Mehiläiskato jatkuu
Uutiset | keskiviikko, 30.01. 2008 @ 12:24
Katselukertoja: 2 650
Avainsanat: ympäristö pölyttäjät ravinto
Juuri kun viime vuonna ehdittiin iloita mehiläisten massakuolema-aallosta toipumisesta, palautti kuluva talvi karun totuuden kasvattajien harteille. Mehiläisiä, elintärkeiden pölyttäjien, kuolemia on Ranskassa jo nyt todettu miljoonittain. Huolta kasvattaa etenkin epätietoisuus kuolemien aiheuttajista. Toissa vuonna merkittäväksi syyksi menetyksiiin todettiin kaksi, lailla jo vuonna 2005 kiellettyä Regent- ja Gaucho nimistä tuholaismyrkkyä. Kyseisiä tuholaismyrkkyjä kuitenkin käytettiin etenkin maissi- ja auringonkukkapelloilla kiellosta huolimatta.
Ranskalaiset viljelijät sekä mehiläistenkasvattajat eivät ole ongelman kanssa yksin, vaikka varsinkin Etelä-Ranskassa massiiviset katojen seurauksena esim. mehiläistenkasvattajien tulot ovat tippuneet 65%. Tästä syystä monet tilalliset ovat joutuneet etsimään elantonsa muilta aloilta. Työttömyyden seurauksena on alan työntekijöiden keskuudessa tapahtunut jopa itsemurhia.
Ongelmalla maailmanlaajuiset vaikutukset.
Euroopan kaikista mehiläiskannoista jopa 30% on jo todettu uhanalaisiksi. Ranskassa mehiläislajeja on yli 1000, koko maailmassa niitä on todettu esiintyvän arviolta 20 000. Niin kauan kuin mehiläisten joukkokuolemien syy on selvittämättä, niin kuin nyt, ei menetyksiä voida estää tehokkaasti.
On itsestään selvää, että tällä ongelmalla on suora yhteys globaaliin ruuantuotantoon, sillä maailman ruuan tuotannosta 35% on suoraan riippuvaista mehiläisten toteuttamasta pölytyksestä.
Tällä hetkellä todennäköisempiä syitä mehiläiskatoon ovat mm. luonnon monimuotoisuuden heikkeneminen, loiset ja virukset. Mahdollisten syiden listalla ovat myös rahtilaivojen mukana kulkeutuneet uudet lajit, kuten kiinalainen ampiainen.
"Meillä ei ole varaa olla ratkaisematta tätä ongelmaa," toteaa Beatrice Robrolle-Marcy, Bee planet-etujärjestön puheenjohtaja.
Lähde: Keskisuomalainen
Aiemmin aiheesta:
Mehiläisyhdyskuntien massakuolemat yleistymässä (14.4.2007)
Ovatko matkapuhelimet osasyy mehiläisten massakuolemaan? (17.4.2007)
Mehiläiskuolemista, kännyköistä ja teknologiasta (17.4.2007)
YLE: Taiwanissa miljoonia mehiläisiä kateissa (26.4.2007)
YLE: Ampiaisten ja kimalaisten määrä romahti Suomessa (1.8.2007)
YLE: Tutkija: Ampiaisten ja kimalaisten tilanne yhä surkea (4.9.2007)














