Luo tunnus!
Kirjaudu
lauantai, 11.02. 2012 @ 22:25
 
Lisää Facebook-sivustolle

Köpi bleibt – toimintaviikko Köpin häätöä vastaan

valtaus.org:

Berliinissä sitten 90-luvun alun vallattuna olleen Köpin asukkaille ja toiminnalle on nyt lopullisesti määrätty häätöpäivä. Kulttuurikeskuksen asuntoineen tulee olla tyhjennetty 31. toukokuuta 2008.

Aivan kuten Ungdomshuset Kööpenhaminassa Köpi myytiin yksityiselle ostajalle talon omistavan Berliinin kaupungin toimesta. Ostaja on sijoitusyhtiö nimeltä Fichtner, joka suunnittelee Köpin purkamista ja toisen talon rakentamista sen tilalle. Köpin puolesta on taisteltu jo vuosia monilla eri tasoilla ja protestit tulevat jatkumaan ja kiihtymään häätöpäivän julkaisemisen myötä. Fichterin suunnitelmat tarkoittavat loppua kulttuurikeskuksen toiminnalle ja siksi Köpi julistaa nyt toimintaviikon häätöpäivän ympärille.

Luvassa on suuria mielenosoituksia ja toimintaa sekä talon sisällä että ulkopuolella. Muun muassa kadunvaltaus kansainvälisesti suurilla artisteilla on suunnitteilla.

Toimintapäivät ovat 28. toukokuuta – 1. kesäkuuta 2008, jolloin ohjelmassa ainakin:

  • Mielenosoitus Köpin puolesta, lauantaina 31. toukokuuta 2008
  • Reclaim The Streets-bileet, sunnuntaina 1. kesäkuuta 2008

Aiemmin Takussa:
Berliinissä mellakoitiin vapaiden tilojen puolesta (12.12.2007)
Köpi solidaarisuusdemo ti 12.6.2007 15.00 HKI (11.6.2007)
Yhteisökeskus Köpi myytiin Berliinissä (9.5.2007)
Yhteisötila Köpi hyökkäyksen kohteena Berliinissä (25.1.2007)

4 kommentti(a)

Allaolevista kommenteista on vastuussa vain niiden kirjoittaja. Sivusto ei ole vastuussa niistä.
Köpi bleibt – toimintaviikko Köpin häätöä vastaan
Anonyymi, maanantai, 7.01. 2008 @ 20:58
>>kadunvaltaus kansainvälisesti suurilla artisteilla on suunnitteilla<<

Iron Maiden? Metallica?
Köpi bleibt – toimintaviikko Köpin häätöä vastaan
Anonyymi, keskiviikko, 9.01. 2008 @ 18:05
Tiedätkö lähteekö suomesta saksaan mahdollisesti bussia toukokuussa?
Köpi bleibt – toimintaviikko Köpin häätöä vastaan
Anonyymi, torstai, 10.01. 2008 @ 00:50
ei hullumpi ajatus. siitä vaan järkkäämään... tai toivon mukaan joku järkkää.
Köpi bleibt – toimintaviikko Köpin häätöä vastaan
Anonyymi, lauantai, 1.03. 2008 @ 17:07
SLAYER?!

Yleistä sivuista

Takku on tee-se-itse mediaprojekti, joka sanojen voimalla haluaa rohkaista meitä tavallisia ihmisiä välittömään, puolue-, ammattiliitto- ja järjestötoiminnasta riippumattomaan kapinaan (itse)tuhoisaa (epä)todellisuutta vastaan... Lue lisää

Miten osallistua

Takun toiminta perustuu käyttäjien lähettämään sisältöön. Kuka tahansa voi osallistua sisällön tuottamiseen ilman käyttäjäksi rekisteröitymistä... Lue lisää

Käyttäjiä paikalla

Vieraita sivustolla: 12

Tapahtumat

Pääkalenteri

lauantai 11.02.2012

Miete

Anarchy wears two faces, both Creator and Destroyer. Thus Destroyers topple empires; make a canvas of clean rubble where creators can then build a better world. Rubble, once achieved makes further ruins' means irrelevant. Away with our explosives, then! Away with our Destroyers! They have no place within our better world. But let us raise a toast to all our bombers, all our bastards, most unlovely and most unforgivable, let's drink their health, then meet with them no more.
V
V for Vendetta 

Oma tunnukseni





Rekisteröidy uutena käyttäjänä
Unohtuiko salasana?

-


Mediakeskus


Uutisia ja ajankohtaista maailmalta

15M Suomi

15M Suomi

Vallattomia ääniä Tampereen kaduilta banneri

Vallattomia ääniä Tampereen kaduilta -feed

JKLDiy

fifi

Hyökyaalto

Vallankumouksen hedelmiä

Väärinajattelija

Wikikko

Mustan Kanin Kolo

Hirvitalo

Vastavirta