Luo tunnus!
Kirjaudu
lauantai, 4.02. 2012 @ 19:48
 
Lisää Facebook-sivustolle

IS: Ruotsissa on jo kevät

Suorastaan keväinen lämpöaalto hätkähdyttää Ruotsissa. Lunta tänä talvena ei ole juuri näkynyt. Mustan joulun sijaan maassa on kuitenkin vietetty peräti vihreää joulua.

Kevätkukat, kuten valko- ja sinivuokot, puskevat täyttä päätä esiin maasta.

Maan eteläosissa, Itä-Götanmaalla kasvaa jo kantarelleja ja luonto alkaa heräillä muuallakin.

Göteborgin lähistöllä on nähty jopa talvipesistään ulos möyriviä etanoita. Yksi tappajaetanoiksi kutsutuista valtaisista espanjansiruetanoista ryömi Nilssoneiden portailla eräänä tammikuisena iltana.

- Hämmästyimme näkyä vaimoni kanssa todella, pienessä Lycken kylässä asuva Konny Nilsson kertoi Ruotsin yleisradiolle SVT:lle.

IS

5 kommentti(a)

Allaolevista kommenteista on vastuussa vain niiden kirjoittaja. Sivusto ei ole vastuussa niistä.
IS: Ruotsissa on jo kevät
Anonyymi, tiistai, 15.01. 2008 @ 12:13
Ollaan jo pitkällä. Valmistautuminen pahimpaan ja harjoittelu puolustukselliseen sissisotaan on aloitettava välittömästi.

Tämä viesti olkoon muistutuksena tulevaisuudessa kaikille, jotka eivät uskoneet. Siis parinkymmenen vuoden päästä on jo liian myöhäistä! Aika on nyt!
IS: Ruotsissa on jo kevät
Anonyymi, tiistai, 15.01. 2008 @ 14:13
Kyllä! Totista asiaa. Tappajaetanoiden vallankaappaus on estettävä. Aseistautukaa!
IS: Ruotsissa on jo kevät
Anonyymi, tiistai, 15.01. 2008 @ 20:14
Heh mikä tässä on se ongelma?Suomeenkin saisi kevät tulla tavallista aikaisemmin niin maanvilvelynkin voisi aloittaa aikaisemmin.Minä ja monet tuttuni vihaavat talvea joten ei haittaa vaikka jäisi koko talvi pois.Ilmastonmuutoksesta ei ole kuin positiivista sanottavaa.
IS: Ruotsissa on jo kevät
Anonyymi, keskiviikko, 16.01. 2008 @ 02:03

... kasvit seuraavat valorytmejä ...
... tuskin liian aikaista on syy huoleen ...
... mutta keväinen takatalvi muuttaa tilanteen ... .
... kun puhjenneet silmut kuolevat ...
... ja kevät on ruskea ...
... heräävät jos heräävät ...
... ja syksy siirtyy pidemmälle ...
.... jää valoisa kesä vähemmälle ...
.... niin purraan villejä vihanneksia ...
... mutustellaan muhevia sieniä ...
.... kun linnut ja nisäkkäät loppuvat ...
.... joutuvat ruokalistalle pienjyrsijät ...
.... ja maistuvat lahopuun toukat ...
.... sekä maan maittava komposti ...
.... kunnes maadutaan maan rakohon ...
IS: Ruotsissa on jo kevät
Anonyymi, keskiviikko, 16.01. 2008 @ 02:05
Sarkasmistahan tässä oli kyse, mutta ei naurata! Keskiverto suomalaiset on kyllä täysin välinpitämättömiä minkään ympäristöasioiden kanssa. Johtuu varmaan siitä kun Suomessa on niin paljon puhdasta luontoa niin oikein ymmärretä, että ihan joka puolella asiat ei ole näin. Idiootit.

Yleistä sivuista

Takku on tee-se-itse mediaprojekti, joka sanojen voimalla haluaa rohkaista meitä tavallisia ihmisiä välittömään, puolue-, ammattiliitto- ja järjestötoiminnasta riippumattomaan kapinaan (itse)tuhoisaa (epä)todellisuutta vastaan... Lue lisää

Miten osallistua

Takun toiminta perustuu käyttäjien lähettämään sisältöön. Kuka tahansa voi osallistua sisällön tuottamiseen ilman käyttäjäksi rekisteröitymistä... Lue lisää

Käyttäjiä paikalla

Vieraita sivustolla: 11

Uutta

Artikkeleita


Kommentteja 4 päivää


Kirjasto 7 päivää

Ei uutuuksia kirjastossa

Linkit 7 päivää

Ei uusia linkkejä

Wiki 14 päivää

Ei mitään uutta

Tapahtumat

Ei tulevia tapahtumia

Miete

If green anarchists hope to influence even conscious minorities already committed to social change, let alone the large majority necessary to make significant change, they are going to have to cultivate tolerance, humility, patience, an ability to speak reasonably to people with whom they disagree and to cooperate on common projects with them. Surely, those are not only key aspects of the tribal societies many of us admire, but the proverbial seeds of the society of the future. If we can’t do that, despite our conscious philosophy of mutual aid, egalitarianism and justice, do we really think most people in mass society, with its ideological commitment to competitive individualism, greed, amoral violence and authoritarian power, ever will?
David Watson
Swamp Fever, Primitivism & the “Ideological Vortex”: Farewell to All That  (1997)

Oma tunnukseni





Rekisteröidy uutena käyttäjänä
Unohtuiko salasana?

-


Mediakeskus


Uutisia ja ajankohtaista maailmalta

15M Suomi

15M Suomi

Vallattomia ääniä Tampereen kaduilta banneri

Vallattomia ääniä Tampereen kaduilta -feed

JKLDiy

fifi

Hyökyaalto

Vallankumouksen hedelmiä

Väärinajattelija

Wikikko

Mustan Kanin Kolo

Hirvitalo

Vastavirta