Luo tunnus!
Kirjaudu
sunnuntai, 5.02. 2012 @ 00:01
 
Lisää Facebook-sivustolle

Saksalainen antifasisti vankilassa

Berliiniläinen antifasisti ja autonomi Christian S. joutui uudestaan vankilaan 14. heinäkuuta 2007. Hänen tuomionsa kokonaiskesto on 3 vuotta ja neljä kuukautta. Christian tuomittiin julkisrauhan häirinnästä vapunpäivänä 2004, sekä tapahtumista 12. maaliskuuta 2000. Jälkimmäisestä hän sai ehdollisen tuomion, mutta hänet kutsuttiin takaisin vankilaan heti tuomion julistamisen jälkeen 2004.

Kummatkin tuomiot liittyvät Christianin aktiiviseen vastarintaan kahta suurta natsimarssia vastaan Berliinissä.
Hän oli jo istunut muutaman kuukauden vankilassa 2004 vapunpäivän tapahtumista, kun hänen terveytensä heikkeni.

Ja todellakin, hän kärsi vakavasta C-hepatiitista, eikä saanut hoitoa ollenkaan vankeuden ensimmäisten kuukausien aikana.

Christian sai tarvitsemiaan lääkkeitä vasta tukijoiden painostuksen avulla, jonka seurauksena saatiin aikaiseksi myös julkinen skandaali Berliinin vankilaoloista (vastuussa oleva lääkäri sai paljon kuraa niskaansa ja joutui eroamaan).

Huolimatta terveydentilastaan (johon hän tarvitsee kunnollista hoitoa jota vankilassa ei pystytä tarjoamaan), ja siitä että hän opiskelee tutkintoa aikuiskoulutuksessa, Christian on taas vankilassa. On selvää että tämä vaikeuttaa hänen taisteluaan terveysongelmia vastaan.

Christianin oikeudenkäynnit ovat olleet pelkkää teatteria, jossa kytillä on ollut tilaa kokeilla uusia taktiikoita: esimerkkinä käyköön vaikka nimettömien poliisitodistajien käyttöönotto. Kytät todistivat muun muassa peruukit päässä pitääkseen henkilöllisyytensä salassa.

Lisäksi 21. kesäkuuta alkoi uusi oikeudenkäynti Christiania ja hänen tyttöystäväänsä vastaan. Heitä molempia syytetään poliisin heittämisestä pullolla antifasistimielenosoituksen aikana Dresdenissä 2005.

Taas kerran ainoa kunnon näyttö on kahden nimettömän kytän sanat.

Tämän lisäksi Christian pidätettiin pari päivää ennen uutta vangitsemista yhdessä seitsemän muun ihmisen kanssa syytettynä tuhopoltosta. Koko tilanne oli poliisin kehittelemä, mikä osoittaa itsensä taas pohjana aiheettomille pidätykselle ketä tahansa vastaan. Syynä oli se, että edellisen viiden kuukauden aikana Berliinissä oli tapahtunut yli 100 tuhopolttoa, eikä poliisilla ollut hajuakaan tekijöistä, näin ollen he koittavat saada joitain syntipukkeja pelotellakseen muita.

Christian suljettiin aluksi Hakenfelden matalan turvallisuustason vankilaan odottamaan sitä sattaisiko hän päästä päivittäin vankilan ulkopuolelle opiskelemaan ja saamaan hoitoa terveysongelmiinsa. Hänet kuitenkin siirrettiin yllättäen Tegelin vankilaan, joka on Berliinin päävankila pitkiä tuomioita istuville. Päätöksestä vastanneet tahot eivät suostuneet perustelemaan siirtoa millään tavalla.

Ihmiset saivat itse asiassa tietää tästä käänteestä vasta kun joku uusnatsi kirjoitti siitä paikalliseen Indymediaan. Eräs Hakenfeldessä samaan aikaan Christianin kanssa ollut uusnatsi kertoi joillekin toisille nasuille että Christian siirrettäisiin Tegeliin, ja uutinen levisi natsien keskuudessa niin että yksi kyseisistä luusereista päätti sitten postata Indymediaan tappouhkauksia Christianille.

Sen koommin Christianin asianajajalle ja vaimolle ei kerrottu tästä siirrosta. Tämä on selvä merkki siitä miten vankilaviranomaiset yrittävät tehdä Christianin elämän mahdollisimman tukalaksi. Christian jakaa sellin viiden muun vangin kanssa, hän pääsee päivittäin tunniksi ulkoilupihalle, ja voi ottaa vierailijoita vastaan vain tunnin kuussa.

Kirjoittakaa Christianille kirjeitä ja kortteja, ja lähettäkää lukemista.

Christian lukee saksaa, englantia ja pärjää jotenkin espanjalla.

Osoite:

Christian Sümmermann
BNR: 727/07/7
JVA Tegel
Seidelstr. 39
13507 Berlin
Germany

Voit myös tukea Christiania lähettämällä rahaa tälle saksalaiselle tilille:

ssb e.v.
Kontonummer: 1591 9683 00
BLZ 1001 0111
Stichwort: Knastsolidarität / Patenschaft Christian

--

Emme ole ollenkaan yllättyneitä vankilanjärjestelmän kuuroudesta Cristianin tilannetta kohtaan.

Pelkästään vuonna 2006, yli 50 ihmistä teki itsemurhan tai kuoli Berliinin vankiloissa, monet hoidon puutteeseen.

Vankiloilla on vain yksi tarkoitus: henkinen ja fyysinen hävitys. Christian on taas yksi niistä jotka joutuvat altistumaan sille kieltäydyttyään kumartelemasta yhteiskunnan sääntöjen edessä.

Barrikadin sytyttäminen palamaan natsimarsssin pysäyttämiseksi, tai mikä tahansa muu vastarinta kapitalistista yhteiskuntaa vastaan, on välttämätön osa päivittäistä taisteluamme Pääoman ja Valtion tuhoamiseksi.

Siksi ne jotka joutuvat valtion häkkeihin ansaitsevat kaiken tukemme, jolla osoitamme heille etteivät he ole yksin, ja heidän taistelunsa - kuten heidän keinonsa - on myös meidän .

Kohti yhteiskuntaa ilman vankiloita

Vapaus Christianille - Vapaus kaikille!

-AMR Berliini-

1 kommentti(a)

Allaolevista kommenteista on vastuussa vain niiden kirjoittaja. Sivusto ei ole vastuussa niistä.
Saksalainen antifasisti vankilassa
Anonyymi, lauantai, 12.01. 2008 @ 14:34
"Vapaus Christianille - Vapaus kaikille!"

Vapaus uusnatseillekin? Kapitalisteille?

Rehellisempää lienee sanoa:"Vapaus samanmielisille".

Yleistä sivuista

Takku on tee-se-itse mediaprojekti, joka sanojen voimalla haluaa rohkaista meitä tavallisia ihmisiä välittömään, puolue-, ammattiliitto- ja järjestötoiminnasta riippumattomaan kapinaan (itse)tuhoisaa (epä)todellisuutta vastaan... Lue lisää

Miten osallistua

Takun toiminta perustuu käyttäjien lähettämään sisältöön. Kuka tahansa voi osallistua sisällön tuottamiseen ilman käyttäjäksi rekisteröitymistä... Lue lisää

Käyttäjiä paikalla

Vieraita sivustolla: 14

Uutta

Artikkeleita


Kommentteja 4 päivää


Kirjasto 7 päivää

Ei uutuuksia kirjastossa

Linkit 7 päivää

Ei uusia linkkejä

Wiki 14 päivää

Ei mitään uutta

Tapahtumat

Ei tulevia tapahtumia

Miete

Love and violence, properly speaking, are polar opposites. Love lets the other be, but with affection and concern. Violence attempts to constrain the others freedom, to force him to act in a way we desire, but with ultimate lack of concern, with indifference to the other's own existence or destiny. We are effectively destroying ourselves by violence masquerading as love.
R.D. Laing

Oma tunnukseni





Rekisteröidy uutena käyttäjänä
Unohtuiko salasana?

-


Mediakeskus


Uutisia ja ajankohtaista maailmalta

15M Suomi

15M Suomi

Vallattomia ääniä Tampereen kaduilta banneri

Vallattomia ääniä Tampereen kaduilta -feed

JKLDiy

fifi

Hyökyaalto

Vallankumouksen hedelmiä

Väärinajattelija

Wikikko

Mustan Kanin Kolo

Hirvitalo

Vastavirta