Kilpailu uraaniesiintymien hyödyntämisestä kiihtyy (YLE)
Kapitalismi & Kehitys | tiistai, 29.01. 2008 @ 16:27
Katselukertoja: 2 497
Ylitornion Mellajärven kylän ympäristöön suunnitellaan 13 000 hehtaarin kaivosvaltausaluetta, josta suurin osa on Natura-suojelun piirissä. Tiedotuskampanjalla Areva pyrkii osoittamaan, ettei uraanivaltaushakemus loukkaa luontoarvoja.
Tupaillassa uraaniyhtiö sai asukkaiden tuen hankkeelleen. Useat kylän asukkaista katsovat menettäneensä laajoja alueita korvauksetta Naturaan. Kyläpäällikkö Markku Kankaan mukaan kyläläiset haluaisivat saada Natura-alueet taloudelliseen hyötykäyttöön.
Kansainväliset suuryritykset läsnä
Areva Finlandissa uskotaan, että se ehtii ensimmäisenä Suomessa avaamaan uraanikaivoksen. Yhtiö on kuitenkin alkanut aktiivisesti lähestyä kansalaisia, koska kilpailu arvokkaista uraanimalmioista on kovaa.
Yhtiössä on seurattu huolestuneena sitä, kuinka maailman suurimmat uraaniyhtiöt ovat nyt selvästi läsnä Suomessa. Ne eivät itse etsi uraania, vaan sen tekevät niiden puolesta pienet villit etsintäyhtiöt.
Arevan Suomen johtaja Osmo Kaipainen uskoo, että korkein hallinto-oikeus antaa toukokuussa luvan yhtiön Enon uraanikaivoshankkeelle. Yhtiön seuraavat merkittävät valtauskohteet ovat Ranualla ja Ylitorniolla.
Pohjoisessa ja idässä parikymmentä valtausta vireillä
Suomessa on tällä hetkellä vireillä 17 uraanivaltaushakemusta, joissa on 370 aluetta. Alueet sijaitsevat Pohjois- ja Itä-Suomessa.
Areva pyrkii avaamaan useampia louhoksia, joista uraanimalmi kuljetetaan yhteen kohteeseen jalostettavaksi. Suomessa tapahtuvaan rikastustoimintaan Arevassa ei Kaipaisen mukaan uskota.
YLE Uutiset (29.01.2008)














