26. tammikuuta oli sosiaalifoorumeiden koolle kutsuma "Toimintapäivä sosiaalisten oikeuksien puolesta". Moskovassa osallistujia ei ollut kovin paljoa, vain noin 150 ihmistä, joista noin puolet toimi jo joissain poliittisissa liikkeissä. Tapahtuman järjesti Koordinaationeuvostojen Liitto, joka sai alkunsa sosiaalitukien rajoittamisista alkaneista protesteista keväällä 2005, mutta on sittemmin menettänyt suuren osan voimastaan. Moskovassa liike ei koskaan ollut järin vahva.

Pellearmeija yritti vaihtelevalla menestyksellä tuoda jotain eloa muuten säälittävään tapahtumaan (http://anatrrra.livejournal.com/67812.html). Paikalla saatiin aikaiseksi myös välikohtaus kun stalinistisen nuorisojärjestön porukka kohotti puoluelippunsa, vaikka tapahtumassa ei sallittu puoluetunnuksia. Ilmeisesti stalinistinuoret eivät tienneet siitä, mutta he kieltäytyvät silti laskemasta lippujaan. Muutama anarkisti puuttui asiaan ja pienen tappelun jälkeen kaksi lippua onnistuttiin varastamaan ennen kuin kytät pääsivät väliin. Stalinistit alkoivat häiritä tapahtumaa huutamalla "palauttakaa lippumme," ja myös kytät ärsyyntyivät niin että pidättivät muutaman stalinistin.

Anarkistit julkaisivat tiedotteen "Antibolsevistisen toiminnan" -nimissä, ja julkaisivat videon varastetun lippun polttamisesta youtubessa: http://www.youtube.com/watch?v=Q1Mkx-uAp0I

Stalinistit luonnollisesti vetivät tästä herneen nenään. He ovat levittäneet kaikenlaisia valheita ja julkaisseet anarkistien kuvia netissä, mikä saattaa Moskovan olosuhteissa olla hengenvaarallista. Stalinistit tulivat myös siihen johtopäätökseen että Kapinallinen Pellearmeija on Kremlin tukema provokaatio, jota vastaan täytyy tulevaisuudessa ankarasti taistella.


Moskovan valtionyliopistossa toimii kaksi omaehtoista ryhmää - Biologian laitoksen opiskelijoiden ryhmä pakollisia eläinkokeiden tekemisiä vastaan, ja Sosiologian laitoksen opiskelijoiden ryhmä, joka kamppaili viime vuonna halvan kahvilan puolesta ja käy nyt kampanjaa paremmasta opetuksesta. Aiemmin molemmissa ryhmissä toimi anarkisteja, mutta nyt suurin osa anarkisteista on jättänyt sosiologian laitoksen ryhmän erimielisyyksien takia. Molemmat ryhmät kuitenkin järjestivät yhdessä toimintaa perjantaina 25. päivä, jolloin on "Tatjanana päivänä" tunnettu opiskelijapäivä Venäjällä. (http://ru.indymedia.org/newswire/display/19985/index.php)


Viime viikolla oli myös useita protesteja ydinjätteen tuontia vastaan. Keskiviikkona 23. päivä Rainbow Keepers ja Autonominen Toiminta vierailivat Saksan lähetystöllä ja konsulaatilla laittomilla mielenosoituksilla. Ketään ei pidätetty. Kuvia: http://ru.indymedia.org/newswire/display/19965/index.php


Tiistaina 22. tammikuuta Marshal Biryuzova -kadulla asuneet ihmiset järjestivät protestin Don Stroy -yhtiön rakennushankkeita ja tihentyvää kaupunkirakentamista vastaan. Yhtiö rakentaa suunnattomia kerrostaloja aivan ihmisten nykyisten kotitalojen viereen. Viime kesänä alueella oli kovan kiistan kohteena, ja jossain vaiheessa Don Stroyn palkkaamat 'häjyt' hyökkäilivät pesäpallomailoilla sun muilla anarkistien ja muiden aktivistien kimppuun aktioiden päätteeksi. Hiljattain asiasta istuttiin myös oikeutta, mutta siellä ei voitu osoittaa riehujien olleen Don Stroyn palkkalistoilla.

Liike on nyt menettänyt suuren osan voimastaan, mutta muutama kymmenen ihmistä järjesti silti lyhyen katusulun. Pidätettyjen joukossa oli reilu kymmenen anarkistia, joista yksi päästettiin vapaaksi vasta seuraavana päivänä. Häntä syytetään "liikenteen häirinnästä," ja kyseisen henkilön raportin voi lukea Venäjäksi osoitteessa: http://shraibman.livejournal.com/14701.html

0 kommentti(a)

Yleistä sivuista

Takku on tee-se-itse mediaprojekti, joka sanojen voimalla haluaa rohkaista meitä tavallisia ihmisiä välittömään, puolue-, ammattiliitto- ja järjestötoiminnasta riippumattomaan kapinaan (itse)tuhoisaa (epä)todellisuutta vastaan... Lue lisää

Miten osallistua

Takun toiminta perustuu käyttäjien lähettämään sisältöön. Kuka tahansa voi osallistua sisällön tuottamiseen ilman käyttäjäksi rekisteröitymistä... Lue lisää

Käyttäjiä paikalla

Vieraita sivustolla: 11

Tapahtumat

Ei tulevia tapahtumia

Miete

the greatest change we need to make is from consumption to production, even if on a small scale, in our own gardens. If only 10% of us do this, there is enough for everyone. Hence the futility of revolutionaries who have no gardens, who depend on the very system they attack, and who produce words and bullets, not food and shelter.
Bill Mollison

Oma tunnukseni





Rekisteröidy uutena käyttäjänä
Unohtuiko salasana?

-


Mediakeskus


Uutisia ja ajankohtaista maailmalta

15M Suomi

15M Suomi

Vallattomia ääniä Tampereen kaduilta banneri

Vallattomia ääniä Tampereen kaduilta -feed

JKLDiy

fifi

Hyökyaalto

Vallankumouksen hedelmiä

Väärinajattelija

Wikikko

Mustan Kanin Kolo

Hirvitalo

Vastavirta