Anarkofuturistinen manifesti

ahaaha aaha aaha

[ Vastaa tähän | # ]

Tukahdutettua seksuaalisuutta. Tukahdutettua aggressiota. Kehotus laukaista molemmat vailla mitään huolta seurauksista kellekkään tai millekkään ja jonkinlainen emotionaalinen järkeily miksi tämä nyt on hyvä homma ja johtaa järkeviin asioihin ?

Kuka lienee ovelasti soluttanut kenenkin joukot silloin 1919, tai tullut tupla- tai tripla-solutetuksi että moinen manifesti on mustamaalaamassa joitakin aktivisteja... tai mustamaalaamassa heidän vastustajiaan esittämällä epäonnistunutta mustamaalausyritystä... jne.

Tai ihan tosissaan kirjoitettua ?

Ei armoa arvosteluissa teksteille tai analyyseille, vanhan iän tai nostalgian perusteella. Muinaisissa kulttuureissa, kuten Ateenassa, Thebassa ja Kiinassa osattiin järkeillä asioita jotka ovat täysin ajankohtaisia ja toimivia tänään koska ovat todellisuudessa toimivia... miksi poimia vain yhden vuosisadan ikäinen teksti joka näyttää vimmaisen sekavalta ?

Rohjeta kyseenalaistaa ja tarvittaessa varautua vastustamaan olemassaolevia älyttömyyksiä... sehän on kansalaisvelvollisuus ? Tai yleismaailmaisemmin: Yhteisövelvollisuus. Juu vastustamisesta voi ajoittain tulla hyvinkin "jännittävää", mutta sellainen "jännittävä" päämääränä, kun on monta muutakin tapaa setviä asioita käytännössä ? ...mutta ne tavathan ovat tylsiä ja rasittavia... pitäisi ihan itse lukea ja ymmärtää kirjoja, artikkeleita, analyysejä, debatteja, metsästää uutisia... ihan nöösiä hommaa, kun eihän siinä pääse edes oma naamari uutisiin ?

Nuoriso "tiineenä" harrastamassa merkillisiä vimmaisia seksuaalisuuden ilmentymiä ? Eikös se ole aika yleismaailmainen ilmiö... sukupolvista toisiin... ?

Nuoret käyttämässä kaikkea tätä kapinaa ja vimmaa vanhentuneiden rakenteiden ja käytäntöjen kritisointiin... ja poistamiseen. Ja sitten ihmetellään että mitäs tilalle, ja vertaillaan erilaisia malleja mitä on tilalle suunniteltu ja käytännössä mahdollisuuksiksi muokkantunut (suunnitellusti tahi ei)... jne. Niinhän se sivilisaatio / yhteisö uusiutuu... silloin kun asiat sujuvat hyvin.

Mutta mitäs olivat nämä mainitut kirjojen polttamiset ja riemuvimmaiset teurastamiset ? Se että sellaisia kykenee tekemään tai moista vimmaa kykenee kokemaan... ei välttämättä ole mikään evoluution huippusaavutus johon vain "uusi uljas ihmislaji" kykenee... ja joita pitäisi tehdä koska sellaisiin kykenee.

[ Vastaa tähän | # ]

Oikeasti, olen aivan samaa mieltä. Mitä järkeä tuollaisessa öyhäämisessä ja uhoamisessa on? Eikö anarkistit olekaan järkeviä ja pyri luomaan uutta järjestystä? Kiimaisia manifesteja ei tarvita...

[ Vastaa tähän | # ]

Tällainen oli lähetetty artikkelina. Siirsin tänne. -Admin

---

- Ilmeisesti tämän tekstin on kirjoittanut joku rajatilatapaus jonka neuroottiset psykologiset torjuntamekanismit ovat senverran löystyneitä, että kaikki se sisäisesti ristiriitainen alitajuinen materiaali minkä normaali neurootikko onnistuu torjumaan, on päässyt mielenkiintoisella tavalla esille.

Ah-ah-ah, ha-ha, ho-ho!

Lentäkää kaduille! Kaikki jotka olette yhä tuoreita ja nuoria, ettekä epäinhimillistettyjä - kaduille! Möhömahainen naurukranaatinheitin seisoo aukiolla riemusta humaltuneena. Nauru ja rakkaus, naiskennellen melankolian ja vihan kanssa, puristettuna yhteen mahtavaan, eläimellisen halun mullistavaan intohimoon.

- KIrjoittajan tulisi ehkä käsitellä enemmän tunteitaan ja vaikka ottaa kunnon trippi, niin että kaikki mahdolliset intohimot ja kompleksit eivät sekoittuisi yhdeksi täysin reflektoimattomaksi hysteeriseksi vimmaksi.

Kauan eläköön vastakohtien psykologia! Myrkytetyt, palavat henget ovat kohottaneet älyllisen vallankumouksen liekehtivän banderollin.

- Tässä toteutuu myrkkyyn ja ja kuolemaan samaistuminen kuioleman symbolisena voittamisena silloin kun kuolemaa ei voida eksistentiaalisesti voittaa elämän kautta.

Kuolema rutiinin luomuksille, poroporvareille, kihdistä kärsijöille! Murskaa kuurouttavalla melulla kostonhaluisten myrskyjen kuppi! Revi alas kirkot ja niiden liittolaiset, museot! Räjäytä sirpaleiksi sivilisaation hauraat epäjumalat! Hei, te ajattelun sarkofagin rappeutuneet arkkitehdit, te maailmanlaajuisen kirjojen hautausmaan vahdit - astukaa sivuun! Olemme tulleet syrjäyttämään teidät! Vanha täytyy haudata, pölyinen arkisto polttaa luovan nerouden vulkaanisella soihdulla. Ohi maailmanlaajuisen tuhon hilseilevän tuhkan, ohi massiivisten maalausten hiiltyneiden kankaiden, ohi palaneiden, lihavien, möhömahaisten klassikkokirjojen me marssimme, me anarkofuturistit!

- Sanan älyllinen voisi kokonaan jättää pois tämän maanis-depressiivis-agressiivisen eetoksen kuvauksessa, jollei kyseessä ole joku hämäysoperaatio.

- Omaa megalosuvjektivistista tahtoaan palvova kirjoittaja on täynnä kaikkeen pysähtyneeksi, vanhaksi, hauraaksi, rappeutuneeksi tai muutoin heikoksi ja oman voimanpalvonnan lamauttavaksi koettuun suunnattua megalomaanista pyhää vihaa. Tässä on uusi"tahdon riemuvoitto" kaikesta sitä rajoittavaksi ja lamaannuttavaksi koetusta.

Ylle maatamme peittävän tuhon suuren lakeuden levittäytyy ylpeänä anarkian banderolli! Kirjoituksella ei ole arvoa! Ei markkinoita kirjallisuudelle! Ei vankiloita, ei rajoja subjektiiviselle luovuudelle! Kaikki on sallittua! Kaikki on esteetöntä!

- Subjektiivisen luovuuden sijasta tässä olisi puhuttava subjektiivisesta megalofasismista, missä jopa vanha kirjallisuus koetaan omaa tahtoa rajoittavaksi -- koskaotaalista yksinvaltaa tavoitteleva tahto kokee rajoitukseeksi myös kaiken mitä se ei voi ymmärtää tai hallita.

Anarkomegalomanistit haluavat todennäköisesti tuhota myös kaiken taiteen koska taidetta ei voi aina ymmärtää tai hallita.

Luonnon Lapset vastaanottavat nautinnollisessa ekstaasissa auringon ritarillisen kultaisen suudelman, sekä Maan irstaan, alastoman ja lihavan mahan.

- Aurinko on maskuliini-patriarkaalinen ja maa feminiini-äidilllinen prinsiippi. Kirjoittajalla täytyy olla paljon irstaita alunperin oidipaalisia äidin nussimis fantasioita, jotka hän nyt runollisesti sublimoi.

Mustasta maasta syntyvät Luonnon Lapset sytyttävät alastomien, himokkaiden kehojen intohimot. Ne puristavat sen kaiken yhteen kutevaan, tiineeseen maljaan! Tuhannet kädet ja jalat hitsautuvat yhdeksi tukehduttavaksi uupuneeksi kasaksi! Iho liekehtii kuumasta, kyltymättömästä nakertavasta hivelystä.

- Tähän asti tuo on melkein vainaidosti himokastakin panerotomaanista fantasiointia mutta,,,

Hampaat uppoavat vihalla lämpimään mehukkaaseen rakastajan lihaan! Laajat, tuijottavat silmät seuraavat tiintä, palavaa himon tanssia! Kaikki on outoa, estotonta, alkukantaista. Mullistukset-liha-elämä-kuolema-kaikki!

- Tulihan se sieltä - tuo sadomasoseminekrofiilinen impulssi. Ei olisi voinut olla tulematta koska anarkonihilistinen tahdonrajoittajien tuhoamisvimma sisältää aina myös -- halun kohteeseen suuntautuvan ambivalentin vihamielisyyden tai tuhoamishalun.

- Nekropanorgistisen sadomasokistin halu on kohdistunut alunperin omaan -- samalla kertaa sekä rakastavaan, viettelevään, ylidominoivaan, idealisoituun ja devaluoituun "äitiin". - Niin kauan kuin nekropanorgosadomasokisti roikkuu emotionaalisesti äidissään ja äidin symbolisissa korvikkeissa ja kokee nämä äitihahmot ensisijaisiksi halun kohteikseen -- hän ei voi olla alitajuisesti ja ambivalentisti "vihaamatta myös jokaista muuta kiintymyksen tai halun kohdetta.

- Nekropanorgosadomasokistille halun kohde on pohjimmiltaan myös saavuttamaton rakkauden kohteena -- ja tiedostamaton mieli haluaa helposti tuhota itselleen saaavuttamattomat alunperin sisäiset halun kohteet --- ja siksi tyydyttämätön halu eksistentiaalisena haluna täydelliseen orgastiseen yhtymiseen muuttuu helposti mielessä sublimoiduksi ja lopulta yleiseksi periaatteessa kaikkeen oman itsen ulkopuoliseksi kohdistuvaksi yleiseksi tuhoamisvietiksi.

Sellaista on rakkautemme runous! Voimakkaita, kuolemattomia ja hirmuisia olemme rakkaudessamme! Pohjoinen tuuli raivoaa Luonnon Lasten päissä.

- Nekropanorgosadomasokisti jumaloi omaa megalohillitöntä kapinaansa mutta on samalla piinallisen tietoinen siitä, että hänen tuohoamisvimmansa uhkaa samalla tuhota myös sen maailman johon hän on myös kiintynyt ambivalentin viha-rakkauden kohteena:

Jotain kauheaa on tapahtunut - jonkinlainen melankolian vampyyri! Kadotus - maailma tekee kuolemaa! Ota se kiinni! Tapa se!

- Oman tuhovimman luomasta tunteesta, että on tuhonnut oman myös sisäisen rakkausobjektin halun kohteena seuraa myös syyllisyys ja menetetyn rakkausobjektin melenkolinen kaipuu.

- Syyllisyys rakkaudenkohteen tuhoamisesta ja pelko sen menettämisestä torjutaan kuitenkin nihilistisellä päätöksellä tuhota maailma kokonaan ja lopullisesti siihen kohdistuvan toivottomaksi tuomitun rakkauden kohteena.

Ei, odota! Palavat, läpitunkevat huudot lävistävät ilman. Odota! Melankolia! Haukottelevat mustat kärsimyksen mätäpaiseet peittävät kalpeat, kauhistuneet taivaan kasvot. Maa vapisee kauhusta Lastensa mahtavien, raivostuneiden iskujen alla! Oi, te kirotut, inhottavat olennot!

- Nyt anarkonekrosadomsopanorgofuturisti torjuu mielessään lopullisesti tuhottavan ambivalentin halun kohteen menettämisen melankolisen pelon ja samaistuu ""maan lasten heidät halun kohteena pettäneeseen äitiinsä kohdistamiin mahtaviin raivostuneisiin iskuihin"" -- ja kauhusta vapiseva maa äiti kiroaa hänet tuhoavat lapsensa.

- Jos! vihaamme alkuperäistä saavuttamatonta halun ja rakkauden kohdetta - vihaamme kaikkein eniten äitiämme enemmän kuin isäämme tai isähahmojamme. .

- Äiti on lapselle alkuperäinen ja tärkein halun kohde ja niin kauan kun ihminen roikkuu äidissään ensisijaisena tiedostamattomana intohimon hämäränä kohteena -- isää ja pahoja isähahmoja on paljon helpompi kuin äitiä tai äitihahmoja. Sisäisen äitihahmon menettäminen merkitsisi samalla usein ainoan ja tärkeimmän rakkausobjektin menettämistä.

- Mutta nyt kaikista tabuista suurin on rikottu ja maa-ilma äitinä on murhattu - sekä samalla ainut ja tärkein sisäinen rakkausobjekti on tuhottu !!!

(Ennen äidinmurhaa suoritetaan yleensä ensin isän ja isähahmojen murha koska viha isähahmoja kohtaan on tieostetumpaa kuin viha äitihahmoja kohtaan.)

Ne repivät sen lihavan, murean lihan, ja hautaavat kuihtuneen, nääntyvän melankoliansa kehonsa virtaavaan vereen ja haavoihin. Maailma tekee kuolemaa! Ah! Ah! Ah! itkevät miljoonat myrkyt. Ah! Ah! Ah! raivoaa jättimäinen hälytyksen kanuuna. Tuhoa! Kaaosta! Melankoliaa! Maailma tekee kuolemaa!

- Maa äitiä ei yksin murhata vaan hänet myös syödään kannibalisisessa orgiassa.

- Kannibalistiset fantasiat ovat agression äärimmäinen muoto -- ja silloin kun kyse ei ole altruistisesta kannibalismista -- kannibalismi on harjoittajilleen todiste vihollisen täydellisestä suruttomasta ja julkeasta tuhoamisesta.

Sellaista on melankoliamme runous! Olemme estottomia!

- Ovatpa anarkonihilistit todellakin estottomia ! Mutta taistelu kaikkea melankoliaa ja kaikkea sentimentaalisuutta vastaan kertoo kuitenkin siitä, että nämä muistuttavat anarkonihilistiä äidinmurhasta, syyllisyydestä ja rakkausobjektin tuhoamisesta.

Ei meille humanistien vaikertavaa sentimentaalisuutta. Pikemminkin, tulkaamme luomaan voitokas ihmisten älyllinen veljeskunta, taottuna ristiriitojen rautaisella logiikalla, Rakkaudella ja Vihalla. Paljain hampain suojelkaamme vapaata liittoamme, Afrikasta kahdelle navalle, kaikkia ystävyyden sentimentaalisia tasoja vastaan.

- Anarkonihilisti paljastuu ambivalentisti myös kaikkien voitokkaiden ihmisten x-maskuliinista veljeskuntaa kaipaavaksi ja uskoo tämän veljeskunnan pysyvän pystyssä palvomalla sublimoidun homoeroottisesti maskuliinista yhteisöä ja sen maskuliinisia semivaltiollisia symboleja -- ja vihaamalla kaikkia tämän yhteisön ulkopuolisia, liian heikkoja ja sentimentaalisia.

- Mistään yhteisön sisäisestä viha rakkaus liitosta ei voi olla kyse koska yhteisön sisäisen sadomasokismin irtipäästäminen johtaisi uusiin symbolisiin isän ja äidinmurhiin, tuhoamisvimman kohdistumisen yhteisöön ja ja aikaisemmasn apokalypsin toistumiseen.

Kaikki on meidän! Ulkopuolellamme on vain kuolemaa! Kohottaen kapinan mustan lipun, kutsumme kaikkia eläviä joita ei ole epäinhimillistetty, joita sivilisaation myrkyllinen hengitys ei ole huumannut! Kaikki kaduille! Eteenpäin! Tuhoa! Tapa! Vain kuolema ei salli paluuta! Hävitä vanha! Ukkonen, salama, luonnonvoimat - kaikki ovat meidän! Eteenpäin!

- Nihilistisessä kapinassa tärkeintä on liike, taistelu ja tuho - ei päämäärä jonain ideaalisena yhteiskuntautopiana. Aito anarkonihilisti saa kiksit vaikka vallankumous päåättyisikin johonkin apokalyptiseen ja itsetuhoiseen apokalypsiin.

Maskulinistisessa voittaja ihmistenkin veljeskunnassa tulisi aina olemaan viehtymys myös kollektiiviseen itsetuhoon -- mikä itsetuho apokalyptisenä orgiana olisi anarkonihilisteille korkeimman luokan esteettis--eksistentiaalinen elämänpäämäärä.

- Myös sturmtroop - donnerwetter - kansallissosialistit mystifioivat niitä luonnonvoimia jotka vastasivat heidän kollektiivista ideaali (yli) minäänsä -- olivat puolinihilistisiä pahojen ( juutalais ) isähahmojen tappajia, mutta eivät symbolisia äidintappajia.

Anarkonekrosadomasopanorgokannibofuturonihilismi on todellakin jotain uutta ja lisätutkimuksen arvoista !

Kauan eläköön kansainvälinen, älyllinen vallankumous!

Eikö pelkkä kumous sana olisi parempi nihilisteille ? Miksi rajata kumousta pelkän vallan kumoamiseen ??

Avoin tie anarkofuturisteille, anarkohyperboreaaneille ja uusnihilisteille!

Positiivista ajattelua harrastaakseni - on sinänsä hyvä asia että tie on avoinna jollekkin.

Kuolema maailman sivilisaatiolle!

Painotus sanalla kuolema ?! Eikö pelkkä kuolema!!!##ĊĊ iskulause riittäisi oikeille nihilisteille ?

- Sivilisaatio on anarkonihilismistäkin päätellen voinut saada myös patologisia muotoja, mutta sivilisaation parhaimmat puolet voivat myös muistuttaa monia heidän omasta vajavaisuudestaan.

Ps. älkää nyt kaikki mahdolliset henkiset sosiaalitantat luulko että anarkonihilismi on syntynyt siksi, että jotkut alunperin luonteeltaan turmeltumattomat ovat lukeneet liikaa anarkonihilistisiä kirjoituksia ja saaneet näin vääriä vaikutteita. Asia on pikemminkin päinvastoin -- ja useimmat ihmiset lukevat kaikkein mieluien sellaista mikä vastaa jo heidän mahdollisia olemassaolevia luonnepatologioitaan.

[ Vastaa tähän | # ]

Tässä tulee valtavan hienosti esiin se millaista tekoälyllistä hömpänpömppää ja omaan näppäryyteensä tikahtuvaa bravadoa on psykoanalyysi. Kiitti vaan huumoripläjäyksestä! On melkein vaikea uskoa, että sen koomisuus on tahatonta.

Psykoanalyysi pelaa mielikuvalla, jossa analysoija esiintyy patriarkaalisena järjen äänenä, joka saattaa järjellisesti ymmärrettävään muotoon analysoitavan sisällä vellovan "neuroottisen kaaoksen". Itse analysoitava pelkistetään passiiviseksi kohteeksi, joka ei kykene näkemään itseään ilman analysoijan tietävää opastusta. Koko ajan on kuitenkin selvää, että analysoija itse on pelkkä houkka, joka ei kykene näkemään omaa narrimaisuuttaan. Hän on ulkoa opittua käsitteistöä oksentava papukaija ja mekaaninen puhuva pää. Hänen fiksu ja kypsä aikuisuutensa on rooliasu, joka peittää hänen tosiasiallisen surkastuneisuutensa ihmisenä.

[ Vastaa tähän | # ]